Kreikka, EU:n tulevaisuus ja Suomen vaalit: Grexit ei ole hyväksi unionille

18. huhtikuuta 2015

Haastattelu ateenalaisessa Efimerida Ton Syntakton -sanomalehdessä 17.4.2015. Alun perin englanniksi tehty haastattelu löytyy täältä ja lehden julkaistu sivu kreikaksi täältä.

1. Kreikka käy parhaillaan kiperiä neuvotteluja lainanantajiensa kanssa. Uskotteko, että Kreikka joutuu lopulta myöntymään ja perääntymään vaaliohjelmastaan?

Heti aluksi on sanottava, että Kreikan uutta hallitusta on painostettu huomattavasti, jotta se suostuisi noudattamaan troikan määräyksiä. Euroopan keskuspankki (EKP) on toteuttanut strategisia toimia painottaakseen, että Kreikan ainoa vaihtoehto on täyttää troikan asettamat ehdot. Samaan aikaan kun Kreikan pankkitalletukset ovat romahtaneet, EU:n valtionpäämiehet ovat edelleen pysyneet kannassaan ja korostaneet, että sovittuihin ehtoihin voidaan tehdä vain pintapuolisia muutoksia.

Näissä olosuhteissa Aleksis Tsiprasin hallitus on onnistunut hämmästyttävän hyvin tuomaan näkemyksensä esille paitsi Euroopassa niin myös sen ulkopuolella. Tsipras ja Yanis Varousfakis ovat voittanut puolelleen monien kansalaisten, liikkeiden ja puolueiden sympatiat.

Itse korostaisin eurooppalaista ja maailmanlaajuista eettis-poliittista näkökulmaa. Kreikan taloudelliseen tragediaan on puututtava, mutta se on tehtävä yleistettävissä olevalla tavalla. On koko EU:n intresseissä tarkastella kriittisesti ja sitä myöten korjata talous- ja rahaliiton (EMU) sääntöjä ja periaatteita. Lisäksi tarvitaan yhteisiä EU:n laajuisia vastatoimia, joilla voidaan paitsi puuttua yhä käynnissä olevaan eurokriisiin niin myös vastata samankaltaisiin tilanteisiin tulevaisuudessa. Näitä toimia voisivat olla esimerkiksi EKP:n rahanluontikyvyn hyödyntäminen Euroopan laajuisen investointiohjelman rakentamiseksi.

Tahto ja valta liittyvät toisiinsa. Kapea valta merkitsee, ettei tarvitse itse antaa periksi vaan voi pakottaa toiset siihen. Kuten eräs suosikkeihini kuuluva politiikan teoreetikko Karl Deutsch on todennut, valta tässä kapeassa mielessä merkitsee ulostulevan (tuotoksen) etuoikeuttamista sisäänoton kustannuksella, eli mahdollisuutta puhua kuuntelemisen sijasta. Toisin sanoen kun on valtaa, ei tarvitse oppia. Tämä kapean vallan käsite kuvaa mielestäni osuvasti EU:n päätöksentekijöitä, olipa kyse sitten Angela Merkelin hallituksesta tai EKP:n johtajista. Heidän varsin yksioikoinen kantansa näyttäisi olevan, että Kreikan hallituksen on annettava myöten ja peräännyttävä vaaliohjelmastaan.

Näen kuitenkin, että päältä katsoen massiivisen yhtenäisen järjestelmän eheys rakoilee. Jopa Euroopan komissiossa käydään kiinnostavia keskusteluja automaattisten vakauttajien kaltaisista ehdotuksista (esimerkiksi Euroopan laajuinen työttömyyskorvausjärjestelmä) ja tarpeesta löytää varoja julkisiin investointeihin.

Vahvoista ideologisista ja taloudellisista intresseistä huolimatta (Saksan kaupan ylijäämän ylläpitäminen jne), Merkelin ja muiden EU-johtajien täytyy myös olla huolissaan unionin osittaisen hajoamisen mahdollisuudesta. Ehkä tämä kaikki lopulta mahdollistaa kompromissin?

2. Jotkut analyytikot ovat todenneet, että ainoa molempia osapuolia hyödyttävä ratkaisu olisi ”Grexit” eli Kreikan eroaminen eurosta. Yhdytkö tähän näkemykseen?

