Hyvät kokousedustajat, ystävät ja toverit! Erilaiset näkemykset ja vaihtoehdot kuuluvat demokraattiseen politiikkaan. Politiikka ei ole jalkapalloa tai jääkiekkoa, jossa kansanedustajat ja puoluejohto ovat pelikentällä pelaamassa ja muiden tehtävänä on kannustaa ja pitää henkeä ylhäällä. ”Ollako hallituksessa vai ei?” voi olla vaikea valinta puolueelle myös sen materiaalisten seurausten takia, mutta valinnassa ei ole kyse luottamuksesta puolueen omalle väelle – kyse on koko hallituksesta ja sen politiikan suunnasta. Valinta on poliittinen.
Välittömiin seurauksiin viittaaminen ei riitä poliittisen valinnan pohjaksi, koska monikaan asia ei todennäköisesti tule juuri muuttumaan seuraavien puolentoista vuoden aikana, riippumatta siitä mikä valintamme on. Kataisen hallituksen taival alkaa olla jo pitkälti määräytynyt. Pelitila muutoksille Kataisen hallituksessa rajoittuu joihinkin yksityiskohtiin vallitsevan kehyksen, voimasuhteiden ja poliittisen talouden tilanteen sisällä. Toisaalta myöskään poislähtömme ei tule muuttamaan hallituksen politiikkaa olennaisilta osiltaan, ellei hallitus hajoa.
Voimmeko vaikuttaa oppositiossa? Kysymys on tärkeä, mutta liian suppea. Demokratiaan kuuluvat erimielisyydet, vaihtoehdot ja oppositio. Demokratia on arvo sinänsä. Mitä kansalaiset voivat valita, jos he ovat eri mieltä nykyhallituksen talouspoliittisista, Eurooppa-poliittisista tai muista linjauksista? Yhä vain jatkuvalle eurokriisille ja nykyhallituksen eräänlaiselle ”ihmiskasvoiselle uusliberalismille” ei näytä olevan vaihtoehtoa. Perussuomalaiset tai keskusta eivät sellaista tarjoa.
Arvoisat kokousedustajat! Olen vakuuttunut siitä, että teimme hallitusneuvotteluissa jonkinmoisen virheen eristäessämme Eurooppa-politiikan omaksi sektorikseen ja antamalla Kataisen ja Urpilaisen päättää sen sisällöstä. Tähän liittyy myös virhearvio talouskehityksestä. Hallitusohjelma oli vasemmistolle juuri ja juuri hyväksyttävä vain koska se perustui liian optimistiseen kuvaan tulevasta talouskehityksestä. Heikko talouskehitys olisi ollut ennakoitavissa.
Kuntatalouden syvenemässä oleva kriisi on osaltaan seurausta myös Suomen hallituksen tukemasta Eurooppa-politiikasta ja sen aiheuttamasta eurooppalaisesta taantumasta. Taantuma tarkoittaa, että julkiset tulot vähenevät ja menot lisääntyvät. Sekä valtion että kuntien tase painuu yhä enemmän punaiselle.
Automaattisten mekanismien ansiosta talouspolitiikka on näin ollen elvyttävää. Nopean velkaantumisen oloissa Kataisen hallituksen ohjelma kuitenkin edellyttää vyön edelleen kiristämistä, mikä puolestaan vähentää kasvua, jolloin voidaan vaatia myös pientä elvytystä. Toisin sanoen samalla kun ohjausautomaatti painaa kaasupoljinta, ajaja painaa kovaa jarrua, kun taas ajajan vieruspenkillä istuva kaveri huutaa, että ”paina nyt vähän kaasuakin!”.
Tosiasia kuitenkin on, että Suomi ei voi kunnolla elvyttää itseään ulos taantumasta, jollei kehitys parane Euroopassa ja myös muualla maailmassa. Suomi ei ole erillinen saareke. Nyky-Suomella ei ole enää edes omaa rahapolitiikkaa. Kansallisen finanssipolitiikan mahdollisuudet ovat rajalliset.
Alkuperäisen, vuonna 2011 sovitun hallitusohjelman mukaisesti merkittävä osa vyönkiristyksestä kohdistuu kuntien valtionosuuksiin, tosin viivästetyllä tavalla. Koska kuntien rahat eivät nykytilanteessa riitä, myös lakimääräisistä velvoitteista pitää karsia. Valtiovarainministeriön ja Hetemäen muotoilema rakennepoliittinen ohjelma esittää säästökeinoiksi:
- kilpailua, kilpailukykyä ja työn tarjonnan lisäämistä
- yksityistämistä ja yksityisen omistusoikeuden vahvistamista
- työmarkkinoiden joustavoittamista, sääntelyn purkamista, sekä erilaisten julkisten etujen ja palvelun saamisen ehtojen kiristämistä
Vaikka tämä ei ole suoraa ”reaganomicsia”, ohjelman logiikka myötäilee tarjonnan taloustieteen perusideoita. Tarjonnan taloustiede on viime vuosikymmeninä ollut angloamerikkalaisen maailman konservatiivien suuressa suosiossa. Jonkinmoiset vasemmistolaiset parannukset, torjuntavoitot ja pehmennykset eivät muuta päälinjaa miksikään. Koulutus, terveyspalvelut ja sosiaalipalvelut joutuvat yhä ahtaammalle ja muitakin huononnuksia on tiedossa. Alaspäin ollaan menossa, mistä kertoo myös hallituksen salailupolitiikka. Leikkauslistoja ei uskalleta julkistaa ainakaan vielä tässä vaiheessa.
