”Valtiovarainministeriön virkamiesjohto löi eilen pöytään omat madonlukunsa talouden tilasta”, kirjoittaa HS tänään 20.3. aamulla. Martti Hetemäki toteaa kasvukuilun olevan jo 18% ja vaatii kuuden miljardin euron säästökuuria.
Vaalit ovat ovella, ja tässä tilanteessa HS esittää VM:n virkamiehet poliittisena aloitteentekijänä, ja heidän aloitteeseensa täytyy poliitikkojen reagoida. Puoluejohtajat tekevätkin työtä käskettyä. Mielipiteiden kirjo ei ole yllättävä. Paljastavin on tietenkin Alexander Stubbin kommentti: ”Kokoomus on esittänyt lähes samaa omassa rakennepoliittisessa ohjelmassaan”. Kaikki muut paitsi Paavo Arhinmäki – ”leikkaukset tuhoaisivat hyvinvointivaltion” – näyttävät hyväksyvän säästöjen ja leikkausten tarpeen, eikä edes Arhinmäki esitä tässä yhteydessä ilmeistä vaihtoehtoa eli elvytystä.
Epäilyä siitä, että VM:n virkamiehet harrastavat nimenomaan kokoomuslaista politikointia, tukevat myös virkamiesten aiemmat avaukset. Esimerkiksi vuonna 2010 Martti Hetemäen johtama asiantuntijaryhmä esitti ansiotulojen rajaveroasteiden alentamista kautta linjan ja kattoa ylimmälle rajaveroasteelle.
VM:n vallan vahvistuminen alkoi 1990-luvun suuresta lamasta. Silloin Suomessa otettiin käyttöön kehysbudjetointi. Kehysbudjetointi on menonkäytön suunnittelun menetelmä, jossa eri ministeriöille valtiontaloudessa ja toimialoille kuntataloudessa osoitetaan määrärahakehys, jonka sisälle niiden pitää sovittaa kaikki menonsa. Kehykset tai raamit turvaavat sen, etteivät ministeriöt ja toimialat ylitä niiden käytettävissä olevien määrärahojen kokonaissummaa. Tämä on keskitetty tapa suunnitella valtion menoja. Sen ensisijaisena tavoitteena on rajoittaa menojen kasvua tai jopa kääntää menot laskuun.
Kehysbudjetoinnilla on ollut kaksi merkittävää vaikutusta. Ensinnäkin se on lisännyt valtiovarainministeriön valtaa suhteessa muihin ministeriöihin. Toiseksi se on toiminut tehokkaasti muun muassa sosiaali-, terveys- ja koulutusmenojen lisäämisen automaattisena rajoittimena riippumatta kuinka perusteltuja lisäykset jollekin alueelle olisivat.
VM:n virkamiehillä Raimo Sailaksesta alkaen on ollut poliittista valtaa myös monella muulla tavalla. Kuten aamun HS-juttu osoittaa, he pääsevät esittämään julkisuudessa erityisiä poliittisia mielipiteitään ja näkemyksiään ikään kuin heidän tietonsa olisi neutraalia virkamiestietoa. Hallitusneuvotteluissa heillä on samanlainen asema. Jyrki Kataisen hallituksen kestävyysvaje-retoriikka oli paljolti VM:stä kotoisin.
Huomionarvoista on myös se, mitä valtiovarainministereille tapahtuu heidän ohjauksessaan. Esimerkiksi Antti Rinteen miedot keynesiläiset taipumukset unohtuivat saman tien kun hän astui valtiovarainministeriöön. Nyt Rinne tyytyy toppuuttelemaan säästöjen ja leikkausten vauhtia: ”Tilanne on vakava, mutta ei neljän miljardin sopeutusta voi tehdä yhdessä vaalikaudessa”.
Kulissien takana VM:n virkamiehet ovat pyrkineet edelleen lisäämään omaa valtaansa. Viimeisin vaihe on niin sanottu OHRA-hanke. Hanke on kehittänyt mallin, jossa ”sisältö- ja resurssiohjaus sovitetaan tehokkaasti yhteen ja vuorovaikutus poliittisen ja virkamiesjohdon välillä tiivistyy”. Ideaan kuuluu sellainen yksinkertainen hallitusohjelma, jossa vain luonnostellaan muutamia periaatteita. Tarkempi työstäminen jätetään hallituksen muodostamista seuraaviin kuukausiin.
Käytännössä tämä malli lisää VM:n valtaa entisestään. Poliitikkojen tehtäväksi tulee vain luonnostella yleisiä tavoitteita. Sen jälkeen monimutkaisen prosessin tuloksena tehdään yksityiskohtainen suunnitelma hallituksen toiminnasta. Prosessin jokaisessa elimessä ja vaiheessa keskeinen rooli on nimenomaan VM:n virkamiehillä.
Toisin sanoen kokoomuslainen politiikka tulee näin varmistettua, melkein riippumatta siitä, mitkä puolueet hallitusta vetävät.
Pidän säästökuuria ja halpatyövoimareservin luomista myös taloudellisesti järjettömänä. VM:n resepteillä ei luoda uutta tuotantopotentiaalia tai nosteta Suomea suosta. Olen kirjoittanut tästä aiemmin (esimerkiksi ”Hystereesi ja kerroin” ja ”Heikin elvytyslista”) ja jatkoa seuraa jo viikonloppuna.
Tämän blogin tavoitteena on varoittaa VM:n yhä vain kasvavasta vallasta, joka vielä osaltaan tukee EU:n aivan yhtä ongelmallista budjettikuria ja troikan talouspolitiikkaa. Mitään demokratiaa ei voi olla, jos vaaleilla ei ole juurikaan merkitystä sen suhteen, minkälaista talouspolitiikkaa noudatetaan.
Heikki Patomäki