Jos oletuksena on, että EU-järjestelmää leimaa jatkossakin peräänantamattomuus ja kapea valta, Grexit on ehkä ainoa jäljelle jäävä järkevä vaihtoehto, siis jos toisena vaihtoehtona on Syrizan myöntyminen ja perääntyminen vaaliohjelmastaan. Tämä olisi tietysti eettisesti ja poliittisesti vaikea valinta ottaen huomioon, että Syriza on sitoutunut pysymään eurossa ja olemaan mukana yhteisessä EU-hankkeessa.

Mikäli tähän tilanteeseen tullaan, olisin siis ilman muuta Grexit-vaihtoehdon kannalla. Erittäin lyhyellä aikavälillä, ehkä noin ensimmäisen vuoden aikana, se saattaisi aiheuttaa Kreikan väestölle entistä enemmän vaikeuksia ja lisäkoettelemuksia, mutta se myös avaisi uusia mahdollisuuksia talouden elpymiselle velkasaneerauksen, devalvaation ja kansallisen keskuspankin rahoituksen myötä.

En ole kuitenkaan sitä mieltä, että Kreikan euroerosta olisi hyötyä EU:lle. Vaikka Kreikka on jo nyt suurelta osin eristetty eurooppalaisen liikepankkijärjestelmän ulkopuolelle, Grexit olisi silti epäilemättä poliittinen ennakkotapaus, joka herättäisi moninaisia ajatuksia ja voisi toimia esimerkkinä, jota muut maat mahdollisesti lähtisivät seuraamaan. Eri hallitusten syyt harkita Kreikan esimerkin seuraamista saattavat jossain määrin poiketa toisistaan, mutta Unkarin, Italian ja Espanjan kaltaisen maat voisivat lopulta hyvinkin tehdä saman kuin Kreikka.

Jos näin kävisi, euro näyttäytyisi yhtäkkiä pikemminkin vain väliaikaisesti voimassa olevana kiinteänä valuuttakurssijärjestelmänä kuin liittovaltioksi tähdänneen Euroopan unionin yhtenäisvaluuttana. Lisäksi on vielä syytä muistaa Iso-Britannia, joka harkitsee kansanäänestystä, jolla ratkaistaan, eroaako se koko EU:n jäsenyydestä.

3. Yleinen näkemys on, että Suomen hallitus on yksi tiukimmista valloista EU:n toimielimissä. Alexander Stubb on useasti esittänyt tylyjä kommentteja Kreikan taloudellisista toimista. Voiko Suomen kanta taloudellisen kriisin ratkaisuun muuttua tulevien vaalien myötä?

Alexander Stubb on tosiaan kovan linjan uusliberalisti, joka usein esittää poliittiset kysymykset stereotyyppisen mustavalkoisesti. Yleisesti voidaan sanoa, että asenne Kreikkaa kohtaan on varsin kiinteästi sidoksissa kunkin kotimaassaan suosimaan talouspoliittiseen linjaan.

Esimerkiksi kotitalouden ja valtiontalouden vertaamiseen keskenään liittyy ajatus, jonka mukaan valtioiden on kotitalouksien tapaan mukautettava menonsa (mukaan lukien velkojen takaisinmaksu) mahdollisimman pitkälti kunkin hetken tulotasoonsa. Tällaisessa ajattelussa ei oteta vakavasti huomioon vaikutuksia, joita julkisilla menoilla on talouden kehitykseen ja sitä kautta julkisvallan tuloihin ja menoihin, tai ainakin finanssipolitiikan kerroinvaikutukset arvioidaan siinä varsin vähäisiksi.

Kun käytössä on tällaisia analogioita ja kehystämisen tapoja, on helppo esittää esimerkiksi Kreikan kriisi yksinkertaisena moralisoivana kertomuksena etenkin, jos tällainen kertomus sopii oivasti vakiintuneisiin kulttuurisiin ennakkoluuloihin ja stereotypioihin. Juuri näiden vertauksien ja asetelmien vuoksi – pitkittyneen taloudellisen taantuman olosuhteissa – leikkausretoriikka vallitsee nyt myös Suomen sisäisissä poliittisissa keskusteluissa.

On ironista, että konservatiivipuolue kokoomus käyttää huhtikuun eduskuntavaalien mainoksessaan liikennemerkkiä, jossa vasemmalle osoittava nuoli edustaa “Kreikan tietä” ja oikealle osoittava “korjausliikettä”. Kokoomuslaiset eivät voi nähtävästi edes kuvitella, että säästö- ja leikkaustoimet aiheuttaisivat Suomessa samanlaisia vaikutuksia kuin Kreikassa.

