Yhtiövero on laskenut useimmissa maissa dramaattisesti, kymmeniä prosentteja. Lisäksi suuret monikansalliset yhtiöt harjoittavat aggressiivista verosuunnittelua, mikä edelleen vähentää verokertymää ainakin sadalla miljardilla vuodessa pelkästään EU-alueella. EU:sta ei ole ollut mitään apua: verosota maiden välillä on viime aikoina ollut ankarinta juuri Euroopassa. Samalla itse EU on oikeuttamiskriisissä ja EU:n hajoaminen uhkaa jatkua. EU tarvitsisi rahoituskapasiteettia ja finanssipolitiikkaa voidakseen parantaa talouskehitystä ja kansalaisten arkielämää. Tässä voisi olla tilaisuus iskeä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. S&D ryhmä järjesti näistä kysymyksistä työpajan Euroopan parlamentissa eilen 7.3.2017. Alla lyhyt raporttini (kuvia tapahtumasta löytyy täältä).
Hollantilainen taloustieteilijä ja poliitikko Paul Lang avasi tilaisuuden korostamalla työpajan asioiden tärkeyttä. Ranskalainen ekonomisti Jacques Le Cacheux, joka on tutkinut monikansallisten yhtiöiden verotusta jo vuosikymmeniä, maalaili yksityiskohtaisen kuvan yhä eurooppalaisemmasta ja globaalimmasta pääomasta, joka piittaamatta mistään muusta kuin omasta edustaan veroshoppailee maiden välillä. Irlannin tapaisten maiden BKT nousee keinotekoisesti sillä, että yhtiöt siirtävät teollis- ja tekijänoikeuksiaan ja voittojaan niihin, mutta lopulta veronkierrosta on muille maille paljon enemmän haittaa kuin mitä siitä on hyötyä itse matalaveromaille. Jo pelkästään Applen ja Googlen veronkierto vastaa monien jäsenmaiden panosta yhteiseen EU-budjettiin. Varsinkin eurokriisin aikana verotuksen painopistettä on näissä verosodan olosuhteissa siirretty kulutukseen ja työhön. Kulutuksen verotus sopii tietenkin varakkaille, koska se iskee eniten alimpiin tuloryhmiin. Työn verotus puolestaan parantaa entisestään pääoman suhteellista asemaa. Le Cacheaux asettui täysin rinnoin kannattamaan komission CCCTB-ehdotusta. (Common Consolidate Corporate Tax Base = Yhteinen ja yhdistetty yhtiöveron pohja). Se estäisi verosuunnittelun EU-alueella ja lisäisi verotuloja.
Danuŝe Nerudová puolestaan korosti sitä, että nykyinen verojärjestelmä on kestämättömällä pohjalla, ja että EU-budjetin nykyinen on täysin irrallaan EU:n omista tavoitteista. Verotusta pitäisi saada siirrettyä pääoman suuntaan ja EU tarvitsee uusi rahoituslähteitä korvaamaan vanhoja. Nerudová ja hänen työryhmänsä ovat tehneet tarkkoja laskelmia siitä, miten CCCTB:llä tai sen vaatimattomammalla ensivaiheen CCTB-versiolla voitaisiin korvata nykyisiä EU:n ”omien resurssien” muotoja. Yksi ongelma nykyjärjestelmässä on, että jäsenmaat laskevat nettosaataviaan EU:sta ja käytännössä estävät kaikki edistykselliset yhteishankkeet.
Omassa esityksessäni (kalvot löytyvät täältä) yritin asettaa nämä kysymykset laajempaan maailmanhistorialliseen kontekstiin ja katsoin ongelmaa ennen kaikkea poliittiselta kannalta. Itse EU on kestämättömällä pohjalla ilman yhteistä finanssipolitiikkaa, joka edellyttäisi nykyisen EU-budjetin vähintään seitsemän-kahdeksankertaistamista. Kaikki mahdolliset rahoituslähteet näyttävät kuitenkin olevan suljettuja. Verotus kuuluu edelleen poissulkevasti jäsenmaiden ”suvereniteettiin”. Saksan johdolla Euroopan konservatiiviset voimat – kuten Suomen hallitus – vastustavat yhteisvelkaa. Myös keskuspankkirahoitus on kielletty. Vaikka EKP rikkookin perussopimuksen henkeä nykyään, harva uskoo, että julkisten budjettien suora tukeminen onnistuu ilman perussopimuksen muuttamista.
