Hallituksella ja sen tukijoilla näyttää olevan vankka usko tieteeseen ja asiantuntemukseen ja sen myötä halu ulkoistaa kriisipäätöksentekoa asiantuntijoille. Toisaalta asiantuntijatietoa edustavan THL:n Markku Tervahauta arvioi YLE:n haastattelussa näin:
Minulla on käsitys, että tässä liikkuu herkkyyksiä, jotka eivät liity itse epidemian hoitoon, vaan ovat muuten yhteiskunnallisia. Asia voi olla jollain tavalla esimerkiksi politisoitunut. Tässä voi olla näkökulmia, jotka eivät ole vain tieteelliseltä tai tietopohjalta ratkaistavia.[i]
Vaikka Tervahaudan huomio on tärkeä, yhtä olennaista on pureutua myös asiantuntijatiedon luonteeseen. Paradoksi on tämä. Yhtäältä meillä on paljon enemmän tietoa esimerkiksi viruksista ja niiden aiheuttamista taudeista kuin mitä ihmiskunnalla oli ennen moninaisia tieteellisiä läpimurtoja 1700-luvulta alkaen. Nyt merkittävä joukko ihmisiä on huolellisesti koulutettu tekemään tieteellistä tutkimusta muun muassa juuri virusten ja niiden aiheuttamien tautien parissa. Monia virustauteja on onnistuttu hävittämään, tukahduttamaan tai tekemään suhteellisen vaarattomiksi.
Toisaalta tiedämme myös, että asiantuntijatieto on epävarmaa, tulkinnallista ja arvolatautunutta.[ii] Ei ole pelkästään niin, että asiantuntijat voivat asiakysymyksissä päätyä täysin päinvastaisiin johtopäätöksiin, vaan lisäksi asiantuntijoiden käsitykset saattavat muuttua dramaattisesti lyhyessä ajassa, eritoten silloin kun vallitsee epävarmuus siitä mistä on kyse.
THL ja sen johtohahmot ovat tästä mainio esimerkki. Tammikuun loppupuolella THL julkaisi tiedotteen, jonka mukaan ”tapausten todennäköisyys Suomessa on hyvin pieni”[iii]. Kuukautta myöhemmin THL:n terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen uskoi edelleen, että Euroopassa vakituisesti asuvien riski kuolla tautiin on pieni ja piti Italian koronarajoituksia liioiteltuina.[iv]
Vajaa kolme viikkoa myöhemmin arviot olivat kääntyneet toiseen äärilaitaan.[v] Nyt ”toimet koronaviruksen leviämisen estämiseksi eivät enää pelasta Suomea koronaepidemialta”. Mikään ei voi estää helposti leviävän viruksen leviämistä. Näihin arvioihin perustuen esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen arvioi, että noin 35 prosenttia suomalaisista voisi saada koronavirustartunnan.[vi] Sekään ei riittäisi laumaimmuniteettiin, jota hallitus näyttää toukokuun lakiesityksessään edelleen tavoittelevan, uudesta ehkäisyretoriikasta huolimatta.[vii]
Me ihmiset järkeilemme prototyyppien, analogioiden, metaforien ja tarinoiden pohjalta. Kun eteemme tulee uusi tilanne, joudumme nopeasti päättämään mistä on kyse. Meidän pitää löytää sopiva luokittelu, suhteuttaa uusi tilanne johonkin tuttuun ja sijoittaa tapahtuma osaksi tarinaa. Esimerkiksi: tämän koronaviruksen aiheuttama tauti on flunssa (prototyyppinä influenssa). Flunssaa ei voi pysäyttää, mutta sen kulkua voi jonkin verran hidastaa ja rajoittaa. Influenssavirukset etenevät aalloissa. Monien flunssa-tyyppisten tautien leviämistä hidastaa sairastamisen kautta saavutettu laaja immuniteetti; influenssaa vastaan voidaan myös rokottaa.
