Lontoon Ukraina-kokous, johon osallistui 16 eurooppalaisjohtajaa, huipentui sunnuntai-illan (2.3.2025) ilmoitukseen tulevasta rauhansuunnitelmasta. Kokouksessa sovittiin, että Britannia ja Ranska tekevät suunnitelman siitä, miten konflikti saataisiin päätökseen. Lisäksi Britannia ja Ranska ehdottavat kuukauden tulitaukoa. Toisaalta kokouksessa puhuttiin myös tuen lisäämisestä Ukrainalle, Ukrainan aseman vahvistamisesta, joukkojen lähettämisestä Ukrainaan ja Euroopan uudelleen varustautumisesta sotaa varten.
Euroopassa on laajalti pelätty, että Donald Trumpin paluu valtaan Yhdysvalloissa on merkki ”lännen” hajoamisesta. Perjantai-illan 28.2. kohutut tapahtumat Valkoisessa talossa synnyttivät suoranaisen paniikin. Britannian pääministeri Keir Starmer kutsui heti seuraavana päivänä (1.3.) koolle huippukokouksen Lontooseen ja kokous pidettiin saman tien (2.3.).
Mukana olivat Kanada ja Turkki sekä 14 eurooppalaista Nato-maata. Edustettuna olivat myös Eurooppa-neuvosto, Euroopan komissio ja Nato. Noin puolet EU:n ja Naton eurooppalaisista jäsenmaista ei saanut kutsua. Starmer käytti ilmaisua ”halukkaiden liittoutumasta” – kutsu lähetettiin ”tärkeille” tai ideologisesti erityisen samanmielisille maille, joihin myös kokoomusjohtoinen Suomi kuuluu.
Kokouksessa keskusteltiin tulitauosta ja rauhansuunnitelman kehittämisestä, mutta sen varsinainen tai ainakin välitön anti oli tuen ilmaisu Ukrainan presidentti Zelenskyille ja samalla hänen linjalleen. Lontoon huippukokouksessa johtajat sopivat jatkavansa ja mahdollisesti lisäävänsä sotilaallista apua, myös mahdollisen tulitaukosopimuksen jälkeen, jotta Ukraina olisi vahva ja pystyisi estämään uudet hyökkäykset Venäjältä.
Kutsu lähetettiin ”tärkeille” tai ideologisesti erityisen samanmielisille maille
Myös muut kokoukseen osallistuneet maat suunnittelevat omien puolustusbudjettiensa korottamista sen jälkeen, kun Starmer ilmoitti viime viikolla, että Iso-Britannia nostaa sotilasmenot 2,5 prosenttiin BKT:sta vuoteen 2027 mennessä ja tavoitteena on saavuttaa 3 prosenttia pian sen jälkeen. Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen julisti Lontoon kokouksen jälkeen, että ”meidän on kiireellisesti uudelleenaseistettava Eurooppa”. Ja hän jatkoi, että ”sitä varten esitän kattavan suunnitelman Euroopan uudelleen aseistamiseksi 6. maaliskuuta, kun meillä on Eurooppa-neuvoston kokous”.
The Economist lehti kirjoittaa, että jos Eurooppa ei voi luottaa Amerikkaan, sillä on oltava omat raskaan sarjan lentokoneet, logistiikka- ja valvontajärjestelmänsä ja koko sotilaallinen infrastruktuuri. Britannian ja Ranskan täytyy löytää tapa käyttää ydinaseitaan Euroopan suojaamiseen. Puolustusmenojen tulee nousta 4-5 prosenttiin bruttokansantuotteesta, ”mikä oli normaalia kylmän sodan aikana”. Epäselvää sen sijaan on, että miten tämä kaikki aiotaan käytännössä toteuttaa, kun Natoon ei enää luoteta eikä Britannia ole EU:ssa.
Media on ollut täynnä spekulaatioita siitä, oliko perjantai-illan 28.2. riitely Valkoisessa talossa suunniteltu tapahtuma ja jos oli, niin mikä sen tarkoitus oli. Olennaisempaa kuitenkin on se, että Trumpin ja varapresidentti J.D.Vancen epädiplomaattisen ja paniikkia lietsoneen toiminnan takana oli ristiriita erilaisten Ukraina-tarinoiden välillä. Zelenskyissä henkilöityy näkemys, jonka mukaan Ukraina, joka edustaa demokratiaa ja vapautta, käy sankarillista taistelua hyökkääjää vastaan, joka sotii lännen arvoja ja sääntöperustaista kansainvälistä järjestelmää vastaan. Trumpin ja MAGA-liikkeen Ukraina-tarina ei ole selkeä, mutta Trump on epäillyt Ukrainan demokraattisuutta ja esittänyt, että Nato ja Ukraina jakavat vastuuta sodasta.
