Steven Spielbergin uutta elokuvaa Disclosure Day on mainostettu 100 miljoonalla dollarilla ja kehuttu laajalti mediassa. Riippumatta lopullisista katsojaluvuista ja siitä, kuinka paljon elokuva tuottaa voittoa, se on jo nyt saanut paljon näkyvyyttä.

Kun Suomi liittyi Natoon vuonna 2023, päätös ymmärrettiin laajalti välttämättömäksi vastaukseksi silloiseen tilanteeseen ja askeleeksi turvallisuuden lisäämiseksi. Pelotetulkinta turvallisuuden lisäämisestä perustuu mekanistiseen ajattelutapaan: enemmän sotilaallista kykyä tarkoittaa enemmän turvallisuutta. Tässä viitekehyksessä omilla päätöksillä, politiikalla ja sotilaallisilla kyvyillä ei ole vaikutusta muihin tai maailmaan. [Tämä kirjoitus on julkaistu suomeksi myös Naapuriseuran Sanomissa 4.4. ja Osallisuusmediassa 7.4.2026.]

Keskustelu ydinaseiden tuomisesta Suomeen on surrealistista. Siinä asiat yhdistyvät kuin omituisessa unessa, joka ei tunnu todelliselta. Oppositio haluaa ehtoja ydinaseiden tuomiselle Suomeen, mutta miksi ihmeessä se sitten haluaa osallistua ydinenergialain muuttamiseen ylipäätään? Nykyinen lakihan jo kieltää ydinaseiden tuomisen Suomeen. Vain 3-4 vuotta sitten kaikki vakuuttelivat, että Nato-jäsenyys ei tuo ydinaseita Suomeen, koska laki estää sen. Ja mikä idea on siinä, että ydinaseita ei tuoda rauhan aikana, mutta voidaan tuoda maahan sodan aikana? Eikö Nato-jäsenyyden kannattajien ideana ollut, että Naton ”ydinsateenvarjo” (tämä metafora on itsessään surrealistinen) estää hyökkäyksen Suomeen?

Tarkastelen Jyri Lavikaisen väitettä, jonka mukaan Uusi START ‑sopimuksen päättyminen on hyvä asia, koska se vapauttaa Yhdysvallat vahvistamaan ydinasepelotettaan Kiinaa ja Venäjää vastaan ja luo pohjaa laajemmille neuvotteluilla. Lavikaisen analyysi nojaa yksipuolisesti Yhdysvaltain näkökulmaan ja sivuuttaa Yhdysvaltojen vastuun asevalvonnan rapautumisesta. Hänen tulkintansa heijastaa Washingtonin strategista ajattelua pikemminkin kuin mitään yleisempää tutkimuksellista näkökulmaa.