Hallitusneuvottelut ovat vaikeutuneet sitä mukaa kun leikkauslistaa on tosissaan ruvettu tekemään. Monille perussuomalaisten ja keskustan neuvottelijoille leikkaukset ovat kova pala. Mikä tahansa konkreettinen leikkaus tulee herättämään vastareaktion ja todennäköisesti myös syömään gallup-kannatusta. Mutta mitä ovat leikkausten pidemmän aikavälin kokonaisvaikutukset?
Oletetaan, että ”Sipilän viuhkan” mukaan mennään. Yksityiskohdat täsmentyvät myöhemmin, mutta ajatus on joka tapauksessa, että vuotuisia julkisia menoja vähennetään 10 miljardia vuoteen 2030 mennessä. Tämän hallituksen aikana ”sopeutetaan” 4,0-4,5 miljardia.
Yleinen taloustilanne vaikuttaa sekä lyhyen aikavälin kertoimeen että siihen osuuteen vaikutuksesta, joka jää pysyväksi. Työttömyys on jo valmiiksi korkealla, korkotaso on lähellä nollaa ja investointilama on jatkunut jo vuosia. Teollisuustuotanto on romahtanut reilulla kolmanneksella sitten vuoden 2007.
Oletetaan, että sopeutus noudattaa sarjaa:
2016 2 mrd
2017 3 mrd
2018 3 mrd
2019 4,5 mrd
Eli yhteensä leikkauksia on 12,5 miljardia. Lyhyen aikavälin kerroin on todennäköisesti vähintään 2, mutta ollaan varovaisia ja oletetaan sen olevan 1,5. Leikkausten taloutta supistava vaikutus on 18,75 miljardia eli keskimäärin lähes 5 miljardia vuodessa. Leikkaukset siis pyrkivät vähentämään vuotuista kasvua jopa 2,5% BKT:sta verrattuna siihen kasvuun, mikä voisi muuten toteutua. Tosin osa varsinkin viimeisten leikkausten negatiivisesta vaikutuksesta näkyy vasta vuoden 2019 jälkeen.
Suomen talouskasvu ei riipu vain julkisvallan toimenpiteistä. EU:n ja koko maailmantalouden talouskehitys on aivan olennaista myös Suomen talouden kannalta. Kuitenkin EU:ssa jääräpäinen ”austerity”-linja jatkuu ja maailmantalouden näkymät ovat yleisesti epävarmoja. Jos ja kun suurta kasvusykäystä Suomen ulkopuolelta ei ole odotettavissa, ja koska resurssit ovat jo nyt vajaakäytössä, tulevat leikkaukset lisäämään työttömyyttä ja siten julkisia menoja sekä vähentämään julkisia tuloja. Jos työttömyyden ja syrjäytymisen aiheuttamat lisäkulut ovat esimerkiksi miljardi vuodessa ja verotulot vähenevät 2 miljardia, niin julkisen velan määrä ei tämän politiikan vuoksi suinkaan vähene vaan lisääntyy.
Tämä kaikki voi olla tuttua tarinaa, mutta katsotaanpa myös pidemmän aikavälin hystereesi-vaikutusta ja seurauksia kasautuvan talouskasvun kannalta vuoteen 2030 mennessä. Meillä on hyviä syitä olettaa, että merkittävä osa lyhyen aikavälin suhteellisesta talouslaskusta vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen:
• talouden tuotantopotentiaali ei ole annettu vaan riippuu paitsi teknologian kehityksestä niin myös investoinneista; toisin sanoen nykyinen tuotantopotentiaali riippuu aiemmista investoinneista, ja sama pätee tulevaisuuteen; kuitenkin mitä huonommat talousnäkymät tiettynä hetkenä, sitä vähemmän yritykset tuona hetkenä investoivat
• pitkäaikainen työttömyys ja syrjäytyminen jäävät usein pysyväksi, eli osa nykyisen työttömyyden kustannuksista voi näkyä vielä 20-30 vuoden päästä
Lisäksi suunnitelmat ”pidentää työuria” aiheuttavat talouskasvun ja potentiaalisen tuotannon alenemista kahdella tavalla. Ensinnäkin taantuman olosuhteissa ja nollakorkotilanteessa työvoiman tarjonnan lisäys ja työn tuottavuuden kasvu kumpikin itsessään lisäävät työttömyyttä. Toisekseen ihmisten tieto-taidot ja kyvyt ovat tärkein yksittäinen talouskasvun selittäjä. Suunnitelmat (edelleen) säästää koulutuksessa ja keventää niin lukion ja ammattikorkeakoulujen kuin yliopistojen tutkintoja syövät pitkän aikavälin kasvupotentiaalia.