Seuraavan hallituksen muodostavat luultavasti keskusta ja sosiaalidemokraatit muutamien pienempien puolueiden kanssa. On erittäin valitettavaa, että keskustan ja kokoomuksen talouspolitiikan välillä on tuskin havaittavaa eroa. Ennen nimitystään valtiovarainministeriksi sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Antti Rinne suhtautui vielä jossain määrin kriittisesti säästökuripolitiikkaan. Viimeisten kuuden kuukauden aikana hän on kuitenkin entistä hanakammin asemoinut Suomen puolustamaan Merkelin ja troikan linjaa.

4. Ihannekuvasta huolimatta Suomen talous on alkanut taantua. Onko kasvun palauttamiseen vaihtoehtoisia keinoja?

On, kyllä, laajan mittakaavan julkinen investointiohjelma, jolla myös peruutetaan sosiaalimenoihin kohdistuvat leikkaukset. Olen Vasemmistoliitossa osallistunut tällaisen ohjelman laatimiseen ja kirjoittanut viime tammikuussa julkaistun Suomen talouspolitiikan tulevaisuutta käsittelevän kirjan. Näkemykseni, joka on myös vasemmistoliiton näkemys, perustuu ennakkolaskelmiin ja laadullisiin arvioihin, joiden mukaan finanssipoliittinen kerroinvaikutus on tällä hetkellä suhteellisen korkea. Näin ollen tällainen ohjelma rahoittaisi itse itsensä, vaikka se alussa edellyttäisikin lisälainan ottamista.

Ajatuksena ei ole pelkästään saada aikaan investointeja ja edistää niitä (tarkoitan investointeja laajemmassa mielessä, myös investointeja inhimilliseen pääomaan) vaan uudelleen suunnata talouskasvua ekologisesti ja sosiaalisesti kestävään suuntaan. Elvytyksestä ja kotimaisen kysynnän lisäämisestä seuraavan kauppavajeen minimoiminen edellyttää puolestaan huolellista suunnittelua.

Yksi ohjelman keskeisistä ajatuksista on, että kunkin maan kansantalouden suhteellinen etu markkinoilla on luotava aina uudelleen, myös tarkoituksellisilla politiikkatoimilla. Lisäksi ohjelmaan kuuluu muun muassa ajatus, että tehokkuushyötyjä voidaan tavoitella tarjoamalla ihmisille nykyistä konkreettisempia vaikutusmahdollisuuksia, joilla lisätään heidän osallistumistaan ja vaikutusmahdollisuuksiaan organisaatioissa.

On tietysti monia ulkoisia rajoitteita, jotka on syytä ottaa huomioon, kuten komission valtaoikeudet puuttua budjettiin (Suomen julkinen bruttovelka on jo noin 60 %) ja luottoluokittajien valta (Standard & Poor´s laski Suomen luottoluokitusta AAA-luokituksesta AA+-luokitukseen lokakuussa 2014), mutta niiden yli voidaan päästä.

Siitä olisi kuitenkin valtavasti apua, jos EU muuttaisi talouspolitiikkansa suuntaa. Olen mukana eurooppalaisten, poliittisesti aktiivisten, vasemmistoon kuuluvien taloustieteilijöiden verkostossa, jossa kehitellään ideoita Euroopan tason institutionaalisten ja poliittisten muutosten aikaansaamiseksi. Mielestäni muutosten toteuttaminen ainoastaan Euroopan tasolla on kuitenkin liian suppeaa; talouden ohjausta on tarkasteltava myös maailmanlaajuisesti.

5. Onko Syrizan äskettäinen vaalivoitto vaikuttanut näin parlamenttivaalien alla Suomessa käytävään poliittiseen keskusteluun?

Syrizan vaalivoiton vaikutus osoittautui varsin ohimeneväksi. Muutamien viikkojen ajan Kreikan uusi hallitus sai osakseen paljon huomiota, myös myönteistä huomiota ja jopa valtamediassa, mutta nyt Kreikka-kysymys on jälleen siirtynyt taka-alalle. Monissa hiljattain julkaistuissa pääkirjoituksissa, vieraskynäkirjoituksissa ja muissa tästä aiheesta esitetyissä kommenteissa suhtautuminen Kreikkaan ja Tsiprasin hallitukseen on ollut melko ynseää. Esimerkiksi Tsiprasin äskettäisen Venäjän-vierailun seurauksena Helsingin Sanomissa oli pääkirjoitus, jossa kehotettiin ankarasti rankaisemaan Kreikkaa, koska sen toimia pidettiin uhkana EU:n yhtenäisyydelle ja intresseille. Kuten jo totesinkin, Kreikka ei kuitenkaan ole ollut näiden vaalien pääpuheenaihe, mikä on osaltaan herättänyt hämmästystä joissakin tarkkailijoissa ja kommentaattoreissa.

