”Puolueiden ja poliitikkojen arvostus ja legitimiteetti – poliitikkojen kansalta saama valtakirja – on katoamassa. Tietoisesti äänestämättä jättävien määrä kasvaa.” Näin terävästi alkaa sunnuntain 5.1. HS-analyysi (s.A8). Lehti jatkaa: ”Tutkimustulosten mukaan potentiaalisten äänestäjien määrä on vähentynyt rajusti käytännössä kaikilta puolueilta”. ”Yhä useampi myös jättää tietoisesti äänestämättä, koska ei usko edustuksellisen demokratian nykymuodossaan toimivan”. Vaikka (itsekin vaikeuksissa oleva) Hesari kykenee tunnistamaan ongelman, sen tilannetulkinta on olennainen osa nykypolitiikan ongelmaa
Helsingin Sanomien tulkinta vallitsevasta historiallisesta tilanteessa paljastuu heti seuraavassa lauseessa: ”Tällöin puolueiden olisi kenties vaalitaktisesti viisainta siirtyä mököttäjien joukkoon, vastustamaan muutoksia”. Toisin sanoen nyt käynnissä olevat muutokset ovat välttämättömiä, historian pakon sanelemia, eikä yksikään puolue voi niille mitään. ”Aloitteet” ja ”maan uudistaminen” voivat mennä pelkästään yhteen suuntaan. Vaihtoehtoina ovat ainoastaan ”mököttäminen” ja ”kaiken vastustaminen” tai aloitteellinen uusliberaali uudistuspolitiikka. ”Lopetetaan marina” ohjeistaa Hesari, ”kohta tulee kevät”, eli ”kyllä se siitä”.
Jos Hesarin tilanneanalyysi olisi kohdallinen, järkevällä äänestäjällä ei oikeastaan olisi mitään syytä äänestää. Sama kehitys toteutuu joka tapauksessa. Maan päälehden esittämät ”seitsemän keinoa politiikan korjaamiseksi” vaihtelevat pelkästä pintamaalauksesta keinoihin, jotka todennäköisesti entisestään vahvistaisivat ja nopeuttaisivat uusliberalisaatio-kehitystä. Esimerkiksi kymmenen prosentin äänikynnys tekisi Suomen todennäköisesti neljän tai korkeintaan viiden puolueen maan. Kun SDP:n puheenjohtajakin nykyään kilpailee kokoomuksen kanssa siitä kenelle kuuluu kunnia rakennepaketista ja ”rakenteiden uudistamisesta”, ja kun myöskään perussuomalaiset eivät tarjoa mitään vaihtoehtoa vallitsevalle kehitykselle, syventäisi tämä ehdotus vaihtoehdottomuutta entisestään. Samaan suuntaan menisi myös ehdotus ”valta pois kolmikannalta”. Koska tiedämme, että nykykehitys suosii business-lobbareiden asemaa, käytännössä tämä tarkoittaisi: lisää valtaa EK:lle.
”Luovutaan määräenemmistöistä” – eli tosiasiassa perustuslaista – on Hesarin ehdotuksista ehkä katastrofaalisin. EU-politiikassa ja moninaisissa ”rakenneuudistuksissa” on jo nyt moneen kertaan sivuutettu perustuslain vähänkään uskottavat tulkinnat itsemääräämisestä, itsehallinnosta, demokratiasta ja tieteen ja taiteen vapaudesta. Ehkä määräenemmistöllä voidaan tulevaisuudessa sitten päättää myös siirtymisestä sellaiseen järjestelmään, jossa Suomen hallituksen ministereistä vähintään puolet pitää olla ulkopuolisia, esimerkiksi toisten maiden tai monikansallisten yhtiöiden edustajia?
Nykypolitiikka on tosiaan rikki. Toisin toimiminen on kuitenkin mahdollista. Uusliberaali aikakausi on asteittain tulossa päätökseensä, joskaan ei välttämättä ilman suuronnettomuutta. Muutoksia ajavien liikkeiden ja puolueiden täytyy kyetä palauttamaan usko ja toivo politiikkaan. Kuten Tulevaisuuden politiikkaa kirjassa kirjoitan, olennaista on selkeiden arvojen ja perustavien merkitysten palauttaminen ja kyky laajentaa demokratian ja politiikan horisonttia ajassa ja tilassa.
Politiikka ilman uskaliaita periaatteita ja merkityksellisiä tarinoita ei ole kiinnostavaa eikä herätä intohimoja. Toimiva demokratia edellyttää, että merkitykselliset tarinat ja valinnat tärkeistä asioista palaavat politiikan keskiöön. Demokratia edellyttää myös vaihtoehtoja ja oppositiota. Äänestäjien on voitava valita myös muu kuin vallitseva linja. Muutenhan demokratia kuihtuu ideologisesti ”yksipuoluedemokratiaksi”, jossa eri puolueet edustavat vain erilaisia eturyhmäetuja korporatismiperiaatteiden mukaan.
Avain parempaan tulevaisuuteen on meidän kaikkien yhä parempi kyky nähdä itsemme ja oma arkielämämme osana maailmanlaajuisia kehityskulkuja ja sosiaalisia rakenteita. Hesarin kuvitelmat historian väistämättömästä kehityksestä eivät ole muuta kuin sitä, että ei kyetä kuvittelemaan politiikkaa kansallisvaltiokehikon ulkopuolella. Näin laajemmat pelikentät jätetään suuryhtiöiden ja rahoitusintressien määrättäviksi ja hallittaviksi. Sieltä ne ”kestävyysvajeen”, ”rakenneuudistuksen” ja ”talouskurin” opit ovat peräisin.
On aika politisoida Euroopan unionin ja maailmantalouden hallinta, rakentaa perusta vaihtoehdoille ja toisin toimimiselle.
Heikki Patomäki