Nojaamme abstrakteihin käsitteisiin ja malleihin, kun yritämme arvioida avoimen ja kompleksisen maailman mahdollisuuksia ja todennäköisyyksiä. Prototyypin, vertausten ja tarinan valintaan vaikuttavat myös ennakoinnit ja arvot. Kun perusvalinnat on kerran tehty, ne vakiintuvat hetkessä. Toisaalta käsityksemme esimerkillisistä tapauksista ja omaksumamme tarinat määrittävät myös normatiivisia arvioitamme. Tutkimukset kertovat, että tämän alkuperäisen valinnan jälkeen vahvakaan evidenssi ei usein riitä kääntämään asiantuntijoiden päätä. Luvut ja arviot sovitetaan tarinaan, esimerkiksi tässä tapauksessa koronan kuolleisuusluku sovitetaan tietoon influenssa-epidemioiden aiheuttamista kuolemista. Vastakkainen evidenssi sivuutetaan ja aukot täytetään ideologisilla tarinoilla.[viii]
Tällä hetkellä Suomessa niin ministerit kuin myös monet kansalaiset uskovat THL-tyyliseen tarinaan. Toisaalta suuri joukko asiantuntijoita Suomessa ja muualla maailmassa on kyseenalaistanut influenssa-luokittelun ja sen soveltamisen. Kriittiseen arvioon ovat päätyneet myös lukuisat kansalaiset, kenties valtaosa suomalaisista. Tästä asetelmasta seuraa, että oli totuus mikä tahansa, osa maallikkokansalaisista on väistämättä enemmän oikeassa kuin osa niin sanotuista asiantuntijoista. Tarkoittaako tämä relativismia: onko mikä tahansa näkemys yhtä hyvä?
Jotta oppimisen ja kritiikin mahdollisuus voidaan turvata, yhteiskunnan täytyy pitää kiinni tutkimusyhteisöjen ihanteista, jotka liittyvät totuuteen, pitkäjänteiseen perehtymiseen, hypotetisoivaan asenteeseen ja vastavuoroisen (itse)kritiikin sääntöihin. Avoimessa, demokraattisessa ja ei-dogmaattisessa yhteiskunnassa täytyy olla tilaa sekä autonomisille asiantuntijakäytännöille että kriittiselle kansalaiskeskustelulle.[ix]
Tämä ei kuitenkaan itsessään ratkaise totuuden ongelmaa. Kuka voi arvioida eri valintojen ja näkemysten hyvyyttä ja totuudenmukaisuutta? Tieteen maallistuminen ja koulutuksen laajeneminen voivat parhaimmillaan tarkoittaa, että kansalaisten – ei siis poissulkevasti vain tutkijoiden tai yliopistossa koulutettujen virkamiesten ja journalistien – perusvalmiuksiin kuuluvat kyky kriittisiin väittelyihin, todistusaineiston punnintaan ja tiedon hankkimisen kriittisten menetelmien käyttöön.
On kuitenkin olemassa sellaisia erikoistuneita tietoja ja taitoja, jotka vaativat vuosien ja jopa vuosikymmenten koulutuksen ja pätevöitymisen tiedeyhteisön periaatteiden mukaan. Tällaisiin tietoihin voivat tässä tapauksessa kuulua esimerkiksi tuhansien virusten luokittelu ja niiden rakenteen ja toiminnan ymmärtäminen, muun muassa se miten ne voivat tunkeutua eläinten kuten ihmisten soluihin. Kun siirrytään molekyyli-, solu- ja kudostasoilta ihmisiin ja väestöön, voidaan tutkia miten virukset leviävät ja aiheuttavat tauteja tai kuinka niitä voidaan käyttää myös lääkinnällisiin tarkoituksiin. Näihin liittyy sisällöllistä erityistietoa, joka kuitenkin on myös muiden opittavissa. Ei ole olemassa mitään salatiedettä. Tiede on julkista ja kaikki voivat oppia.
Tutkimustaitoihin kuuluvat kokemus tietyn alan tutkimuksesta ja erilaisista tieteellisistä menetelmistä. Biologiassa ja lääketieteessä voi olla joitakin erikoistuneita menetelmiä kerätä aineistoa. Silti aineistojen analyysi nojaa usein muun muassa tilastollisiin menetelmiin, joita käytetään läpi tieteiden kentän. Esimerkiksi arvovaltainen artikkeli, joka koskee koronaviruksen leviämistä 2-3 päivää ennen taudin oireiden ilmaantumista,[x] voisi hyvin olla vaikka tilasto- tai yhteiskuntatieteilijän tekemä, lukuunottamatta niitä erityistaitoja, joita tarvitaan viruksen läsnäolon testaamiseen ja – kenties – sairaala-kontekstin erityispiirteiden tuntemukseen.
