HS ei näytä tarjoavan foorumia asialliselle keskustelulle vasemmistosta tai talouspolitiikan vaihtoehdoista, mutta onneksi on olemassa muitakin foorumeita. Yrjö Raution poleemista HS-kolumnia ”Vasemmistoliiton talouspolitiikka on katastrofipolitiikkaa” linkkailtiin ja twiittailtiin laajalti. Lauantaina 24.1. lähetin HS mielipidesivuille lyhyen vastineen Rautiolle. Pyynnöstä lyhensin sitä edelleen, vaikka julkaisemista pidettiin ”epävarmana”. Muutama päivä myöhemmin, kun tiedustelin asiaa, julkaisemisesta oli jo tullut ”hyvin epävarmaa”. Lopulta en saanut enää vastausta kysymykseeni ”milloin asia sitten raukeaa?”. Niinpä julkaisen vastaukseni Rautiolle nyt blogina eli: ”Kenen talouspolitiikka on katastrofaalista?”.
Olen Yrjö Raution (HS 22.1.2015) kanssa samaa mieltä siitä, että jokaisen pitäisi käydä läpi historiansa pimeitä vaiheita. Tämä pätee niin vasemmistoon kuin oikeistoon, niin suomalaisiin kuin ruotsalaisiin ja venäläisiin, niin Eurooppaan kuin Amerikkaan tai Kiinaan – ja kollektiivisesti koko ihmiskuntaan.
Meille uuden sukupolven vasemmistolaisille kaikki tämä on itsestään selvää. On vanhanaikaista asettua yhden puolelle toista vastaan. On modernimpaa ja eettisempää tunnustaa jokaisen identiteetin pimeä historia ja epävarma tulevaisuus, kiistanalaisuus ja monimielisyys, vasemmiston mukaan luettuna.
Kaikki ei kuitenkaan ole identiteettipolitiikkaa, puhutaan sitten ulkopolitiikasta, ydinvoimasta tai talouspolitiikasta. Tässä keskityn vain talouspolitiikkaan, ei vähiten siksi, että Raution kirjoitus oli otsikoitu ”Vasemmistoliiton talouspolitiikka on katastrofipolitiikkaa”. Raution väite on absurdi.
Suomessa ei ole ollut taloudellista kasvua sitten vuoden 2007, teollisuuden arvonlisäyksestä on hävinnyt kolmannes, investointilama murentaa tulevaisuutta ja työttömyys on korkeampaa kuin koskaan 2000-luvulla. Varallisuus keskittyy, niin Suomessa kuin kaikkialla maailmassa. Uusi globaali rahoituskriisi odottaa nurkan takana. Tulevaisuus on epävarma: pahin voi olla vasta edessä.
Kenen talouspolitiikka on siis katastrofaalista? Jopa kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja monet taloustieteilijät ovat päätyneet näkemykseen, että tässä tilanteessa ei suinkaan kaivata lisää leikkauksia, yksityistämisiä ja eriarvoistamista, vaan elvytystä ja aktiivista teollisuus- ja investointipolitiikkaa.
Vasemmiston vaaliohjelma lähtee siitä, että talouden elvyttämiseksi ja työllisyyden nostamiseksi Suomessa pitää toteuttaa laaja julkisten investointien ohjelma. Lähivuosina tarvitaan vuosittain 5-7 miljardin lisäinvestointeja inhimillisiin voimavaroihin, perusrakenteisiin, teollisten alojen kehittämiseen ja uusiin teknologiaryppäisiin. Kasvua ohjataan ekologisesti ja sosiaalisesti kestävään suuntaan, samalla kun kapasiteettia kehitetään maailmantalouden laajenevilla alueilla.
Kerroinvaikutus on nyt Suomessa korkea, koska maassa on työttömyyttä ja käyttämättömiä voimavaroja. Kerroinvaikutus tulee siitä, että julkismenot menevät talouden kiertokulkuun: rakentajat ostavat välituotteita ja materiaaleja ja työllistävät ihmisiä, lisätulot käytetään kulutukseen ja niin edelleen. Investoinnit lisäävät myös pidemmän aikavälin tuotantokapasiteettia ja siten parantavat talouskehitystä.
Näiden vaikutusten takia investointielvytys alkaa vähentää julkisen talouden velka-astetta parin kolmen vuoden viiveellä. Vasemmiston visiona ei siis ole elvyttää kaikissa olosuhteissa tai aina vain lisätä velan määrää.
Itse asiassa juuri säästöt ja leikkaukset lisäävät velkaantumista, koska ne supistavat taloutta, aiheuttavat työttömyyttä ja johtavat investointilamaan.
Vasemmiston tavoitteena sen sijaan on taittaa velkaantumisaste. Hyvinä aikoina velkaa voidaan harkinnan mukaan maksaa pois myös absoluuttisesti, koska silloin kerroin on pieni.
Mitä EU:hun tulee, vasemmisto pyrkii rakentamaan myös siellä toimivan talouspolitiikan yhteisiä, julkisia instituutioita, veroista finanssipolitiikkaan. Syy on yksinkertainen: vapaamarkkinat eivät toimi. Kaikilla tasoilla tarvitaan aktiivista julkisvaltaa.
Heikki Patomäki
Vasemmistoliiton puoluehallituksen jäsen
