Mikään ei ole vasemmistolaisempaa kuin vapaus ja vapautuminen. Vapautta on ihmisten ja ihmiskunnan irtautuminen tarpeettomista rajoitteista, myös luomalla kokonaan uusia mahdollisuuksia. Historia on vapauden sykettä.
Länsimaissa on kuitenkin vallinnut kaksi erilaista vapauskäsitystä. Isaiah Berlin tiivisti nämä erilaiset näkemykset kuuluisassa luennossaan vuonna 1958 negatiiviseksi ja positiiviseksi vapauskäsitykseksi.
Negatiivisen vapauskäsityksen lähtökohtana on yksityinen hyvä. Jokainen määrittelee hyvän omassa yksityisessä sfäärissään. Kaikki ulkoinen häirintä on vapauden riistoa. Tavoitteena ei ole hyvä hallinta tai hallitus, vaan puuttumisen minimointi.
Positiivinen käsitys perustuu puolestaan vapauteen valita se miten omaa itseä tosiasiassa hallitaan yhteisön kautta. Mikä on se mitä me voimme tehdä, ja miksi ja miten? Mikä tekee hallinnasta tai hallituksesta oikeutetun?
Berlin oli itse arvojen moninaisuuteen uskova liberalisti, joka piti negatiivista vapauskäsitystä vähemmän vaarallisena. Positiivinen vapauskäsitys johtaa liian helposti vaatimuksiin kollektiivisesta kontrollista ja kurista.
Viime vuosikymmenten aikana – uusliberaalina aikakautena – negatiivinen vapauskäsitys on hallinnut. Kuluttajan vapaus, vapaus valita aineet koulussa, vapaus yrittää tehdä voittoja ilman liiallisia veroja tai sääntelyä, sijoittajien vapaus laittaa rahansa minne haluavat, yhtiöiden vapaus toimia missä haluavat: tämän vapauskäsityksen pohjalta on päätöksiä tehty ja siihen vedotaan myös vaaliretoriikassa.
Berlinin tapa ymmärtää kaksi eri vapauskäsitystä heijastaa kuitenkin hänen omia näkemyksiään. Parempi tapa on lähteä liikkeelle opista siitä, mitä on olemassa. Liberalismin maailmassa ihmiset ovat aina jo valmiita tai ainakin jo kasvamassa siihen mitä he oikeasti ovat. Yhteiskunta koostuu yksilöistä, jotka ovat aina olleet samanlaisia. Kokonaisuus on osiensa summa. Historialla ei ole juurikaan merkitystä vapauden kannalta, koska mikään ei juuri muutu.
Vaihtoehtoinen oppi lähtee olevan historiallisuudesta ja kaiken prosessuaalisuudesta. Se asettaa kysymyksen: mikä on yksilö, mistä yksilöllinen tietoisuus tulee, milloin se syntyi, mitä sen ehdot ovat? Ihmisyksilöt saivat nimet kielen kehityksen myötä ehkä vasta 10 000 vuotta sitten. Ensimmäiset lait, joissa kirjattiin oikeuksia ja vastuita, hakattiin kiveen alle 3000 vuotta sitten. Metaforinen ajattelu, reflektiivinen tietoisuus, filosofia ja politiikka syntyivät kuitenkin vasta ensimmäisellä vuosituhannella eaa.
Jacques Derrida totesi kuuluisassa teoksessa grammatologiasta, että subjekti syntyy ja määrittyy arkkikirjoituksessa. Kielen ja sittemmin kirjoituksen kehitys mahdollisti myös työnjaon syventymisen ja monimutkaisemmat tuotantoprosessit. Jürgen Habermas teoretisoi ihmiskunnan historiaa materiaalisen tuotannon ja kommunikatiivisen oppimisen dialektiikkana: yksi on tukenut toista. Kehitys ei kuitenkaan ole ollut väistämätöntä suoraviivaista kehitystä kohti vallitsevaa nykyisyyttä. Määrityksissä on paljon sattumanvaraista, sanoisi Derrida. Poliittinen realisti voisi todeta, että määräytyminen riippuu vallasta ja historiallisesti erityisistä valtasuhteista.
Etsimme usein varmuutta, ja monet historiallisista ajatuskuluista voivat tuntua pelottavilta, mutta minuuden ja sen vapauden kehitys on myös positiivista ja siihen liittyy monia meille jo arkisiksi muodostuneita asioita. Esimerkiksi laillisuusperiaate syntyi 1700-luvulla, aikansa poliittisten vallankumouksien myötä. Jakobiinit pelkäsivät kuninkaan valtaa ja halusivat katkaista hänen päänsä heti, mutta girondistit argumentoivat, että kuningas on ihminen kuten mekin. Häneen pätevät aivan samat ihmisten solmimat lait kuin kaikkiin muihinkin. Tämä on meille itsestään selvää.
Tai otetaan vielä arkisempi esimerkki. Monet meistä ovat intohimoisia pyöräilijöitä. Meille vapaus on sitä, että kaupungissa pääsee helposti ja turvallisesti liikkumaan paikasta toiseen pyörällä. Kukaan ei osannut edes kysyä polkupyöriä ennen kuin polkupyörä keksittiin ja kehitettiin 1800-luvulla. Yksilöiden minuutta ja identiteettiä rakentavia tarpeita luodaan keksimällä asioita. Polkupyörien suosioon vaikuttavat myös saatavilla olevat väylät ja tiet. Polkupyöräilymahdollisuudet riippuvat yhteiskunnan perusrakenteista, jotka usein rakennetaan julkisesti.
