Lontoon Ukraina-kokous, johon osallistui 16 eurooppalaisjohtajaa, huipentui sunnuntai-illan (2.3.2025) ilmoitukseen tulevasta rauhansuunnitelmasta. Kokouksessa sovittiin, että Britannia ja Ranska tekevät suunnitelman siitä, miten konflikti saataisiin päätökseen. Lisäksi Britannia ja Ranska ehdottavat kuukauden tulitaukoa. Toisaalta kokouksessa puhuttiin myös tuen lisäämisestä Ukrainalle, Ukrainan aseman vahvistamisesta, joukkojen lähettämisestä Ukrainaan ja Euroopan uudelleen varustautumisesta sotaa varten.

Turvallisuusdilemman käsite on keskeinen lännen ja Venäjän välisen konfliktin selittämisessä. Se auttaa ymmärtämään, miten valtioiden pyrkimykset vahvistaa omaa turvallisuuttaan voivat paradoksaalisesti lisätä epävarmuutta ja jännitteitä valtioiden ja niiden liittoutumien välisissä suhteissa. Tämä blogi julkaistiin alun perin Osallisuus-mediassa.

Sotien laajeneminen on luonut ennennäkemättömän vaarallisen maailmantilanteen. Hallituksilla on perustava velvollisuus turvata rauha ja ratkaista aseelliset konfliktit. Myös Euroopalla on vastuu etsiä tapoja lopettaa alueellaan käynnissä oleva sota – Venäjän ja Ukrainan välinen sota. [Tämä vetoomus julkaistiin ensin Corriere della Serassa (yksi Italian vanhimmista ja luetuimmista sanomalehdistä) ja ilmestyi useissa eurooppalaisissa lehdissä seuraavina päivinä. Se on nyt julkaistu myös suomeksi Ydin-lehden numerossa 2/2024; käännös HP.]

Kolmen viikon takaisessa kolumnissaan Paavo Teittinen otti kantaa Naton laajentumiseen Venäjän rajoille (HS 10.1.). Hän viittaa ”mearsheimerilais-patomäkeläiseen diskurssiin”, jonka ”väite Naton uhasta on Ukrainan sodan kantamyytti”. Käsitykseni mukaan tämä ei suinkaan ole sodan ”kantamyytti”. En myöskään jaa John Mearsheimerin ”hyökkäävää realismia”. Mearheimerin teoria on versio ns. uusrealismista, jota olen kritisoinut tutkimuksissani yli kolmen vuosikymmenen ajan.[1]