Talouspolitiikan ja europolitiikan on muututtava, muuten taantuma ja alasajot uhkaavat jatkua hamaan tulevaisuuteen. Suomi on yksi Euroopan nopeimmin velkaantuvista maista. Merkittävästi alijäämäisistä budjeteista huolimatta Suomen talouskasvu jää myös vuonna 2013 negatiiviseksi. Viimeisin tieto on -1% eli alempi kuin mitä useimmissa talousennusteissa ennakoitiin. Taannehtivalla talouskehityksellä on tietysti välittömiä seurauksia myös kuntatalouteen.
Syynä kestotaantumaan on olennaisesti troikan ajama kurjistava talouspolitiikka. Taustalla on myös maailmanlaajuinen rahoituskriisi ja pitkä finansialisaatiokehitys. Molempiin pitäisi ehdottomasti saada muutos; muutoksen pitäisi olla prioriteetti.
Elvytysvelkaa kannattaisi ottaa ensisijaisesti sellaisiin julkisiin investointeihin, jotka joko itsessään tuottavat jotain tai parantavat tuottavuutta tulevaisuudessa. Ekologisesti kestävän teollisuuden – tai sen edellyttämien perusrakenteiden edistäminen tai rakentaminen – on osa kuviota, toinen olennainen asia on koulutus. Ennen kaikkea tarvitaan sosiaalisesti ja ekologisesti kestävällä pohjalla olevaa kokonaiskysynnän lisäystä, niin Suomessa, Euroopassa kuin maailmanlaajuisesti. Tarvitaan myös rahoitusjärjestelmän uudelleensääntelyä ja kokonaan uusia fiskaalisia ja muita mekanismeja.
Me vasemmistossa haluamme mukaan kaikkialle sinne, missä päätöksiä tehdään ja lakeja ja linjauksia valmistellaan, mutta ainoastaan, jos päätöksentekoon osallistuminen herättää toivoa jostain olennaisesti paremmasta. Olemme jo valmiiksi luovuttaneet, jos pilkomme politiikan pieniksi erillisiksi palasiksi; jos näemme vain puita, mutta emme metsää. Olen varma, että vasemmisto kykenee parempaan kuin pelkkään uusliberalisaation jarrutteluun ja pehmentämiseen.
Hyvät toverit! Tarvitsemme uskoa, toivoa ja rakkauttakin. Olen asiaa pohdittuani yhä syvemmin vakuuttunut, että demokraattisen politiikan ja tulevaisuuden näkökulmasta on parempi, että vasemmisto päättelee Kataisen hallituksen olleen epäonnistunut kokeilu. Kuntatalouden kriisi on oikea paikka todeta kokonaiskehityksen olevan sensuuntaista, että vasemmisto ei voi sitä enää tukea. Lähdemme etsimään muutosta oppositiosta käsin ja teemme työtä vaalivoittojen eteen.
Normatiivisesta näkökulmasta ja omasta mielestäni päätöstä ei ole syytä lykätä, joskin on ymmärrettävää, että monet haluavat nähdä aivan lopullisen rakennepoliittisen esityksen ennen päätöksen tekemistä. Perusasetelma ja laajemmat prosessit ovat tiedossa, ja nyt myös rakennepoliittinen ohjelma alkaa olla useimpia yksityiskohtia myöten selvillä.
Joka tapauksessa ajatuksena on, että palaamme hallitus- ja neuvottelupöytiin heti ensimmäisen hyvän tilaisuuden tullessa. Pyrimme niihin paitsi Suomessa niin myös unionissa ja globaaleilla kentillä. Oppositiossa oleminen ei ole itsetarkoitus, mutta toiminta paremman maailman puolesta on. Etäisyyden ottaminen voi joskus olla – kuten se tässä tilanteessa näyttäisi selvästi olevan – viisain valinta.
Tavoitteena on järeä vaalivoitto eurovaaleisssa ja eduskuntavaaleissa. Tehkäämme yhdessä töitä vaalivoittojen eteen, riippumatta siitä mikä lopullinen hallituspäätös on.
Kiitos.
Heikki Patomäki, puoluehallituksen jäsen