Jos lähtökohtana on, että kunkin meistä kehittymisen mahdollisuudet ovat riippuvaisia historiasta ja yhteiskunnallisista prosesseista – joiden suunta riippuu myös voimavarojen jakautumisesta ja valtasuhteista – niin kysymys vapaudesta asettuu väistämättä toisin kuin siinä liberalistisessa teoriassa, jota Berlin kutsuu negatiiviseksi vapauskäsitykseksi. Emme ole koskaan valmiita, vaan aina myös määräytymisen kohteita ja tulemisen prosessissa. Mitä sitten voisi olla vapaus?
Vapaus voidaan ensinnäkin ymmärtää eksistentiaalisesti, mahdollisuuksien kautta. Aiempi historia ja nykyiset rakenteet mahdollistavat erilaisia valintoja siitä, mitä ja keitä olemme. Vapaus koostuu näistä mahdollisuuksista – jotka ovat myös kunkin meistä historiallisesti muodostuneita kykyjä, tietoja ja taitoja – ja niiden oikeasta, yleistettävissä olevasta käytöstä. Poissaolot ja rajoitteet voidaan poistaa, uusia mahdollisuuksia avata. Jokaisen mahdollisuus kehittyä on kunkin vapauden ehto.
Vapauden kannalta olennaista yhtä olennaista ovat ne aina jo käynnissä olevat määräytymisen prosessit, joiden tuloksena meistä syntyy tietynlaisia subjekteja ennen kuin edes kykenemme kriittisesti arvioimaan sitä, keitä ja mitä me olemme, ja mitä muuta voisimme olla. Voimme kuitenkin yhdessä arvioida sitä, mitkä rajoitteet ja poissaolot ovat tarpeettomia ja ei-toivottuja. Ne voidaan korvata paremmilla ja toivottavimmilla määräytymisen prosesseilla.
Kaikki tämä voi kuulostaa abstraktilta, mutta jokaisella teesillä on hyvin konkreettisia seurauksia käytännön politiikan kannalta. Kuluttajan vapauteen voi kuulua mahdollisuus ostaa monia asioita, joita aiemmin ei ollut, ja jotka luovat uusia toiminnan ja olemisen mahdollisuuksia, internetiin kytketyistä tietokoneista mannertenvälisiin lentoihin. Samalla tiedostamme, että konsumerismi olemisen muotona on tulosta markkinoinnista ja yhtiöiden välisestä kilpailusta. Se on subjektiuden määräytymisen prosessi, joka voisi olla myös toisin. Meillä voi olla yleistettävissä olevia, eettis-poliittisia perusteita yrittää vapautua monista näistä määräytymisen muodoista ja lisätä vapauttamme valita, keitä olemme.
Sama voidaan ylettää koululaisten (tai vanhempien) vapauteen valita aineet koulussa, vapauteen yrittää tehdä voittoja ilman liiallisia veroja tai sääntelyä, sijoittajien vapauteen laittaa rahansa minne haluavat, tai yhtiöiden vapauteen toimia missä haluavat. Jokaisella on välittömiä seurauksia subjektien ja valtasuhteiden muotoutumisen ja resurssien jaon kannalta. Jos jokaisen mahdollisuus kehittyä on kunkin vapauden ehto, on lyhytnäköistä erikoistua liian aikaisin, olla osallistumatta täysimittaisesti kunkin mahdollisuuksien tai yritystoiminnan ehtojen kehittymiseen, tai edistää tapoja luoda harvoille etuoikeuksia, jotka helposti kasautuvat.
Historia ymmärrettynä vapauden pulssina on lupaus paremmasta tulevaisuudesta. Sellaisessa kehityksessä ei kuitenkaan ole mitään väistämätöntä, vaan meidän pitää rakentaa se itse. Ukrainan konflikti on tehnyt mahdollisuuden ydinsodasta uudelleen akuutiksi. Joukkotuhoamisen mahdollisuudet kehittyvät koko ajan. Jollemme opi elämään yhdessä rauhanomaisesti ja sivistyneesti, historia voi osoittautua lyhyeksi.
Mitä elämälle maapallolla ja ihmiskunnalle tapahtuu seuraavien vuosisatojen aikana, on paljon väliä. Sillä on merkitystä paitsi maapallon elämän ja ihmisen niin myös koko kosmisen evoluution kannalta, jonka (mahdollisesti keskeinen) osa olemme. Jokaisella lajilla on väliä. Tehtävämme on vaalia elämää ja sen monimuotoisuutta.
Kaikista näistä uhkista ja vaaroista huolimatta historia vapauden pulssina avaa meille yhä uusia ja yhä uskomattomampia mahdollisuuksia. Historia ei ole pysähtynyt laillisuusperiaatteeseen, polkupyöriin tai internetiin.
Edes maailmanlaajuinen laillisuusperiaate ja demokratia, vihreä maailmantalous tai uudet välittömät kommunikoinnin ja tiedon säilömisen muodot eivät ole kuin askel ihmiskunnan historiassa. Kurotamme yhä laajemmalla ja syvemmälle, tähtiin.
Heikki Patomäki