Samaten kiistat oppialan suurista kysymyksistä ja niihin liittyvä käsitteellinen argumentaatio ovat usein varsin samanlaisia läpi eri tieteiden – sikäli kuin niille annetaan tilaa eikä joku yksi ortodoksia ole päässyt hallitsevaan asemaan. Erot voivat olla isompia tieteiden sisällä kuin niiden välillä, varsinkin perustavalla tasolla. Esimerkiksi matemaattis-tilastollisen mallittamisen metodologia on yksi kiistojen kohde. Biologiset ja yhteiskunnalliset järjestelmät ovat avoimia, muuttuvia, kompleksisia ja niiden osat ovat aktiivisia (viruksia lukuunottamatta, jotka eivät oikeastaan ole itsessään eläviä olentoja). Matematiikka edellyttää suljetun maailman, jossa kerran määrätyt yhteydet pysyvät. Matemaattis-tilastollisten menetelmien käyttöön liittyy osin tästä johtuen tiettyä mielivaltaa. Kuten eräs kollegani totesi kommentoidessaan virusten leviämisen tutkimusta, mille tahansa datapisteiden joukolle voidaan löytää matemaattinen kuvio, joka sopii niihin.[xi]
Ja jokaista kerran valittua prototyyppiä ja tarinaa vastaamaan löytyy tarvittaessa aina sopiva matemaattis-tilastollinen malli. Esimerkiksi THLn käyttämässä mallissa toinen aalto tulee täysin automaattisesti, jos R nousee yli yhden. Koronarajoitusten osittaisen rajoitusten purkamisen tietoinen ja tarkoitettu vaikutus on nostaa R:ää. Näin oma toiminta on tuottamassa sitä tulevaisuutta, mitä mallit ennakoivat. Samalla kuitenkin oletetaan, että uusi aalto on väistämätön.[xii] Omaksuttu prototyyppi, perusanalogia, tarina ja malli sekoittuvat keskenään ja todellisuuteen. Tekninen malli voi myös olla se ratkaiseva tekijä, joka määrää lopulta myös kerrotun tarinan (käytetään kerran johonkin tarkoitukseen rakennettua mallia ymmärtämään uutta aiemmin tuntematonta ilmiötä).
Kriittinen keskustelu niin tiedeyhteisössä kuin kansalaisyhteiskunnassa laajemmin kohdistuu ennen kaikkea siihen, miten perustavia valintoja on tehty. Mistä on kyse, mihin yleiseen kategoriaan tämä virus ja sen aiheuttama tauti kuuluvat, mihin analogioihin ja metaforiin meidän tulisi nojata, mikä on paras tarina tai skenaario taudin kehittymisestä ja sen lopusta? Tällä tasolla erikoistuneiden tietojen ja taitojen rooli on suhteellisen rajallinen ja myös asiantuntijoiden väliset erot ovat suuria.
Järkiperäinen argumentaatio on silti mahdollista, samaten kuin on mahdollista tuottaa tutkimuksen kautta lisätodisteita eri kantojen puolesta. Malleihin, joiden prototyyppinä on influenssa, kuuluu esimerkiksi se oletus, että taudin aiheuttama kuolleisuus on alhainen, 0,1% tartunnan saaneista tai alhaisempi. Monien tutkimusten ja maailman terveysjärjestö WHO:n esittämät luvut kuolleisuudesta ovat kuitenkin paljon korkeampia, jopa monikymmenkertaisia.
Myös THL:n omat alustavat vasta-ainetutkimukset Suomessa tukevat selvästi korkeampia lukuja.[xiii] Jos vasta-aineita on ehtinyt muodostua vain suhteellisen harvoille, kuolleisuus lienee noin prosentin luokkaa. Näin ollen laumaimmuniteetin tavoittelu vaatisi sen, että ollaan valmiita hyväksymään 30-40,000 suomalaisen kuolema ja yli 200,000 joutumisen teho-osastolle. Influenssa-tarina alkaa ontua paitsi vaikutusten erilaisuuden niin myös niiden moraalisen hyväksyttävyyden kannalta.
Tämän tyyppinen päättely on avoinna kaikille kansalaisille. Lisäksi varsinkin ammattitutkijoiden on helppo tarkistaa julkista evidenssiä, esitettyjä väitteitä ja niiden logiikkaa, pitkälti – joskaan ei kokonaan – alasta riippumatta. Kenelläkään erityisasiantuntijoilla ei siis ole tiedon monopolia.
Useimmilla aloilla ei myöskään ole mitään yhtä kiistatonta oppialan dogmia, tiedon korpusta tai puhtaan teknistä konemaista menetelmää, joka sanelisi sen, mitä objektiivinen tieto on. On totta, että fysiikan tai kemian perusteet voivat nykyisin muodostaa suhteellisen kiistattoman ytimen, mutta tilanne muuttuu nopeasti kun mennään suuriin kysymyksiin ja tieteen edistymisen eturintamaan. Esimerkiksi kvanttimekaniikasta ja kosmologiasta on olemassa radikaalisti erilaisia tulkintoja, jotka liittyvät perustaviin filosofisiin ja maailmankuvallisiin kysymyksiin.[xiv]
Tällainen moninaisuus ei oikeuta kaiken kieltävää nihilismiä tai edes relativismia. Pikemminkin juuri moninaisuus ja avoimuus tekevät tieteestä niin kiinnostavan. Kun pyritään edistämään ihmiskunnan kollektiivista oppimista, avautuu monia suuria kysymyksiä, joihin on tarjolla erilaisia vastauksia. Tilaa on myös uuden luomiselle – siitä huolimatta, että uusien väitteiden koettelu vaatii sitten seuraavassa vaiheessa valtavan määrän teknis-luonteista ja osin puuduttavaakin työtä.
