Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n riippumaton evaluaatiotoimisto julkaisi muutama päivä sitten kriittisen raportin Kreikan, Irlannin ja Portugalin kriisin hoidosta. Raportti ilmestyi kreivinaikaan Giánis Varoufákikselle, jota uhkasi parlamentaarinen tutkimus ja mahdollisesti oikeudenkäynti Grexitin valmistelusta.
Kreikan kriisi ei ole ohi ja myös Irlannissa ja Portugalissa vallitsee edelleen massatyöttömyys. IMF:n rooli kriisin hallinnassa on noussut laajan kritiikin kohteeksi. IMF:n johtaja Christine Lagarde on joutumassa oikeuteen Ranskassa ministeriaikaisesta toiminnastaan, samalla kun eurooppalaisten ja amerikkalaisten johtoasema IMF:ssä ja Maailmanpankissa on tulossa päätepisteeseensä. Lagarde saattaa olla IMF:n viimeinen eurooppalainen johtaja.
James Galbraithin kirjan Welcome to the Poisoned Chalice: The Destruction of Greece and the Future of Europe julkaiseminen oli herättänyt Kreikassa uuden kiihkeän keskustelun Syrizan ensimmäisestä hallituskaudesta (kirja ilmestyi ranskaksi toukokuussa ja englanniksi kesäkuussa). Kirjassa kerrotaan, miten Varoufákiksen vetämä työryhmä, jossa Galbraithilla oli keskeinen rooli, ryhtyi keväällä 2015 valmistautumaan sitä mahdollisuutta varten, että Kreikka joutuu eroamaan tai erotetaan eurosta. Valmistelut oli tehtävä salassa finanssipaniikin välttämiseksi.
Galbraithin kirjan julkaisemisen jälkeen Kreikassa alettiin uudelleen vaatia parlamentaarista tutkintaa asiasta ja syytetty Varoufákista ja Alexis Tsiprasta jopa ”maanpetoksesta”. Minun päähäni ei mahdu, miten euroeron valmistelu voisi olla ”maanpetos” (itse arvostelin kriisin kuluessa Syrizaa ja Varoufákista ainoastaan siitä, että heiltä puuttui suunnitelma B – todellisuus on tässäkin asiassa osoittautunut luultua monimutkaisemmaksi). Kaiken kukkuraksi tiedämme, että Saksan hallitus ja erityisesti tohtori Schäuble ajoivat aktiivisesti Grexitiä kiristääkseen Tsipraksen hallituksen antautumaan tai yksinkertaisesti saadakseen kreikkalaiset ulos eurosta.
IMF:n evaluaatiotoimiston raportti tukee Varoufákiksen tulkintoja kriisin ja tapahtumien kulusta. Berliinistä ja Brysselistä tulleen painostuksen vuoksi IMF ei noudattanut omia periaatteitaan. Monet uskoivat lisäksi, että se mitä on monta kertaa tapahtunut kehitysmaissa, ei voisi tapahtua Euroopassa.
Kreikalle myönnettiin poikkeuksellisesti lainaa toukokuussa 2010, vaikka IMF:n oma henkilökunta oli arvioinut, että Kreikan kokonaisvelka ei ole kestävällä pohjalla. IMF:n omien periaatteiden mukaan Kreikan julkinen velka olisi pitänyt järjestää uudelleen siten, että Kreikan velkaa olisi merkittävässä määrin pyyhitty kirjoista ja kansista pois. On järjetöntä vaatia sellaista velkaa maksettavaksi, jota ei voi maksaa. Yritys tehdä niin voi johtaa ainoastaan maan talouden tuhoamiseen.
Miksi näin sitten toimittiin? Vaikka myöhemmissä vaiheissa Kreikalle annettiin myös velkahelpotuksia, ei koskaan niin paljon, että kokonaisvelka olisi oikeasti lähtenyt laskuun tai Kreikan talous päässyt kasvamaan. Suomen hallitusten innokkaalla tuella Merkel, Schäuble ja komissio halusivat tehdä Kreikasta varoittavan esimerkin siitä mitä seuraa, jos maa ei noudata talouskuriperiaatteita. Samalla pantiin kreikkalaiset maksamaan saksalaisten ja ranskalaisten pankkien virheistä; pankkien saamisia turvattiin.
IMF saatiin mukaan oikeuttamaan tätä kurittamista – tai ”fiskaalista vesikidutusta”, kuten Varoufákis sitä kutsuu – aliarvioimalla riskejä ja esittämällä tarkoitushakuisen ylioptimistisia arvioita Kreikan ja Portugalin kasvupotentiaalista. Asian edistämistä auttoivat myös salailu ja pimittäminen IMF:n sisällä.
Kreikassahan on alle 11 miljoonaa asukasta ja luku on laskussa, koska kreikkalaiset ovat paenneet sankoin joukoin kriisiä muuttamalla muualle. Kaipa sellaisen pienen maan voi uhrata pyhän saksalaisen talouskuripolitiikan alttarilla…
Kreikan parlamentin debatti päättyi Varoufákiksen voittoon, joskin vain niukkaan sellaiseen. Vedoten IMF:n uuteen raporttiin, Varoufákis edellyttää nyt komissiolta ja Euroopan keskuspankilta anteeksipyyntöä, joka on osoitettu koko Kreikan kansalle. Samaan aikaan monet vaativat myös IMF:n johtajan Lagarden eroa ja IMF:n tekemistä demokraattisesti tili- ja vastuuvelvolliseksi teoistaan.
Maailman tilasta 2016 kertoo paljon se, että saamme luultavasti odottaa kumpaakin turhaan. Talouskuripolitiikan ideologit haluaisivat pikemminkin kiristää ruuvia. Mikään aiempi erehdys, virhe tai kokemus ei käännä heidän päätään. Vielä maailmantalouden savuavilla raunioillakin he julistaisivat oppiaan siitä, että julkinen velka on syntiä, ja että synnin harjoittajien pitää ruoskia itseään.
Heikki Patomäki
