Kun Suomi liittyi Natoon vuonna 2023, päätös ymmärrettiin laajalti välttämättömäksi vastaukseksi silloiseen tilanteeseen ja askeleeksi turvallisuuden lisäämiseksi. Pelotetulkinta turvallisuuden lisäämisestä perustuu mekanistiseen ajattelutapaan: enemmän sotilaallista kykyä tarkoittaa enemmän turvallisuutta. Tässä viitekehyksessä omilla päätöksillä, politiikalla ja sotilaallisilla kyvyillä ei ole vaikutusta muihin tai maailmaan.

Keskustelu ydinaseiden tuomisesta Suomeen on surrealistista. Siinä asiat yhdistyvät kuin omituisessa unessa, joka ei tunnu todelliselta. Oppositio haluaa ehtoja ydinaseiden tuomiselle Suomeen, mutta miksi ihmeessä se sitten haluaa osallistua ydinenergialain muuttamiseen ylipäätään? Nykyinen lakihan jo kieltää ydinaseiden tuomisen Suomeen. Vain 3-4 vuotta sitten kaikki vakuuttelivat, että Nato-jäsenyys ei tuo ydinaseita Suomeen, koska laki estää sen. Ja mikä idea on siinä, että ydinaseita ei tuoda rauhan aikana, mutta voidaan tuoda maahan sodan aikana? Eikö Nato-jäsenyyden kannattajien ideana ollut, että Naton ”ydinsateenvarjo” (tämä metafora on itsessään surrealistinen) estää hyökkäyksen Suomeen?

Tarkastelen Jyri Lavikaisen väitettä, jonka mukaan Uusi START ‑sopimuksen päättyminen on hyvä asia, koska se vapauttaa Yhdysvallat vahvistamaan ydinasepelotettaan Kiinaa ja Venäjää vastaan ja luo pohjaa laajemmille neuvotteluilla. Lavikaisen analyysi nojaa yksipuolisesti Yhdysvaltain näkökulmaan ja sivuuttaa Yhdysvaltojen vastuun asevalvonnan rapautumisesta. Hänen tulkintansa heijastaa Washingtonin strategista ajattelua pikemminkin kuin mitään yleisempää tutkimuksellista näkökulmaa.

On selvää, että öljytankkerien kaappaukset, Yhdysvaltain hyökkäykset Venezuelaan ja Maduron kidnappaus rikkovat monia lakeja vastaan. Näihin kuuluvat YK:n peruskirja, merioikeussopimus (UNCLOS) ja 1988 huumekauppaa koskeva yleissopimus. Hyökkäys on ongelmallinen myös Yhdysvaltain oman poliittisen ja oikeusjärjestelmän kannalta. Trumpin hallinto toimii ilman kongressin lupaa ja sivuuttaa muitakin lakinäkökohtia. Tässä blogissa pohdin sitä, missä määrin hyökkäys vain syventää taantumista kohti perinteistä imperialismia ja missä määrin kyse on pikemminkin siitä, että vanha on kuolemassa mutta uusi ei voi vielä syntyä; tässä välitilassa ilmenee suuri määrä patologisia oireita.