Vasemmiston tulevaisuudesta: vastaus Saramolle

24. kesäkuuta 2015

Jussi Saramo vastaa Viikkolehdessä aloitteeseeni puolueen uudistamisesta (tai uuden puolueen perustamisesta) otsikolla ”Vasemmiston tavoitteet päivitetään puoluekokouksessa”. Tämä ei riitä. Tavoitteet tultaisiin päivittämään Oulun 2016 puoluekokouksessa, vaikka takana olisi vaalivoitto.

Vasemmisto on kriisissä. Rutiininomainen ”samaan tyyliin kuin ennenkin” vastaus on omiaan vain pahentamaan tilannetta. Toki olemme yhtä mieltä siitä, että Sipilän hallituksen talouspolitiikka luo potentiaalia vasemmiston uudelle nousulle. Se ei kuitenkaan kanavoidu kannatuksen nousuksi, ellei puolue kykene korjaamaan monikerroksista uskottavuusongelmaansa ja uudistamaan retoriikkaansa, symboleitaan, toimintatapaansa ja organisaatiotaan.

Erityisen ajattelematonta on jatkaa Kataisen hallitukseen osallistumisen puolustelua. Tuo hallitus ”sopeutti” menojaan ja tulojaan lähes neljällä miljardilla eurolla ja epäonnistui kaikissa keskeisissä tavoitteissaan. Hallitusohjelmassa luki näin:

Valtion velkasuhde käännetään laskuun vaalikauden loppuun mennessä. Keinoina ovat taloudellisen kasvun vauhdittaminen, työllisyyden parantaminen, työurien pidentäminen, kotimaisen kysynnän tukeminen, verotulojen lisääminen sekä kohdennetut menojäädytykset ja säästöt. Osana vajeen kattamista hallitus toimii päämäärätietoisesti harmaata taloutta vastaan.

Velkasuhde ei taittunut laskuun, talouskasvua ei nähty lainkaan, työttömyys nousi yli 10%:in, kotimaista kysyntää ei tuettu ja taistelu harmaata taloutta vastaan oli kovin laimeata. Jatkuvan taantuman olosuhteissa leikkaukset ovat iskeneet ankarasti moniin kuntiin, julkisorganisaatioihin, tieteisiin ja taiteisiin.

Listaa voisi jatkaa. Esimerkiksi elinkeinorakenne ei monipuolistunut, vaan teollisuuden nopea häviäminen on jatkunut. Suurin fiasko oli kuitenkin se, että Kataisen hallitus osallistui niin kansainvälisen verokilpailun lietsontaan kuin talouskuripolitiikan jyrkentämiseen ja kiinnilukitsemiseen EU:ssa. Perusturvan muutamien kymppien reaalinen ja tosiasiallinen nousu ei paljon lohduta, vaikka onkin sinänsä ihan hyvä asia kaikkein huono-osaisimpien näkökulmasta.

Kirjoitin uuden vuoden blogissani (jossa toki oli mukana myös yritystä vaikuttaa asioiden kulkuun niin puolueen sisällä kuin laajemmin), että

[...j]os vasemmisto onnistuu määrittämään itsensä yleispuolueeksi ihanteistaan tinkimättä, ja luomaan kunnianhimoisia ohjelmia ja toivoa paremman tulevaisuuden suhteen – kuten se eurovaaleissa jo alustavasti teki – kannatus voi nousta nopeastikin.

Vaikka tässä vaiheessa arvioni merkittävän vaalivoiton saavuttamisen todennäköisyydestä olivat jo merkittävästi laskeneet, pidin sitä edelleen teoriassa mahdollisena, olettaen, että saamme uskottavuutta ohjelmillemme. Kuten nyt tiedämme, uskottavuuden tavoittelu epäonnistui joka tasolla.

Mikä hätkähdyttävintä, vasemmiston alamäki on jatkunut jo kaksi vuosikymmentä. Lasku on ollut vähittäistä, mutta järkähtämättömän suoraviivaista. Nyt käsillä on kriisi. Kriisi on käännepiste, valinta tervehtymisen ja poismenon välillä. Jos tätä kriisiä ei ratkaista, vasemmisto (tai ainakin vasemmistoliitto) voi hävitä Suomen poliittiselta kartalta kokonaan.

