Uudet teknologiat luovat paitsi kaikenlaisia mahdollisuuksia niin myös niin kiihkeän rytmin ettei se välttämättä kestä edes päivän viivytystä (lähetys tosin päättyi vasta ke 5.9. yöllä eli aiemmin tänään). Myöhässä tai ei, tässä tulee joka tapauksessa joukko tiivistettyjä poimintoja kommenteista ja kysymyksistä ja nopeita vastauksia niihin pitkän päivän päätteeksi.
Kenen pitäisi luoda rahaa, valtion vai pankkien? Nykyisin on vallalla itsenäisten keskuspankkien oppi, joka erottaa rahan luomisen muusta talouspolitiikasta. Esimerkiksi Euroopan keskuspankki noudattaa periaatetta, jonka mukaan rahan luomisen tehtävä on vain palvella markkinatoimintaa ja pitää inflaatio alhaalla. Kun pankit pääsevät lisäksi spekuloimaan ja luomaan rahaa arvopaperistamalla asioita ja vastavuoroisella velkaantumisella, asetelma suosii pankkeja ja muita sijoittajia. Minusta pitäisi olla päinvastoin. Keskuspankin pitäisi tukea tarpeen tullen julkisia budjetteja, mutta spekulaatiokuplien ja yksityisen liikavelkaantumisen varaan rakennettu rahan luominen pitäisi laittaa aisoihin.
Markus Miettinen miettii, että mikä mahtaa olla amerikkalaisten luottoluokittajien tarkoitus tai hyöty? ”Maallikolle vaikuttavat silkalta kusetukselta.” Luottoluokittajien tarkoitus on antaa osviittaa lainaajille siitä, mikä velallisen maksukyky on ja minkälaisia korkoja, ehtoja ja takeita pitäisi vaatia. Luottoluokittajilla on kuitenkin pelissä oma etunsa ja lisäksi niillä on taipumusta vahvistaa kehityskulkuja ylös- tai alaspäin. Kun esimerkiksi alkaa mennä huonosti, luottoluokittajat aivan liian edesauttavat alamäkeä. Eli niiden rooli on hyvin ongelmallinen – ne ovat myös olennainen osa maailmantalouden valta- ja kurimekanismeja.
Emma Kähkönen kyselee: ”Jos elämme näennäisen kapitalistisella (ts. ei valtion vahvasti säätelemällä) maapallolla, jonka taloutta USAn hallitus hallitsee loppujen lopuksi, eikö muiden maiden hallitusten kannattaisi pitää oman taloutensa ohjat käsissään, eikä hypätä (USAn) markkivoimien armoille?”Olen samaa mieltä siitä, että esimerkiksi EU:n ja Yhdysvaltain parhaillaan neuvottelema vapaakauppa-alue on ongelmallinen osin juuri tästä syystä. Pian ilmestyvässä uudessa kirjassa Tulevaisuuden politiikkaa (Into, lokakuu 2013) on tästä teemasta kokonainen luku. Kannattaa lukea!
Pitäisikö kaikki velat antaa anteeksi? Tämä kysymys nousi dokkarissa ja keskustelun aikana usein esiin. Ei pitäisi, koska se lopettaisi koko lainajärjestelmän, johon markkinatalous perustuu. Kuka lainaisi rahaa jos tietäisi, että ne annetaan pian taas anteeksi? Sen sijaan tarvitaan tasapuolinen ja laillisuusperiaatetta noudattava velkasovittelumekanismi, jonka kautta velkoja voidaan vaikeuksien tullen järjestellä uudelleen ja myös antaa anteeksi tarpeen niin vaatiessa. Vastuu olisi myös velkojan, ei vain velallisen!
Hanna Timonen pohtii, että ”Suomessa poliittinen lobbaus ja vaalirahoitus on perinteisesti ollut vähäisempää kuin esimerkiksi Yhdusvalloissa”, mutta nyt tilanne on muuttumassa myös Suomessa huonommaksi. Kannatan yksityisen vaalirahoituksen kieltämistä. Kaikille ehdokkaille annetaan pieni määrä julkista rahaa käyttöön kampanjointiin, muuta ei tarvita. Näin kaikki ehdokkaat ovat vaaleissa täsmälleen samalla viivalla päinvastoin kuin nyt kun joku Alexander Stubb voi kerätä vähintään satatuhatta joka kampanjaan. Myös lobbauskäytännöt pitää saada loppumaan tai selkeään demokraattiseen valvontaan ja kontrolliin. EU on tässä suhteessa erittäin ongelmallinen ja Brysselin käytännöt vaativat ison remontin. Myös näistä teemoista löytyy lisäajatuksia Tulevaisuuden politiikkaa kirjasta.
Mukana oli paljon kommentteja itse dokumentin luonteesta. Monet katsojatkin huomasivat kuinka USA-keskeinen se on, kaikesta osuvasta nykykapitalismin kritiikistään huolimatta. Uskon, että dokumentilla on vahva kansanvalistuksellinen rooli ja tärkeä demokraattinen tehtävä, mutta kriittistä järkeä kannattaa soveltaa myös kritiikkiin (Marxin jonkun kirjoituksen alaotsikko oli joskus ”kriittisen kritiikin kritiikki”!). Dokumentin taustalla oleva eettis-poliittinen horisontti vaatisi avartamista, ei vähiten sen takia että se voi osaltaan lietsoa toivottomuuden tunnetta monissa ihmisissä.
Niko Pyrhönen kirjoittaa” Kaikki ovat nyt studiossa toistelleet, että leffa on turhan synkeä; tyylilajia ’Paskasti on kaikki, ja paskemmaksi menee.’ Hienoa, että ollaan kaikki tästä samaa mieltä. Nyt siis kysyn: ”Mikä on vaihtoehtoinen tapa nähdä nykyhetki ja tulevaisuus?” Kysykään siltä Patomäeltä suoraan: ’Kerro mitä voidaan tehdä? Mikä on se positiivisempi, toimintaan kannustava tulokulma tasa-arvoisemman ja kestävämmän talouden tulevaisuuteen?’
Esimerkiksi kirjastani Eurokriisin anatomia (josta ilmestyy pian uusi, täydennetty pokkaripainos) löytyy EU-instituutioiden ja maailmantalouden hallintamekanismien uudistusohjelma. Laitan kuitenkin tähän lyhyen sitaatin Tulevaisuuden politiikkaa kirjan johdannon lopusta. ”Eettisen ja poliittisen argumentaation ei enää tarvitse kummuta väärästä välttämättömyydestä, siis pelosta, että muut vaihtoehdot johtavat väistämättä kurjuuteen tai suuronnettomuuteen, tai uskosta, että historia vääjäämättä vie yhteen ainoaan mahdolliseen suuntaan. Monet vaarat ovat todellisia, mutta ne voidaan väistää ja ylittää.”
Ja tässä tärkein pointti: ”Hyvän politiikan lähtökohta on perusteltu toivo paremmasta. Tulevaisuudessa voimme esimerkiksi luoda demokraattisen sosialismin käytäntöjä ja instituutioita yksinkertaisesti siksi, että voimme tehdä niin. Koska ne avaavat mahdollisuuksia hyvään, ne ovat kokeilemisen ja edelleen kehittämisen arvoisia. Tulevaisuuden politiikka vahvistaa vapauttamme olla ja tehdä toisin.”