Trumpin varsinainen pointti saattaa liittyä kansalliseen itsekkyyteen – sota on käynyt liian kalliiksi Yhdysvalloille ja Amerikan prioriteetit ovat muualla, erityisesti Kiinan vastaisissa kamppailuissa – ja Trumpin tapa esittää näkemyksiään on hutiloiva ja karkea, mutta hänen epäilyissään ja väitteissään voi silti olla perää. Esimerkiksi vuoden 2023 raportissaan V-Dem luokitteli Ukrainan (ei demokratiaksi vaan) vaaliautokratiaksi. Vuonna 2024 vaaleja lykättiin sotatilan vuoksi ja myös sillä perusteella, että ”tarvitsemme yhtenäisyyttä”. Ukrainassa on kielletty toistakymmentä poliittista puoluetta, suuri osa mediasta on valtion kontrollissa ja poliittisten vankien määrä on kasvanut.
Lisäksi evidenssi viittaa selvästi siihen, että konfliktin syyt ovat koko ajan olennaisesti liittyneet Naton laajentumiseen ja Ukrainan kielipolitiikkaan. Esimerkiksi maaliskuun 2022 Istanbulin yhteisymmärrysasiakirjaan kirjattiin Venäjän keskeiset tavoitteet eli Naton laajentumisen estäminen ja Ukrainan venäjänkielisen väestön aseman parantaminen. Nato-maat vastustivat tältä pohjalta tehtyä sopimusta.
Trumpin tapa esittää näkemyksiään on hutiloiva ja karkea, mutta hänen epäilyissään ja väitteissään voi silti olla perää.
Toisaalta voimme katsoa asiaa myös näkökulmasta, joka ottaa enemmän kriittistä etäisyyttä Trumpin MAGA-liikkeen ideologiaan. Esimerkiksi sosiaalidemokraattisesta (sanan alkuperäisessä pikemminkin kuin vallitsevassa uusliberalisoidussa mielessä) näkökulmasta ongelmana on koko ajan ollut lännessä tosiasiassa vallinneet kaksoisstandardit. ”Länsi” on kerta toisensa jälkeen poikennut omista ihanteistaan (ks. tämä):
Euroopan valtiot käyttäytyivät häpeällisesti siirtokuntiaan kohtaan itsenäisyyssotien aikana, kun taas Yhdysvallat kylmän sodan aikana tuki helposti raakoja diktatuureja vastustaakseen Neuvostoliittoa […]. Kylmän sodan jälkeinen aikakausi ei ollut parempi, minkä osoitti tuhoisa hyökkäys Irakiin. ’Amerikka ensin’ ei alkanut Trumpista. […] Washington on pitkään arvostellut YK:ta, Unescoa ja Maailman kauppajärjestöä ja vähentänyt niiden rahoitusta. Se kieltäytyi ratifioimasta Kansainvälistä rikostuomioistuinta, hylkäsi Kansainvälisen tuomioistuimen toimivallan ja kieltäytyi tukemasta Kioton pöytäkirjaa, mikä jarrutti maailmanlaajuisia ponnisteluja ilmastonmuutoksen torjumiseksi vähintään 25 vuodella.
Trumpin hallinto on radikalisoinut vuosikymmeniä vallinnutta käytäntöä, mutta niin tehdessään se on tuottanut merkittävän laadullisen muutoksen. Trumpin aikana Yhdysvallat on tehnyt pesäeron valistuksen perintöön ja on käytännössä hylännyt sen ”sääntöperustaisen kansainvälisen järjestelmän”, jota se aiemmin väitti edustavansa ja johtavansa, mutta jota se usein ei itse käytännössä noudattanut. Tästä näkökulmasta asteittain laajentunut konflikti Venäjän ja Kiinan kanssa voidaan tulkita myös prosessiksi, jossa ensin muut reagoivat Yhdysvaltain yksipuolisuuksiin vastaamalla samalla mitalla, ja sen jälkeen Yhdysvallat omaksuu yksipuolisuuden ja itsekkyyden viralliseksi opikseen.
