Viikon kuluessa on käynyt ilmi, että minihallitusohjelman elvyttävä osa on silmänlumetta. Jussi Saramo kirjoitti Uuden Suomen blogissaan, että ”monet valtamedian toimittajat menivät halpaan, mikä ei ole ihme, kun itsekin meinasin mennä”. Uudet hankkeet paljastuivat vanhan toistoksi tai tyhjiksi lupauksiksi. Stubbia ahkerasti tukenut Hesarikin paljasti perjantaina 27.6. lukijoilleen, että vuoden 2015 osalta ”kasvupaketin” koko on 288 miljoonaa euroa, ja se koostuu pelkästään veronalennuksista.
Koska seuraava hallitus on vapaa päättämään talouspoliittisista linjauksistaan itse, epämääräiset lupaukset Pisara-radasta tai länsimetron jatkosta eivät sido sen käsiä. Edes pohjustavia kehys-päätöksiä ei ole tehty.
Lisäksi Stubbin reunaehtona näyttäisi olleen, että budjettivajetta ei rikota ja kestävyysvajetta ei pahenneta. Nykyresepteillä tämä tarkoittaa, että veronalennuksien seurauksena jostain on pakko leikata lisää. Kevään kehysriihen leikkausten ja veronkorotusten päälle on siis tulossa leikkauksia, joilla korvataan tulopuolen menetykset. Nämä tullevat esille jo heti syksyn alussa.
Suunta on siis Stubbin lupausten mukainen. Tavoitteekseen hän on ilmoittanut kokonaisveroasteen alentamisen noin 39 prosenttiin ja julkisten menojen alentamisen noin 50 prosenttiin. Kuten olen aiemmin analysoinut, tällä ohjelmalla olisi nykyolosuhteissa taloutta radikaalisti supistava vaikutus.
Stubbin tahti vain on kovin hidas. Tällä menolla Stubbin tavoittelemien leikkausten toteuttaminen kestää jopa vuosikymmeniä. Nyt sovitun miniohjelman vaikutukset ovat kuitenkin taloutta edelleen supistavia, vaikkakin vain suhteellisen vähäisessä määrin. Kokoomuksen aktiivisesti jo vuosia ajama alavireinen meno Suomessa jatkuu, ja EU-budjettikurin puristuksissa ja maailmantalouden käänteiden myötä se voi vielä kääntyä pahimmassa tapauksessa jopa syöksykierteeksi.
Ihan ajatusleikkinä voidaan kuitenkin pohtia, mitä median juhlima 1,1 miljardin elvytyspaketti olisi tarkoittanut, jollei se olisi ollut pelkkää silmänlumetta? Jos oletetaan, että julkisen menonkäytön kerroin on tällä hetkellä Suomessa luokkaa 1,5-2,0, ja että veronkevennysten vaikutus on selvästi pienempi kuin investointien, niin 1,1 miljardin investointien elvytysvaikutus olisi ollut ehkä 1,5 miljardia lisää BKT:hen. Vaikutusten toteutuminen kokonaisuudessaan kestää vuosia.
Tämä on noin 0,8% Suomen BKT:sta, ja kuten todettua, kasvuvaikutuksen toteutuminen kestäisi ainakin pari-kolme vuotta.
Tällaisen kuvitteellisen ”elvytyspaketin” mittakaava on siis aivan riittämätön. Julkisten investointien ohjelman kokoluokan pitää olla useita miljardeja, ja ohjelman pitää jatkua monta vuotta. Lisäksi investointiohjelmalla pitää olla aitoja budjettivaikutuksia, jotta se toimisi (rahan siirtely momentilta toiselle ei muuta kokonaistaloudellista kehitystä juuri mihinkään).
Poliittisesti Stubbin ja Rinteen miniohjelman merkitys on siinä, että se vie viimeisenkin uskottavuuden demareilta. Vaikka voimme pian iloita siitä, että vasemmistoliitto menee seuraavissa eduskuntavaaleissa SDP:n ohi muuallakin kuin Helsingissä ja Turussa, valtasuhteiden kannalta demarien yhä syvempi alamäki ei ole hyvä asia. Osaako Rinne vetää tilanteesta oikeat johtopäätökset?
Heikki Patomäki
