Vasemmiston eurovaaliohjelma hyväksyttiin puoluevaltuuston kokouksessa marraskuussa 2013. Kansan uutiset on tiivistänyt joitakin osia ohjelmasta, keskittyen erityisesti minimi- ja maksimipalkkavaatimuksiin sekä veroparatiisien sulkemiseen, mutta tuo esille myös kuinka:

”Eurokriisin ratkaisemiseksi vasemmistoliitto ehdottaa eurooppalaista keskuspankkirahoitusta, veroja ja finanssipolitiikkaa, joiden avulla rahoitettaisiin Euroopan laajuinen investointiohjelma.”

Varsinkin prosessin viimeisissä vaiheissa olin aktiivisesti mukana tekemässä ohjelmaa. Kaikkiaan siitä tuli onnistuneen edistyksellinen poliittinen asiakirja — yksi parhaimmista (ellei paras) visio mitä yksikään puolue missään Euroopassa on esittänyt unionin tulevaisuudesta.

Jokainen poliittinen dokumentti on monien näkökohtien ja kompromissien tulos, silloinkin kun asioita on järjestelmällisesti mietitty myös kokonaisuuksien ja taustateorioiden kautta. Ei ole niin hyvää poliittista dokumenttia, etteikö siinä olisi parantamisen varaa!

Kansanäänestystä ohjelmassa esitetään ja vaaditaan kolmessa eri kohdassa. Olen täsmentänyt näiden ehdotusten ja vaatimusten merkitystä itsenäisyyspäivän 2013 juhlapuheessani, joka löytyy näiltä sivuilta blogina.

EU-demokratian laajentamisen ja syventämisen eri merkityksiä olen kehitellyt kirjoissani Eurokriisin anatomia (pokkaripainoksen ss.145-57) ja Tulevaisuuden politiikkaa (luku ”Voidaanko unionista tehdä demokraattinen?”, ss.64-73). Ne täydentävät joiltakin osin eurovaaliohjelman vaatimuksia. Kannattaa katsoa myös vuosikymmenen takaista kirjaa Globaali demokratia, jonka kirjoitin yhdessä Teivo Teivaisen kanssa.

Yksi sellainen alue, minkä suhteen olisin itse vielä kunnianhimoisemman ohjelman kannalla, on sosiaalipolitiikka laajasti ymmärrettynä. Eurovaaliohjelman muotoilu on ”Unionin toimivaltarajat on pidettävä niin tiukkoina, ettemme menetä omaa universaalia sosiaaliturvaamme unionin sisämarkkinakäytännöille”.

Tämän vaatimuksen tarkoitus on hyvä ja oikea, mutta se on liian rajoittava. Vasemmisto tarvitsee aktiivista pyrkimystä rakentaa myös eurooppalaista ja globaalia sosiaalipolitiikkaa. Katso esim. kirjoitustani ”Voiko EU muuttua?”, jossa erittelen kriittisesti komission viimeisintä aloitetta ”sosiaalisesta ulottuvuudesta” ja pohdiskelen miten sitä voisi politisoida ja viedä pidemmälle. Edes sosiaalipolitiikassa ei ole syytä olla vain puolustuskannalla.

Kirjoitin myös vaihtoehtoisen alun eurovaaliohjelmaan. Joitain osia ehdottamastai alusta jäi lopulliseen dokumenttiin, mutta siitä pyyhkiytyivät pois muun muassa –  hyväntuulisesti pilke silmäkulmassa kirjoitetut — viittaukset Marxin ja Engelsin manifestiin vuodelta 1848 (tuo klassinen teksti alkaa ikimuistoisilla sanoilla ”Aave kummittelee Euroopassa…”, joista Jacques Derrida kirjoitti myöhemmin kokonaisen kirjan).

Globalisaation ja sen seurausten kuvauksena manifesti oli aikaansa edellä. Kestikin kymmeniä vuosia ennen kuin manifestia alettiin laajemmin lukea. Vaikka manifestin väkivaltaisessa poliittisessa paatoksessa ja luokitteluissa on myös monia vastenmielisiä, ei-hyväksyttäviä ja epädemokraattisia piirteitä, sen tyyli on edelleen ihailtavaa: harva poliittinen teksti on yhtä rikasta ilmaisuiltaan. Siksi siitä sopii poimia joitakin ilmauksia ja muotoiluja myös 2000-luvun tulevaisuus-orientoituneeseen tekstiin.

Eurovaaliohjelman vaihtoehtoinen alku menee näin:

Kaikkien maiden tuotanto ja kulutus on muuttunut yleismaailmalliseksi. ”Vanhan paikallisen ja kansallisen omavaraisuuden ja sulkeutuneisuuden tilalle tulee kansojen kaikinpuolinen yhteys ja kaikinpuolinen riippuvuus toisistaan”, kuten kuuluisassa manifestissa kirjoitettiin 165 vuotta sitten. Kohtalomme ovat kietoutuneet yhteen. 2000-luvun edistykselliset voimat tarttuvat globalisaation vaativaan tehtävään surutta: tavoitteena on demokratisoida ja yhteisvastuullistaa Eurooppa ja maailma.

Tavallisilla kansalaisilla on enemmän yhteisiä tavoitteita muiden maiden asukkaiden kuin oman maan talouseliitin kanssa. Myös suomalaisella vasemmistolla on enemmän yhteistä eurooppalaisen vasemmiston kuin suomalaisen oikeiston tai liike-elämän kanssa. Tavoitteenamme on paitsi tehdä EU:sta ja maailmasta demokraattisempi ja oikeudenmukaisempi niin lisätä vapautta kaikkialla. Tarvitaan parempia yhteishallintajärjestelmiä, jotta ekologinen kestävyys ja kansalaisten vapaus ja hyvinvointi voivat kukoistaa ympäri maailmaa. Tarvitaan myös asennemuutosta. Itsepintaisinkin muukalaisviha joutuu antautumaan kun huomataan, että on suomalaisen työntekijän edun mukaista, että myös latvialaisilla ja portugalilaisilla on kunnollinen työttömyysturva ja kiinalaisella mahdollisimman hyvät työehdot.

Euroopan unioni on kuitenkin kehkeytynyt yhä ongelmallisempaan suuntaan, ei vähiten eurokriisin myötä. Vuoden 1994 kansanäänestyksessä annettu valtuutus ei enää kata budjettikurin ja kilpailukykyohjelmien viimeisempiä kiristyksiä. Tarvitaan monivaihtoehtoinen, neuvoa antava kansanäänestys politisoimaan unionin nykyinen kehitys ja ohjaamaan se paremmalle uralle. Tätä vaatiessaan vasemmisto kuitenkin samalla aktiivisesti osallistuu eurooppalaisten ja maailmanlaajuisten yhteisrintamien rakentamiseen demokraattisten, sosiaalisten ja ekologisten uudistusten puolesta.

Täytyy opportunistisesti tarttua jokaiseen tilaisuuteen saada aikaan parannuksia, toimia poliittisena hakkerina, joka kykenee saavuttamaan tavoitteitansa vallitsevien järjestelmien rajoituksista huolimatta, niitä samalla muuttaen. Täytyy luoda perustaa yhä pidemmälle meneville muutoksille, asteittain myös sellaisille, joita aikakautemme rajoittunut kuvittelukyky pitää vain kaukaisina punavihreinä haaveina.