Pelkistyimmillään asian tuntemuksessa on kyse väitteestä, että joku tuntee jotain asiakokonaisuutta hyvin. Ilmaisu ’joku tuntee’ on avoin, yliopistolla tai millään tutkimuslaitoksella ei ole monopolia asian tuntemuksen määrittelyyn, vaikka niiden käytännöt voivatkin olla järjestetty totuuden ja puolueettoman tiedon ja oppimisen hierarkioiden varaan. Hyvä tiede on pluralistista ja hyväksyy sen, että tiede edistyy parhaiten ristiriitojen ja eri kantojen välisen debatin kautta.
Tästä näkökulmasta jokin asian tuntemus ei millään lailla takaa asiaa koskevien arvostelmien oikeellisuutta. Asian tuntemus ei poista asioiden läpitulkinnallisuutta. Myös asiantuntija esittää mielipiteitä, jotka pitää ymmärtää osaltaan eettisiksi ja poliittisiksi. Näin ollen asiantuntemus on osoitettava joka kerta erikseen – ja jokaisella pätevyysväitteellä on omat vallan vaikutuksensa.
Tieteellisen auktoriteetin nimissä on modernin historian kuluessa tehty myös monia hirveyksiä. Sama ei saa toistua koronakriisin yhteydessä. Jo pelkästään siirtyminen kohti Ruotsin mallia tulee tarkoittamaan tuhansia kuolemia ja vammautumisia.[xv] Kuka ottaa niistä vastuun?
Heikki Patomäki
Viitteet
[i] ”THL:n pääjohtaja Ylen haastattelussa: Koronaepidemia pitäisi nyt pyrkiä tukahduttamaan – ’nolliin veto on hyvä strategia tässä vaiheessa’”, YLE uutiset 15.5.2020, https://yle.fi/uutiset/3-11351110.
[ii] Esim. Salminen tuo HS-haastattelussa suhteellisen avoimesti esille niitä arvoja, jotka ovat vaikuttaneet hänen suosituksiinsa. Hän kertoo mm., että ”jos lukee Hetemäen raportista muutakin kuin epidemiologista osaa, niin aika äkkiä näkee, mikä on vaikutus, jos talous ja ulkomaankauppa pysyvät kiinni vuoden loppuun asti. Sitten meillä ei yhtäkkiä ole rahaa ostaa sitä rokotetta, kun se joskus tulee.” Jälkimmäinen väite on järjetön, ja vaikka ensimmäisenkin osan tietopohja on hakoteillä (vrt. https://www.eroonkoronasta.fi/), niin sitaatti kuitenkin paljastaa, että tärkeintä Salmisen mielestä on nyt avata taloutta mahdollisimman nopeasti. Hän myös toteaa, että ”en tykkää tästä ikäihmisten eristämisestä”. Ikäihmisten kuolemisella ei tunnu sen sijaan olevan niin väliä. Holhouksen vastustaminen ja markkinatalouden avaamisen ensisijaisuus viittaavat (uus)liberaaleihin arvoihin. ”Päättäjät tekevät omat arvionsa. Ikäihmisten eristämisessä on THL:n Mika Salmisen mielestä holhouksen makua, eikä Suomen koronastrategia kaikilta osin muutenkaan miellytä häntä”, HS 16.5., A12-A13, https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006509686.html.
[iii] ”Uuden koronaviruksen aiheuttamia tautitapauksia vahvistettu reilut 200 – THL seuraa tilannetta”, THL 20.1.2020, https://thl.fi/fi/-/uuden-koronaviruksen-aiheuttamia-tautitapauksia-vahvistettu-reilut-200-thl-seuraa-tilannetta?redirect=%2F.
[iv] ”Näin THL:n koronalausunnot ovat muuttuneet – 20.1.2020: ’Tapausten todennäköisyys Suomessa on hyvin pieni’”, Iltalehti 13.03.2020, https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/adef7f79-dfb9-4e17-9538-466e623568b7.
