Matti Viren on tuohtunut YLE:n lähettämästä MOT-ohjelmasta ” Talousoppineet arvostelevat ankarasti kuritaloutta” (2.11.2015). Kauppalehden näkyvästi uutisoima Virenin mielipidekirjoitus sisältää vain yhden toden väitteen, kaikki muu on harhaa.
Ensinnäkin Viren ylläpitää myyttiä vasemmistolaisesta YLE:stä, joka siteeraa vain Krugmania, Stiglitziä ja valikoi talousasiantuntijansa vasemman tien kulkijoista.
Onko todella näin? Toimittaja Marko Hamilon selvitys ”Punavihreä kupla” lienee paras yritys puolustaa Virenin myyttiä edes jotenkin tieteenomaisesti. Kuitenkin Hamilo puhuu ”punasinivihreästä” kuplasta ja hiljaisesti myöntää, että esimerkiksi talouspoliittisessa uutisoinnissa ja keskusteluissa hegemonia on oikeistolla. Kupla on vain Hamilon mielikuvituksessa.
Toiseksi Viren väittää, että julkiset menot ovat yhä lähes 60 prosenttia suhteessa bkt:n arvoon ja kysyy retorisesti: mitä leikkauksia muka on tehty? Taloustieteen professorin pitäisi tietää paremmin. Tuotannon arvoa kuvaava bruttokansantuote ei koostu julkisista ja yksityisistä menoista vaan yksityisestä ja julkisesta arvonlisäyksestä. Julkisvalta tuottaa Suomessa vain viidesosan bruttokansantuotteesta ja yksityinen sektori loput eli neljä viidesosaa.
Lisäksi retoriset kysymykset eivät todista mitään. Professorin pitää osata argumentoida historiallisen evidenssin perusteella. Kaikki hallitukset Ahon ja Viinasen hallituksesta alkaen ovat leikanneet sekä veroja että julkisia menoja. 2000-luvun hyvinä vuosina ylijäämää käytettiin velkojen poismaksamiseen.
Yhteenlasketut verojen kevennykset kotitalouksille ovat luokkaa 15 miljardia euroa ja yrityksille melkein yhtä paljon, erilaiset maksut mukaan lukien. Yhteensä tämä on karkeasti luokkaa 15% BKT:sta. Menoja (tai potentiaalisia menojen kasvuja) on leikattu samassa suhteessa. Tuloerot ovat tämän myötä nousseet nopeasti ja monet julkisorganisaatiot ovat kärsineet jatkuvasta aliresurssoinnista ja sen seurauksista.
Viren kysyy: ”Missähän on se ihmemaa, joka on kotimaista kysyntää paisuttamalla tällaisessa tilanteessa saanut aikaiseksi talouskasvua?” Mahtaakohan Viren olla kuullut esimerkiksi Euroopan unionista tai muista maailmantalouden hallintamekanismeista, sellaisista kuten IMF tai luottokelpoisuusmittaukset?
Virenin ajama talouskuripolitiikka on unionissa normi, jota kaikkien maiden edellytetään noudattavan. Kreikan talous ajettiin viime keväänä tieten tahtoen kriisiin ja kuilun partaalle, jotta Kreikka palaisi ruotuun, kuten se sitten myös teki. Lisäksi jokaisen maan vientimarkkinat koostuvat muiden maiden kotimarkkinoista. Kun kaikki noudattavat samaa leikkauspolitiikkaa, kaikki kärsivät yhdessä.
Paras vertailukohta on ajallinen. Niin kauan kuin julkista puolta ”paisutettiin” ja monissa maissa harrastettiin keynesiläistä talouspolitiikkaa, kasvuluvut olivat tyypillisesti tuollaista 4-5% vuodessa per capita. Markkinafundamentalismin vallattua alaa kasvuluvut ovat romahtaneet. Vuosikymmeneen kasvua ei varsinkaan Euroopassa ole ollut juuri lainkaan. Yhdysvallat ei ole pärjännyt juuri paremmin.
Tämä lienee kaikista Virenin tokaisuista harhaisin: ”Ei kukaan markkinataho tai euromaa ole pyytänyt Kreikkaa kurjistamaan itseään, vaan vain lopettamaan tolkuttoman velkaantumisen”. Olettaako Viren tosiaan, että julkisen menonkäytön vähentämisellä ei ole vaikutuksia kansantalouteen ja sen maksukykyyn?
Joko Viren ei ole kuullut kerroinvaikutuksesta – taloustieteen alkeita – tai olettaa, että kerroin on nolla. Jälkimmäiselle oletukselle ei ole mitään perustetta alan kirjallisuudessa. Esimerkiksi IMF:n arvion mukaan kerroin on todennäköisesti välillä 1,5–2,0 ja saattaa esimerkiksi Kreikassa olla 2,0-3,0. Tämä tarkoittaa, että jokaista leikattua euroa kohti kansantalous pienenee 1,5-3 eurolla. Lisäksi pitäisi ottaa huomioon myös pidemmän ajan hystereesivaikutukset.
Ainoa tosi väite Virenin puuskahduksessa on, se että MOT-ohjelma oli lähettänyt kyselyn vain pienelle valikoidulle vähemmistölle eurooppalaisista taloustieteilijöitä. Toimittajat olivat lähettäneet talouskuripolitiikkaa käsittelevän kyselyn kaikkiaan noin viidellekymmenelle eurooppalaiselle makrotaloutta tutkineelle professorille, joista noin puolet olivat vastanneet kyselyyn.
MOT-ohjelman puolesta on kuitenkin sanottava, että suurin osa taloustieteilijöistä käyttää aikansa joko mikroteorian parissa tai pohtien sellaisia teknisiä kysymyksiä, joilla ei ole mitään relevanssia talouspolitiikan, makrotalouden tai reaalimaailman kannalta. Kysyttäessä he toki osaavat yleensä kertoa, mitä amerikkalaisissa standardioppikirjoissa lukee.
Heikki Patomäki