Miten nämä vaikutukset pitäisi laskea? Yksi yksinkertainen tapa on olettaa suhteellisen varovaisesti, että puolet lyhyen aikavälin kasvuvaikutuksesta jatkuu vuoteen 2030 saakka. Toisin sanoen vuotuinen kasvu olisi prosentin alempi kuin muuten 15 vuoden ajan. Riippuen siitä kasvusta mikä muutenkin toteutuisi, tämä johtaa kumulatiiviseen 16-20% eroon BKT-lopputuloksessa vuonna 2030.
Mikä hurjinta, tässä on vain nykyisen vaalikauden leikkausten vaikutus verrattuna ilman niitä toteutuvaan tilanteeseen. Päinvastaisella talouspolitiikalla – eli elvyttämällä ja investoimalla vastaava summa – ero vuonna 2030 saattaisi hyvin olla 40% BKT:n koossa. Kaiken kukkuraksi näissä laskelmissa ei ole mukana lainkaan niitä leikkauksia, jotka ovat suunnitteilla seuraaviksi hallituskausiksi. Niiden kasautuvat vaikutukset ovat samansuuntaisia, suhdannetilanteesta ja maailmantalouden näkymistä tietenkin riippuen.
Ideologinen pyrkimys saada julkisen sektorien kokoa pienennettyä suhteessa muuhun talouteen tulee siis kalliiksi. Eikä ole ollenkaan sanottua, että projekti onnistuu edes omassa tavoitteessaan. Julkistalous kyllä pienenee, muttei myöskään yksityisesti tuotetun arvon määrä luultavasti juuri lisäänny. Lisäksi jatkuva taantuma maksaa paljon ja lisää julkisia menoja. Lopputulos on eräänlainen tårta på tårta. Yrität vähentää yhtä osaa, niin toisessa osassa tapahtuu vastaavia muutoksia, eikä lopulta suhdeluku juurikaan muutu.
Ero nollakasvun tai negatiivisen kasvun (leikkauksilla) ja 2-3% vuotuisen kasvun (elvytyksellä ja investoinneilla) välillä on kuitenkin huikea: rahamääräisesti mitattuna 40-50% köyhempi tai vauraampi Suomi. Vaikutukset eivät rajoitu BKT-kasvuun.
Leikkaukset ja korkea työttömyys köyhdyttävät ja kurjistavat merkittävää osaa väestöstä. Vapaamarkkinauskoinen talouspolitiikka johtaa tulojen ja varallisuuden kasautumiseen kaikkein hyväosaisimmille. Yhteiset instituutiot ja yhteiskunnan moraalinen perusta rapautuvat. Suomi vajoaa kestävän sosiaalisen kehityksen mittareilla mitattuna ja yhteiskunnallinen ilmapiiri kovenee entisestään. Ilman aktiivista teollisuuspolitiikkaa ja julkisia investointeja myöskään siirtymää kohti ekologisesti kestävää mallia ei voida jouduttaa.
Järkevämmällä talouspolitiikalla kaikki tämä voitaisiin välttää ja monia uusia, hyviä mahdollisuuksia voitaisiin avata ja rakentaa – toki olennaisesti muun maailman kehityksestä riippuen.
Ikävä kyllä merkit viittaavat siihen, että uusia globaaleja rahoitus- ja muita kriisejä ei tarvitse odottaa kauan. Ne tulevat osaltaan jouduttamaan Suomen kierrettä alaspäin.
Heikki Patomäki