[v] Molempia kantoja kuitenkin yhdistää se, että niiden perusteella ei kannata tehdä mitään. Ensin ei ole vaaraa, eli ei kannata tehdä mitään, ja sen jälkeen ei ole juuri mitään mahdollisuutta vaikuttaa mihinkään. Vrt. viite 2.
[vi] Mt.
[vii] Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tartuntatautilain väliaikaisesta muuttamisesta HE 72/2020: ”Covid-19 -taudin kaltainen herkästi tarttuva ja keskimäärin lieväoireinen virusinfektio aiheuttaa väestössä, jossa ei ole vastustuskykyä, nopeasti kehittyvän epidemian, jossa päivittäiset uusien tapausten lukumäärät voivat aluksi lisääntyä eksponentiaalisesti. Tämä tapausten lisääntyminen jatkuu, kunnes riittävä osa väestöstä saa tartunnan, jolloin tapausmäärät taas kääntyvät laskuun, koska tartunnalle alttiita ei enää ole tarpeeksi ylläpitämään nopeaa leviämistä.” https://finlex.fi/fi/esitykset/he/2020/20200072?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=tartuntatautilaki.
[viii] Tetlock, Philip E. 1999. ”Theory-driven reasoning about plausible pasts and probable futures in world politics: are we prisoners of our preconceptions”. American Journal of Political Science 43:2, 335-66.
[ix] Patomäki, Heikki. 1994. ”Pukekaamme keisarille kansalaisen vaatteet. Kriittisiä huomioita asiantuntijakäytännöistä”. Kosmopolis 24:3, 55-65. Olen lainannut otsikon tästä artikkelista.
[x] Esim. He, Xi, Lau, Eric H.Y. 2020. ”Temporal dynamics in viral shedding and transmissibility of COVID-19”, Nature Medicine 26: May, 672–5.
[xi] Tony Lawson, sähköposti CSOG-listalla 31.2.2020. Valaiseva esimerkki siitä miten minkä tahansa määrämittaisen ’datan’ voi sovittaa mielivaltaisesti johonkin malliin tai teoriaan on tuotantofunktio uusklassisessa taloustieteessä. Anwar Shaikh osoittaa miten myös täysin epäuskottava ja keksitty ”humpuukitalouden” data sopii mainiosti ns. Cobb-Douglas tuotantofunktioon. Shaikh, Anwar. 1974. ”Laws of Production and Laws of Algebra: The Humbug Production Function”, The Review of Economics and Statistics, 56: 1, 115-120.
[xii] Reifikaation kritiikistä tässä yhteydessä, ks. edellinen blogini ”Mikä on hallituksen linja? Estäminen vs. tukahduttaminen”, Uusi Suomi 17.5.2020, https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/heikkipatomki/mika-on-hallituksen-linja-estaminen-vs-tukahduttaminen/. Reifikaation käsitteestä yleisemmin, ks. jatko-opiskelijamme Niklas Södermanin ansiokas pro-gradu tutkielma ”Ajatukset ja käytännöt jumissa: Reifikaatio sosiokognitiivisena kompleksina teoriassa ja maailmanpolitiikan tutkimuksessa”, joka löytyy täältä: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/175797.
[xiii] ”Ensimmäiset tulokset Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen väestötutkimuksesta osoittavat, että hyvin harvalla on muodostunut vasta-aineita uudelle koronavirukselle Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) alueella”. https://thl.fi/fi/-/uudenmaan-vaestossa-vain-harvalla-esiintyy-uuden-koronaviruksen-vasta-aineita
[xiv] Olen keskustellut näistä muun muassa blogeissani (esim. https://patomaki.fi/en/2017/08/misuses-of-quantum-theory-in-our-real-evolutionary-cosmos-part-i/). Ks. myös teorioiden filosofisista ja ideologisista implikaatioista: Patomäki, Heikki. 2010. “After Critical Realism? The Relevance of Contemporary Science”, Journal of Critical Realism 9:1, 59-8; Patomäki, Heikki. 2019. “Mythopoetic Imagination as a Source of Critique and Reconstruction: Alternative Storylines about Our Place in Cosmos”, Journal of Big History 3:4, 77-97.
[xv] Viimeisin tieto on tiivistetty Iltasanomien otsikossa: ”Ruotsin synkkä viikko: Koronakuolleisuus nousi koko maailman kärkeen – laumasuoja ilman rokotetta tyrmättiin myytiksi”, Iltasanomat 21.5.2020, https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006514621.html. Jutussa (ja sen pohjana olevassa Telegraphin jutussa) on kuitenkin joku virhe, sillä ymmärrykseni mukaan Ruotsissa on kuollut noin 400 henkeä per miljoona. Suomessa vastaava tarkoittaisi 2000-2500 kuollutta.