6. Vasemmistopoliitikot väittävät, että talouskriisi ei ole ainoastaan joitakin tiettyjä Euroopan valtioita koskeva ongelma vaan yleiseurooppalainen ongelma. Monien EU-maiden hallitukset kuitenkin kiistävät tämän näkemyksen. Ovatko näiden hallitusten edustajat vain niin jääräpäisiä, etteivät he näe, että nykyinen “ratkaisumalli” johtaa umpikujaan?

Vaikuttaa siltä, että kriisi ei ole vielä tarpeeksi syvä, jotta siitä olisi voitu ottaa aidosti opiksi. Rationaalinen demokraattinen yhteiskunta oppii kokemuksistaan ja muuntaa itseään suhteellisen helposti. Umpimieliset yhteiskunnat sitä vastoin muuttuvat näköjään aivan vaivatta niin sokeiksi, että ne oppivat vasta suurista katastrofeista, mihin ne ajan myötä ajautuvat. Näyttää siltä, että EU on lähtenyt tälle jälkimmäiselle tielle.

Perimmiltään ongelma ei kuitenkaan koske vain Eurooppaa. Yhdysvallat ei voi enää toimia maailmantalouden kysyntäveturina. Se on yksi keskeinen syy, miksi on kiireesti luotava uusia yhteisiä instituutioita, jotka vastaavat kokonaiskysynnän ongelmiin. Sen sijaan on neuvoteltu uusista aiempaakin pidemmälle menevistä ”vapaa”kauppasopimuksista samalla, kun liu’utaan vaivihkaa perinteiseen geopolitiikkaan ja asevarustelukilpailuun.

Tässä maailmantilanteessa olisi erittäin tärkeää, että jokin maa onnistuisi toimimaan toisin – varsinkin, jos toisin toimimiseen vielä yhdistyisi visio laajemman eurooppalaisen ja maailmanlaajuisen talouspolitiikan ja hallintainstituutioiden muuttamisesta.

7. Kirjoissasi esität, että maailmanlaajuista taloudellista ja demokraattista hallintoa on uudistettava. Eikö tällainen tavoite ole jossain määrin utopistinen, kun poliittinen vaaka on kallistunut uusliberalistisen politiikan puolelle?

Sanoisin pikemminkin niin, että monet nykyisistä poliittisista toimintatavoista ja instituutioista perustuvat joko lyhytnäköiseen yksilökeskeiseen ajattelutapaan tai vapaamarkkinautopiaan, taikka molempiin, minkä vuoksi nimenomaan ne eivät ole kestävällä pohjalla. Sen sijaan esittämäni demokraattiset globaalikeynesiläiset muutosehdotukset perustuvat kokonaisvaltaiseen ajattelutapaan. Tiedämme esimerkiksi, että kaikkien kauppavajeiden ja -ylijäämien summa on nolla. Tämän vuoksi ei ole kestävällä pohjalla, että Saksan ja Kiinan kaltaiset valtiot pyrkivät jatkuvasti korkeisiin kauppaylijäämiin. Ongelman ratkaisemiseksi tarvitaan asianmukaisia sopeuttamis- ja uudelleenjakamismekanismeja.

Kysymys kuuluu, onko elinkelpoiselta näyttävä tulevaisuus saavutettavissa vai ei? Oikeastaan tämäkään ei ole täsmälleen ongelman ydin. Maailmanhistoriallinen tulevaisuus on avoin, ja ihmiskunta voi oppia, ja oppiikin. Oikeastaan kysymys on siis siitä, onko aito kollektiivinen oppiminen, myös poliittisten kamppailuiden kautta, mahdollista ilman, että siihen tarvitaan suurta katastrofia? Tämä on kysymys, joka on vielä ratkaisematta. On moraalinen velvollisuutemme kehittää keinoja, joiden avulla muutokset voidaan saavuttaa jouhevasti ja rauhanomaisesti.