Sodan tuulet Euroopassa

18. heinäkuuta 2014

Täysimittainen sota on Euroopan keskellä. Helsingistä itäiseen Ukrainaan ei ole juurikaan pidempi matka kuin Lapin pohjoisosiin. [...] Juuri se, että konflikti on yhtäkkiä näin lähellä, saa ihmisten tunteet kuohumaan. Samalla se luo otollisen tilaisuuden kaikelle vihapuheelle. Kukin voi syyttää sitä, ketä inhoaa tai vihaa eniten. [...] Nyt sitä kylmän sodan ”voittoa” sitten juhlitaan.

*                 *                 *                 *                 *

Malesialaiskoneen pudottaminen on kuohuttanut tunteita entisestään. Samaan hengenvetoon kun EU asettaa uusia pakotteita Venäjälle, vaaditaan vielä kovempia pakotteita. Monet haluaisivat rautaa rajalle – myös Venäjällä, jossa vihapuhe paitsi Ukrainaa niin yleisemmin länttä kohtaan on kiihtynyt.

Kävin nopeasti läpi uutisointia ja kommentteja eri puolilta rintamalinjoja. Kotoinen Helsingin Sanomat on selkeän länsimielinen, mutta konservatiivisuudessaan myös varovainen. Putinia arvostellaan ja tilannetta arvioidaan, mutta vähänkään syvällisempi analyysi puuttuu. Parasta mitä Hesarista voi sanoa on, että se on pari piirua tasapuolisempi kuin monet mediat ympäri maailmaa.

Englanninkielisessä maailmassa sävy on kovempi. Työväenpuoluetta lähellä oleva ja usein siitä myös riippumaton ja aika laadukas The Guardian yllättää voimakkaan Venäjä-kriittisellä uutisoinnilla. Hilary Clintonille ja hänen syytöksilleen annetaan paljon tilaa. ”Eurooppalaisten pitäisi olla vihaisia.” Malesialaiskoneen pudotus ei ole mikään onnettomuus, vaan Venäjän aikaansaama aggressiivinen teko.

Australialaisia poliitikkoja ja lehdistöä siteerataan laajalti ja sävy on uhkaava. Venäjää vaaditaan tilille ja eristettäväksi kansainvälisestä yhteisöstä. Merkittävä osa matkustajista oli tutkijoita matkalla Melbourneen.

Suoraan sanottuna itseänikin koneen pudotus liipaisi aika läheltä. Olen asunut Melbournessa, ja kerran myös lentänyt täsmälleen samaa reittiä Kuala Lumpuriin erääseen globalisaatio-konferenssiin. Uutisoinnissa mainitaan tarkkaan jokaisen kuolleen britin ja australialaisen kotipaikka. Voin vain kuvitella miltä tuntuisi istua turvavöissä koneessa, joka yhtäkkiä räjähtää keskeltä poikki ja alkaa tippua…

Juuri se, että konflikti on yhtäkkiä näin lähellä, saa ihmisten tunteet kuohumaan. Pelko ottaa vallan. Samalla konflikti luo otollisen tilaisuuden kaikelle vihapuheelle. Kukin voi syyttää sitä, ketä inhoaa tai vihaa eniten. Esimerkiksi amerikkalaiset äärioikeistolaiset syyttävät tapahtumasta — tietenkin, ketä muuta kuin — presidentti Obamaa.

Suomessa vanhat pirut ovat nyt toden teolla päässeet irti. Savonlinnassa kuulin tänään ihmisten jopa puhuvan siitä, että nyt pitää myydä äkkiä omaisuus ja siirtyä länteen. ”Ryssä on pian täällä.” Sodan tuulet puhaltavat Euroopassa.

Entä sitten Venäjällä? Russia Today on Moskovassa julkaistava englanninkielinen lehti, joka on riittävän lähellä virallista linjaa kertoakseen jotain tunnelmista. Lähestymiskulma uutisoinnissa on korostetun tekninen ja neutraali. Ainoat, joiden annetaan kommentoida tilannetta, ovat Putin ja Venäjän ulkoministeri Lavrov. Molemmat syyttävät Ukrainaa koneen putoamisesta.

Uutisen alle ilmaantuneet kommentit kuvaavat tilanteen vakavuutta. Pari selvästikin englanninkielisestä maailmasta tulevaa kommentaattoria julistaa Venäjän olevan ”kusessa” (fucked). Nyt Putin meni liian pitkälle! Joku venäläinen vastaa: ”Vittuun Amerikka ja sen sylikoira Britannia!”. Moskovasta on kuultu uhkailua ydinaseiden käytölläkin. ”Jos eurooppalaiset eivät tajua, ydinohjukset selventävät asiaa nopeasti”.

Suomessa asuva venäläinen näkee asian toisin. Hänen mielestään Venäjän pitäisi hyväksyä, että jos Ukraina – keskeinen osa entistä Neuvostoliittoa – on mennäkseen Euroopan Unioniin, niin sen pitää antaa mennä. Hänenkin oletuksenaan kuitenkin on, että kyse on Venäjän ja EU:n kamppailusta siitä, kumpi ”saa” Ukrainan. Ymmärrettiin sitä Brysselissä tai ei, EU:n laajeneminen on geo-poliittista pitkälti samaan tyyliin kuin mitä Naton laajeneminen itään on ollut.

Tässä sitä ollaan. Meidän kriittisten rauhantutkijoiden varoitukset siitä, että lännen ylimielisyys kylmän sodan päättymisen jälkeen vielä kostautuu, kaikuivat aikoinaan kuuroille korville. Samaten uusliberaali shokkiterapia entisen Neuvostoliiton ja itäisen Euroopan alueella uskottiin oikeutetuksi, olihan Historia päättynyt Amerikan ja liberalismin voittoon, vaikka monet meistä poliittisista taloustieteilijöistä varoittivat seurauksista…

Samalla lyhytnäköisellä ja itsekeskeisellä uskolla on oikeutettu myös kaksoisstandardeja, joiden mukaan USA ja Britannia saavat sotia milloin ja missä haluavat, kun taas muilta sotiminen on kielletty. Ja tietenkin eurokriisin parissa vellovan EU:n on ollut ihan pakko viedä troikan talouskuureja ja omaa hyvyyttään Ukrainaan juuri pahimmalla hetkellä.

Nyt sitä kylmän sodan ”voittoa” sitten juhlitaan.

Heikki Patomäki

PS. En ole lainkaan iloinen oikeassa olemisesta. Mitään, mitä olen tässä kirjoittanut, ei myöskään pidä tulkita Putinin Venäjän militarisoituvan ulkopolitiikan oikeutukseksi.

PS.2. Rakentavia ehdotuksia voi lukea aiemmista Ukraina-blogeistani, ja lisää seuraa myöhemmin. Esimerkiksi neuvottelut ETYJ:n kautta olisivat nyt ilman muuta paikallaan.