Sosiaalidemokraatit julkistivat oman strategisen hallitusohjelmaluonnoksensa. Tässä nopea analyysi siitä, mitä luonnos oikeasti tarkoittaa.
Lupaavaa on, että SDP korostaa taloudellisen kasvun nopeuttamista ja työllisyyden parantamista. Ohjelmassa on muutakin positiivista. Uusi vientistrategia kiinnitetään ”maailman megatrendeihin, kuten ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja torjuntaan, puhtaaseen veteen ja ilmaan, energiatehokkaaseen rakentamiseen, uusiutuvaan energiaan, kiertotalouteen ja digitaalisiin teknologioihin”.
Ohjelmassa puhutaan lisäksi esimerkiksi osaamisen vahvistamisesta ja sosiaalisen pääoman lisäämisestä sekä tulonjaon oikeudenmukaisuudesta. Kaikki hyviä asioita.
SDP:n ohjelmaluonnoksessa on kuitenkin pari pientä ongelmaa. Siinä ei ole tarkkoja lukuja tai täsmennyksiä keinoista, joilla tavoitteet toteutettaisiin.
Ainoa jotenkin täsmennetty esitys koskee julkisen talouden ”tasapainottamista”. Menosäästöjä esitetään kahden miljardin ja veronkorotuksia miljardin verran. Lisäksi varataan mahdollisuus vielä miljardin lisäsopeutukseen, jos nämä eivät riitä. Enin osa näistä toimenpiteistä lykätään hallituskauden vuosille 2-4.
Rahaa luvataan lisää ainakin joihinkin julkisiin investointeihin ja puolustusmenoihin. Oletettavasti nämä lisäykset astuisivat voimaan jokseenkin heti. Lisäykset tapahtuisivat kuitenkin jo sovittujen menokehysten sisällä eli ne tarkoittavat leikkauksia jostakin muusta – tai sitten yksityistämistä.
Esimerkiksi tulonsiirroista leikkaaminen kohdistuisi pienituloisiin, kun taas koulutuksesta ja tutkimuksesta leikkaaminen vähentäisi osaamista ja inhimillistä pääomaa. Missä silloin on tulonjaon oikeudenmukaisuus tai osaamisen kehittäminen?
Kun tämän kaiken laskee yhteen, niin äkkiä katsottuna näyttäisi, että SDP:n tavoitteena on olla tekemättä juuri mitään aivan hallituskauden aluksi ja sitten asteittain leikata valtion budjetista n. 5% ja lisäksi korottaa veroja miljardilla. Toisin sanoen kokonaisuutena SDP esittää taloutta supistavia toimenpiteitä. Lisäksi vaikuttaisi, että ainakin osa esitetyistä tavoitteista ovat keskenään ristiriitaisia.
Mistä kasvun nopeutuminen ja työllisyyden paraneminen voisivat sitten tulla? Verojärjestelmän ja sosiaaliturvan uudistukset ovat yksi resepti. Näitä ei kuvata tarkemmin, mutta se todetaan, että tavoitteena on lisätä ”työnteon kannustavuutta”. Tämä kuulostaa tutulta. Jollen pahasti erehdy, tässä luvataan ”rakenteellisia uudistuksia” myös tarjonnan taloustieteen ja uusliberaalin ideologian hengessä.
Raportissa luodaan lisäksi uskoa digitalisoinnin, soteuudistuksen ja hallintouudistusten kykyyn parantaa tuottavuutta ja lisätä tehokkuutta. Toisin sanoen esitetään yhä enemmän vain sitä samaa, mitä hallituskaudesta toiseen on jo nyt julkisorganisaatioille tehty.
Jatkuva ja vaikutuksiltaan kyseenalainen hallintomyllerrys – jota elähdyttää perusteeton usko manageriaalisten hierarkioiden ja suurtuotannon etuihin – toimii korvikkeena järkevälle talouspolitiikalle.
SDP:n paperissa tarjotaan myös palkkamalttia ja kilpailukyvyn parantamista ratkaisuksi Suomen talousvaikeuksiin. Viittaus EU:n investointeihin ja aktiivisempaan finanssipolitiikkaan tarkoittanee Junckerin/Kataisen suunnitelmaa ja EKP:n viimeaikaisia toimenpiteitä. Toisin sanoen SDP:n luonnostelma kuvaa vallitsevaa tilannetta eikä esitä muutoksia EU:n talouspolitiikan nykylinjaan.
Lopputulos ei näyttäisi poikkeavan juuri millään olennaisella tavalla Kataisen-Stubbin hallituksen talouspolitiikasta. SDP:n ohjelman tuloksena Suomen kierre alaspäin jatkuisi, mutta hitaasti kiihtyen – aivan kuin hidastetussa kauhuelokuvassa.
Kasvun ja työllisyyden paraneminen on sen heikon toivon varassa, että EU elpyy, tai että suomalaiset yritykset löytävät Aasiasta ja Afrikasta uusia markkinoita. Samalla Suomessa painetaan talouspolitiikan jarrua, rapautetaan yhteisiä instituutioita ja valtion toimintakykyä, sekä jatketaan hallinnon ”kehittämistä” ja erinäisiä uusliberaaleja ”uudistuksia”.
Menosopeutusten ja veronkorotusten vaikutus kasvaa asteittain. SDP:n kannattamat leikkaukset pyrkivät supistamaan taloutta useilla miljardeilla euroilla (koko vuotuisen ”tasainottamisen” negatiivinen vaikutus kasvuun voi olla luokkaa 3% BKT:sta), vähentämään verotuloja ja lisäämään menoja.
Itsensä kurjistamisen politiikka jatkuu. Tämä on väärä suunta Suomelle.
Heikki Patomäki