Lontooseen 2.3.2025 kokoon kutsuttu samanmielisten ryhmittymä halua edelleen pitää kiinni lännessä vallinneesta kahtiajakoisesta maailmankuvasta, jossa uusliberaali länsi edustaa hyvyyttä, Ukraina ja Zelenskyi ovat sankareita, ja Venäjä edustaa laajenemishaluista pahuutta, jota vastaan voi taistella vain voiman avulla. Vaikka tulitauko ja puhe rauhanprosessista voivat olla askelia oikeaan suuntaan, kokouksen pääsuuntana näytti olevan ennemminkin varautuminen sotaan. Lontoossa puhuttiin myös joukkojen lähettämisestä Ukrainaan.
Millä tavalla tämä ryhmittymä on sitoutunut Ukrainan rauhanprosessiin ja turvallisuuden takaamiseen? Starmer totesi, että suunnitelmissa on muodostaa ”halukkaiden koalitio” toimeenpanemaan mahdollista rauhansopimusta. Starmerin mukaan Iso-Britannia on valmis tukemaan tätä joukkojen ja lentokoneiden avulla yhdessä muiden kanssa.
Mitään yksityiskohtia joukkojen roolista ei ole tiedossa, mutta ilmeisesti keskusteluissa korostettiin rauhan turvaamista ja Ukrainan suvereniteetin varmistamista. Von der Leyen painotti, että rajoja ei voida muuttaa voimakeinoin, mikä voisi viitata rauhanturvaoperaatioon, mutta saman lausunnon voi tulkita myös toisin. Se voi tarkoittaa myös sodan jatkamista, kunnes Venäjä on saatu luopumaan valloittamistaan alueista. Jos sodan täytyy edelleen jatkua, kunnes Ukraina on saanut alueensa takaisin, niin Ukraina tarvitsee entistä vahvempaa sotilaallista tukea – joko aseiden, rahoituksen tai mahdollisesti jopa joukkojen muodossa.
Lontoossa kokoontunut ryhmittymä voisi myös ottaa omat ihanteensa vakavammin.
Ongelmana ei ole ainoastaan Lontoon ryhmittymän edustama yksinkertaistava kahtiajakoinen tarina ja sen käytännön seuraukset, vaan myös se, että Nato-maista tulevien joukkojen lähettäminen sodan aikana Ukrainaan tarkoittaisi sodan laajenemista Venäjän ja Naton (tai ainakin ”halukkaiden liittoutuman”) väliseksi yhteenotoksi.
Ajatus koota joukkoja turvaamaan rauhaa on parempi, mutta käytännössä toteuttamiskelvoton. On todennäköistä, että niin voitaisiin tehdä ainoastaan vastoin Venäjän tahtoa. Ilman Venäjän hyväksyntää Nato-maiden lähettämisen Ukrainaan voitaisiin helposti tulkita aggressiiviseksi teoksi, sillä se sotii suoraan Venäjän päätavoitetta vastaan. Toimiva rauhanprosessi edellyttää puolueettomia välittäjiä sekä rauhanturvaajia, jotka ovat mahdollisimman ulkopuolisia.
Lontoossa kokoontunut ryhmittymä voisi ottaa omat ihanteensa vakavammin. Jos tavoitteena on vahvistaa monenkeskisiä yhteisiä instituutiota, niin silloin rauhanprosessin keskiöön pitää nostaa YK ja ETYJ. Niillä pitää olla keskeinen rooli sekä rauhanprosessissa että rauhanturvaamisessa. Rauhanturvajoukkojen täytyy tulla Naton ulkopuolelta. Neuvotteluissa kaikkien asioiden pitää olla pöydällä niin kauan, kunnes kaikesta on sovittu. Aluekysymyksissä voitaisiin hyödyntää väliaikaisen kansainvälisen hallinnon mallia. ETYJ:in ja YK:n keskeisenä tavoitteena on neuvoteltu ja valvottu aseriisunta, ei asevarustelu.
Mikään prosessi ei etene ilman dialogia, jossa toista osapuolta olla valmiita kuuntelemaan. Dialogiin kuuluu, että voidaan tehdä kompromisseja, ymmärretään vivahde-eroja ja parhaimmassa tapauksessa opitaan kertomaan parempia tarinoita itsestä ja toisista.
Heikki Patomäki
