Faust teki sopimuksen paholaisen kanssa. Vastineeksi sielunsa myynnistä Faust oppi taikoja ja silmänkääntötemppuja ja sai lisäksi myös joitain tieteellisiä kykyjä – jotka tosin nykyajan ihmisen näkökulmasta kuulostavat kovin tavanomaisilta.
Ammattiliitot ovat nyt tehneet sopimuksen Sipilän oikeistohallituksen kanssa. Vastineeksi palkkojen ja työehtojen huonontamisesta ne saavat veronalennuksia, ikään kuin veroista neuvottelu kuuluisi niille. Sopimus kyllä uusintaa yleissitovuuden periaatetta, mutta samalla se myös valmistaa siirtymistä paikallisiin neuvotteluihin.
Jokainen voi pohtia, onko Sipilän hallitus tarinan paholainen vai onko pikemminkin niin, että se vain edustaa maailmantalouden suurempia ja mahtavampia voimia. Niin tai näin, monissa tarinoissa paholaisella on kyky saada asiat näyttämään erilaisilta kuin mitä ne oikeasti ovat.
Sopimusta palkkojen ja työehtojen huonontamisesta kutsutaan ”kilpailukykysopimukseksi”. Vaikutus vientiyritysten hintakilpailukykyyn on kuitenkin vain epäsuoraa ja epävarmaa. Yritykset voivat vapaasti päättää siirtävätkö ne kustannusten alenemisen hintoihin vai eivät – monet eivät niin tee – ja vientialoilla palkkakustannukset ovat usein vain pieni osa tuotantokustannuksista.
Varmaa sen sijaan on, että nettopalkat alenevat ja työehdot huononevat. Mediassa on kritiikittömästi toistettu Sipilän lupausta 40 000 uudesta työpaikasta. Ei pelkästään tuo luku vaan koko ajatus on täysin hatusta vedetty. Täytyisi olla todellinen taikuri, jotta näillä resepteillä saisi työllisyyttä parannettua.
Sopimuksen välitön vaikutus työntekijäpuoleen tarkoittaa työttömyyden lisääntymistä (seurauksena työajan pidentämisestä) ja ostovoiman supistumista (käteen jäävien palkkojen alenemisen takia). Veronalennukset toisaalta lisäävät kotimaista ostovoimaa ja siten kysyntää jonkin verran.
Kokonaisvaikutus kotimaiseen kysyntään on kuitenkin selvästi negatiivinen, sillä nopeasti laskettuna työntekijöiden tulojen vähenemisen vaikutus näyttäisi olevan moninkertainen verrattuna veronalennuksiin. Vientituotteiden kysynnän lisäys kumoutuu selvästi suuremmalla negatiivisella vaikutuksella kotimaiseen kysyntään.
Liitot ovat siis hyväksyneet periaatteen, jonka mukaan keskitettyjen neuvottelujen lähtökohtana voi olla työehtojen huonontaminen, tulonsiirrot työltä pääoman hyväksi ja julkisten budjettien alasajo.
Liitot ovat myyneet sielunsa oikeiston kilpailukykyvaltioprojektille. Myös Faust huomasi aikanaan, että sielun lunastamisen hetki tulee nopeasti
Heikki Patomäki