Liityin vasemmistoliiton jäseneksi vaalikeväänä 2011 ja puoluehallitukseen minut valittiin kesällä 2013. Nämä vuodet ovat olleet nopea oppimisprosessi. Oppiminen tapahtuu myös erehdyksien kautta. Olin esimerkiksi aktiivisesti ajamassa keskittymistä talouspolitiikkaan ja muotoilemassa talouspoliittista ohjelmaamme, vaikka se jäikin puolitiehen omasta näkökulmastani.

Nyt on helppo nähdä niitä virheitä, joita näihin aloitteisiin ja tähän työhön liittyi. Ensinnäkin taustatyön olisi pitänyt alkaa aiemmin. Vaikka niin kauan kuin vasemmisto istui Kataisen hallituksessa, vaihtoehtoisen talouspoliittisen ohjelman työstäminen oli hankalaa, mikään ei silti olisi estänyt työryhmiä olemasta aloitteellisia tai itseäni kirjoittamasta talouspolitiikkaa jo aiemmin. Loppujen lopuksi yritys kääntää talouspoliittista keskustelua jäi viime tinkaan.

Toisekseen olin itsekin niin keskittynyt toimimiseen logoksen tasolla, että näiden ideoiden popularisointi jäi tekemättä. Politiikassa tarvitaan iskulauseita ja populistisia kampanjoita, valikoivaa populismia. Vasemmisto puhui kerroinvaikutuksista ja itseään rahoittavista investointiohjelmista, perussuomalaiset vaativat alempaa autoveroa. Kumpi puri kansaan?

Tällaiset virheet kuitenkin selittävät vain osan tappiosta. Syvemmällä tasolla kyse on yhtäältä poliittisen retoriikan eetoksesta (toimijan moraalisen luonteen uskottavuudesta) ja paatoksesta (kyvystä vedota yleisön tunteisiin), ja toisaalta vallitsevasta hegemoniasta ja sitä tukevista rakenteellisen vallan suhteista.

Vastauksena näihin puolueen johtoa voidaan vaihtaa ja symboliikka ja nimeä muuttaa. Johdonmukaisuutta pitää lisätä, toimintakulttuuria kehittää avoimemmaksi ja demokraattisemmaksi ja organisaatiota osallistavammaksi. Populistisia kampanjoita voidaan kohdistaa esimerkiksi median ja rahan rooliin vaaleissa. Hyvä kampanja paitsi lisää suosiota niin myös saa aikaan rakenteellisia muutoksia.

Kaikkein vaikein asia voi olla puolueen toiminnan radikaali eurooppalaistaminen ja globalisoiminen. Se on välttämätöntä, jos haluamme muuttaa politiikan isoja kuvioita kestävällä tavalla edes Suomessa – ja silti politiikan globalisoiminen on kaikkea muuta kuin helppoa tai populaaria.

Kreikan syyllistäminen valtamediassa kertoo kuinka yksinkertaista myös korkeasti koulutettujen lehtimiesten ja -naisten ajattelu on. Toki tarinat ovat myös ideologisia, toki niiden levinneisyys kertoo myös hegemoniasta ja vallasta, mutta hegemonia ja valta eivät yksin selitä, miksi tuollaiset tarinat menevät niin helposti läpi. Isot kokonaisuudet ovat monimutkaisia ja vaikeita hahmottaa.

Uuden vasemmiston pitäisi siis kyetä työstämään yksinkertaisia myyttejä, metaforia ja tarinoita, jotka kertovat, miksi kohtalomme ovat yhteenkietoutuneita pienen planeetan elonkehällä; miten maailmantalous on ollut olemassa jo ainakin pari tuhatta vuotta, miten kaikki se, mitä olemme, on yhteisen oppimisen tulosta, miten maailmanhistoria on oikeastaan vasta alkamassa, ja miten myös maailmanpolitiikka voi olla demokraattista.

Heikki Patomäki

PS. Puolueen uudistamisesta on tarkoitus keskustella puoluehallituksen, piirien puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien, Valtikan ja työntekijöiden seminaarissa 22.–23.8. hotelli Siikarannassa. Syyskuuksi on suunnitteilla myös avoimempi seminaari näihin teemoihin liittyen. Näiden seminaarien tuloksia ei kuitenkaan kannata jäädä odottelemaan, vaan kannustan kaikkia kiinnostuneita ennakkoluulottomasti käymään omaehtoisia keskusteluja vasemmiston tulevaisuudesta. Keskusjohtoisen puolueen aika on ohi.