”Tämä tietenkin syö ihmistä, kun täällä istutaan ilta tolkulla ilman että löytyy ratkaisua”, totesi valtiovarainministeri Antti Rinne eilen Brysselissä. ”Ihminen” tässä lausahduksessa viittaa Rinteeseen itseensä ja muihin eurojohtajiin Brysselin kokoushuoneissa. Työttömillä, kodittomilla, sairailla ja nälkäisillä ihmisillä Ateenan kaduilla ei tässä ajattelussa ole sijaa. [Ilmestyi alun perin Uuden Suomen blogina, luettavissa kommentteineen täällä.]
Rinteen edeltäjä Jutta Urpilainen, yhdessä Jyrki Kataisen kanssa, teki kaikkensa kiristääkseen Kreikan ruuvia äärimmilleen. On vaadittu muun muassa Suomen rahojen priorisointia ja ”vakuuksia” – jotka sitten myöhemmin eivät osoittautuneetkaan vakuuksiksi vaan keinottelusopimuksiksi rahoitusmarkkinoilla.
Kriisin kaikissa vaiheissa on seisottu tiukasti Angela Merkelin Saksan ja EKP:n rinnalla ja ajettu Kreikkaan ja muihin kriisimaihin massiivista yksityistämisohjelmaa ja sosiaalista katastrofia. Ei niin, että Suomikaan olisi välttynyt taantumalta ja työttömyydeltä, joka on ”austerity”-politiikan suora seuraus. Näillä resepteillä Suomi seuraa hitaasti mutta varmasti Espanja-tyylistä spiraalia alaspäin.
Edes pientä merkkiä sen tajuamisesta, että kriisipaketit ovat olleet Kreikan ahdingon keskeinen syy, ja että kriisipaketeilla on pelastettu ensisijaisesti saksalaisia pankkeja, ei demarien ajattelussa näy. Tässä kulminoituu SDP:n moraalinen vararikko.
Puolue, joka historiallisesti on ollut vastuussa monista sosiaalisista uudistuksista ja aika ajoin myös onnistuneista taloudellisista ratkaisuista Suomessa, on muuttunut taannehtivan kehityksen airueksi (tai ainakin tukijaksi) paitsi kotimaassa niin myös koko Euroopassa. Mikä pahinta, tämä itsekeskeinen, lyhytnäköinen ja harhaanjohtaviin talousteorioihin pohjautuva näkemys uhkaa myös purkaa Euroopan integraation.
Kun vertaa kreikkalaisiin, kontrasti on suuri. Kreikan uusi hallitus on puolustanut EU:n yhteistä hyvää, kaikkien yhteisiä parempia tulevaisuuden mahdollisuuksia. Kreikan valtiovarainministeri kirjoittaa New York Timesissa:
”Täytyy muokata sellainen tuore ajattelutapa, joka ylittää kansalliset jakolinjat, purkaa auki velkoja-velallinen jaon ja korvaa sen pan-eurooppalaisella näkökulmalla; joka asettaa yhteisen eurooppalaisen hyvän pikkumaisen politikoinnin sijaan. Pikkupolitikointi on dogma, joka osoittautuu myrkylliseksi, jos sen ylettää koskemaan kaikkea. Siitä tulee me-vastaan-ne mielenlaatu.”
Varoufakis on yhdessä Stuart Hollandin ja James K.Galbraithin kanssa ehdottanut vaatimatonta sosiaalidemokraattista suunnitelmaa velkakriisin hoitamiseksi, eurooppalaisten investointien käyntiin saamiseksi, talouspoliittisen tilan luomiselle kasvun käynnistämiseksi ja sosiaalisille parannuksille. Ohjelma oli niin vaatimaton suhteessa eurokriisin mittakaavaan, että itse kommentoin taannoin tuoreeltaan sen ensimmäistä versiota jokseenkin riittämättömäksi tilanteeseen nähden.
Varoufakisin ja kumppanien tarkoituksena on pelastaa Eurooppa-projekti. Sen sijaan Merkelin ja Rinteen linja uhkaa suistaa EU:n katastrofiin. Pikkupolitikointi on myrkkyä Euroopan yhtenäisyydelle.
Kansallismielisten EU-kriitikoiden toivo on siinä, että Merkel ja Rinne ajavat Kreikan ulos eurosta ja käynnistävät ketjureaktion.
Meidän muiden toivo on siinä, että Syriza onnistuu rohkeassa yrityksessään muuttaa Euroopan kurssia edes muutaman askeleen sosiaalidemokraattisempaan suuntaan.
Heikki Patomäki
