Minua on pyydetty ja kannustettu asettumaan ehdokkaaksi vasemmistoliiton puoluehallitukseen. Harkinnan ja keskustelujen jälkeen päätin ryhtyä ehdokkaaksi! Alla ehdokkaan esittely. Hallituksen kokoonpanosta päättää puoluekokous 8.-9. kesäkuuta.
Kuka? Olen 50-vuotias yhteiskuntatieteilijä ja kansalaisaktivisti. Koulut kävin Kuopiossa, yliopisto-opinnot aina valtiotieteen tohtorin tutkintoon asti tein Turussa, jossa myös toimin assistenttina monta vuotta. Nykyään olen maailmanpolitiikan professori Helsingin yliopistossa. Olen toiminut vakituisena professorina myös Melbournessa, Australiassa ja Nottinghamissa Britanniassa, sekä vierailevana professorina Kiotossa Japanisssa. Olen ollut mukana monissa liikkeissä ja järjestöissä. 1980-luvun lopulla olin mukana kannattamassa vihreän liiton merkitsemistä puoluerekisteriin, mutta en liittynyt jäseneksi. Myöhemmin etäännyin vihreistä heidän talouspoliittisen oikeistolaisuutensa vuoksi. 1990-luvun alun Radikaali demokratia -yhdistys muuttui vuosikymmenen loppuun mennessä NIGDiksi (Network Institute for Global Democratisation), josta tuli Maailman sosiaalifoorumin kansainvälisen neuvoston yksi perustajajäsen. Olin mukana myös kansainvälisen Attacin perustamiskokouksessa Pariisissa 1998, ja myöhemmin olen toiminut kahteen otteeseen Suomen Attacin puheenjohtajana. Intoa pursunneen eduskuntavaalikampanjan 2011 aikana liityin Vasemmistoliittoon, jota haluaisin olla mukana kehittämässä omaehtoisempaan ja demokraattisempaan suuntaan.
Yleispoliittiset tavoitteet? Eduskuntavaalien 2011 kampanjateemat eivät ole vanhentuneet: 1) Vapaan ja tasa-arvoisen koulutuksen ja kriittisen järjen puolesta, 2) kohti uutta vasemmistolaisia talouspolitiikkaa niin Suomessa kuin Euroopassa, ja 3) tavoitteena globaali solidaarisuus. Suomen viimeaikainen historia on vain yksi muunnelma maailmanlaajuisesta uusliberalisaatiosta, joka on ollut itseään vahvistava tapahtumaketju. Se on murentanut aiempia saavutuksia ja tyrehdyttänyt keskustelua yhteiskunnallisen kehityksen uusista vaiheista. Uusliberalismin alkuperä on pienissä tapahtumissa ja valinnoissa, joiden vaikutukset ovat kasautuneet ja ohjanneet maailman huolestuttavalle polulle. Eurokriisi on paljastunut samoihin oppeihin perustuvan EMU:n ristiriidat. Tarvitaan vaihtoehtoja.
Suomi – kuten useimmat muutkin maat – on ollut enemmän sääntöjen ja periaatteiden omaksuja kuin niiden luoja. Vasemmiston linjausten ja nykyisen hallitusohjelman kannalta suurin yksittäinen ongelma on minusta siinä, että EU-politiikkaa ja myös globaalipolitiikkaa ajatellaan yhtenä erillisenä asiana tai sektorina, joka on jotenkin Suomen ulkopuolella, tai joka on ainakin suhteellisen etäinen suomalaisen yhteiskunnan kehittymisen kannalta. Jos suomalainen vasemmisto keskittyy vain Suomeen ja ”suomalaisiin asioihin”, todennäköisenä seurauksena on yhtäältä talouspoliittisen ja muun vaihtoehdottomuuden edelleen lisääntyminen myös Suomessa ja toisaalta nationalistinen vastareaktio, jonka voittajana on nurkkakuntainen ja muukalaisvihamielinen populismi. Siksi vasemmistolaisen politiikan horisonttia täytyy merkittävästi laajentaa. Nyt on aika vasemmiston ottaa aloite käsiinsä ja alkaa demokratisoida ja yhteisvastuullistaa niin Eurooppaa kuin globalisaatiotakin. Uskon, että tulevaisuus on vihreän globaalin vasemmiston. Ajattele solidaarisesti, toimi paikallisesti ja maailmanlaajuisesti!
Puolueen kehittäminen? Vasemmiston jäsenmäärän lisääntyminen on askel oikeaan suuntaan, mutta yhtä tärkeää on myös jäsenistön osallistaminen vasemmistolaiseen politikointiin. Vasemmistoliiton täytyy näyttää esimerkillään mitä vapaiden kansalaisten demokraattinen yhteenliittymä voi parhaimmillaan olla.
Demokratia ei ole vain äänestämistä. Demokratiassa olennaista on tasaveroinen osallistuminen tahdonmuodostuksen prosesseihin, mikä edellyttää paitsi asioiden avointa politisointia niin kaikkien avoimuutta keskustelulle, muiden kuuntelulle ja oppimiselle. Puolue tarvitsee toki ammattimaisen ytimen, mutta sen täytyy myös tiedostaa se, kuinka helppoa tuon ytimen on vieraantua jäsenten huolenaiheista ja toiveista. Suhteessa muihin puolueisiin vasemmiston pitää luonnollisesti olla valmis neuvottelemaan ja tekemään kompromisseja. Toisaalta vasemmistolaisia tavoitteita ei voi kuitenkaan edistää ilman, että tällaiset demokraattiset valmiudet yhtyvät strategiseen periaatteellisuuteen: kaikki ei kuulu mahdollisten kompromissien piiriin, vaan pitää osata edistää myös isoa visiota.
Lyhyen tähtäimen myönnytykset ja pienet saavutukset eivät siis riitä. Demokratiassa tarvitaan myös oppositiota ja vaihtoehtoja, pyrkimystä muuttaa historian kulkua. Täytyy osata tasapainottaa välittömiä tavoitteita ja pyrkimystä puuttua suuriin kehityskulkuihin.
Lisää tietoa? Kannanottoihini voi tutustua blogisivuillani www.patomaki.fi ja http://heikkipatomki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/. Lue myös kirjojani: Globaali demokratia (yhdessä T.Teivaisen kanssa, Gaudeamus, 2003); Yliopisto Oyj (Gaudeamus, 2005); Uusliberalismi Suomessa (WSOY, 2007); ja Eurokriisin anatomia. Mitä globalisaation jälkeen (Into, 2012).