Argumentoin, että komission ehdotus CCCTB:stä ei muuttaisi tilannetta olennaisesti, vaikka se olisikin selvä parannus yhtiöverotuksen näkökulmasta. CCCTB ei kasvattaisi EU-budjettia ja raha kiertäisi edelleen jäsenmaiden kautta. Ehdotukseen ei kuulu edes yhteistä verotasoa. Sen määräisi kukin jäsenmaa edelleen kuten parhaimmaksi katsoo. Silti CCCTB:kin näyttää olevan liian kunnianhimoinen. Poliittinen realismi tuntuu edellyttävän mitättömämpää CCTB-versiota. Oma arvioni on, että tämä on aivan liian vähän aivan liian myöhään. Kohta EU:sta ei ole mitään jäljellä.
Ehdotin ”vahvistetun yhteistyön menetelmää” tai EU-lain suoranaista kiertämistä (vakausmekanismin tyyliin), jotta asiassa päästäisiin eteenpäin. Halukkaiden liittoutuma voisi tehdä kunnianhimoisemman version yhteisestä eurooppalaisesta yhtiöverosta ja sen käytöstä finanssipoliittisiin tarkoituksiin kuin se mitä CCCTB on. Keskustelussa esitin lisäksi minimiverotasoksi 30% ja totesin, että pointtina täytyy olla myös vallitsevan tarinan muuttaminen. Paitsi verosodassa niin myös koko kilpailukykyajattelussa on pohjimmiltaan kyse naapurien nuijimisesta. Komissio (ja ajattelin ennen kaikkea Olli Rehniä, vaikken sanonut sitä ääneen) on pitänyt Irlantia esimerkkinä kilpailukyvyn siunauksista; tarina on saatava muuttumaan. Kyse on vapautumisesta itse sosiaalisesti rakennetuista rajoitteista. Ehdotukseni näyttivät saavan paikalla olleiden meppien ja avustajien suuren kannatuksen. Vaikka 30%:n lähtöminimitasoa pidettiin kovin optimistisena, juuri se sai ihmiset osoittamaan suosiotaan kaikkein eniten — monien kasvoille levisi leveä hymy.
Ivailo Kalfin tyytyi omassa puheenvuorossaan vain hieman täydentämään aiempia esityksiä. Ranskalainen meppi Isabelle Thomas veti mainiosti yhteen keskustelun. Vuosien yritykset edistää yhtiöverotuksen tapaisia asioita ovat pysähtyneet kuin seinään. ”EU on täynnä esteitä ja rajoitteita, joka puolella.” Jatkaen: ”Antakaa meille toivoa, ei vain ongelmia!” Ja toivoa Thomas löysi nimenomaan ehdotuksesta edetä vahvistetun yhteistyön menettelyn avulla. Aivan olennaista on myös saada EU:lle kunnon budjetti. Hän kysyi, että miten EU voisi näkyä kansalaisten arjessa positiivisena voimana, jos sillä ei ole resursseja tehdä mitään hyvää?
Saksalainen meppi Peter Simon puolestaan suorastaan kuohui raivoa sellaisia jäsenmaita kuin Irlanti, Malta, Kypros ja Luxembourg kohtaan. ”Ensin me pelastimme ne verorahoillamme, ja sitten ne jatkavat meidän verorahojemme varastamista.” Simonin kommentti kertoo paljon siitä, miten EU-jaot ovat syvenemässä. Monien kärsivällisyys puolin ja toisin alkaa loppua. Uusliberaali EU on tulossa tiensä päähän. Näyttää yhä ilmeisemmältä, että joko EU muuttuu tai hajoaminen jatkuu.
Heikki Patomäki
