Kirosanoja säästelemättömän Kekkosen päiväkirjamerkintä vuodelta 1958 jatkuu: ”Kaikki työ, minkä olen sekä sisä- että ulkopoliittisesti tehnyt, näyttää valuvan hiekkaan”. Jostain syystä sitaatti ja historian tragediat ovat taas tulleet mieleen syyskuun 2014 alun uutisia seuratessa.
Käytin Kekkos-sitaattia aikoinaan artikkelissa, jossa ryöpytin kylmän sodan jälkeisiä tulkintoja vuoden 1961 noottikriisistä. Laajaa julkisuutta 1990-luvun alussa saaneen Hannu Rautkallion ja Juhani Suomen debatti oli eräänlainen poliittinen oikeudenkäynti.
Olisiko Suomen pitänyt pitää enemmän etäisyyttä Neuvostoliittoon ja ehkä samalla olla avoimemmin lännen puolella kylmässä sodassa? Monet uskoivat Rautkallion tavoin, että länsi on voittanut. Suomen olisi aina pitänyt ymmärtää selkeämmin olevansa osa länttä. Jos se ei tehnyt sitä aiemmin, voi se ainakin tehdä niin nyt (jos vain länsi antaa Suomelle anteeksi huonon käyttäytymisen: ”lupaamme olla vastedes nöyrempiä ja kuuliaisempia”).
Länsimielisten leiri sai tahtonsa läpi. Suomi liittyi Euroopan unioniin 1995 ja samaan hengenvetoon myös euroon. Tie kohti Nato-jäsenyyttä on ollut kivisempi, mutta hivuttaminen on onnistunut jo niin pitkälle, että Suomi on paitsi Naton kumppani niin myös teknisesti täysin Nato-yhteensopiva. Isäntämaasopimukselle Suomi tehdään osaksi Nato-järjestelmän huoltoyhteyksiä, myös joukkotuhoaseiden käytön varalta.
Kuvaavaa Suomen nykyiselle roolille on, että Jyrki Katainen laitetaan ”superkomissaariksi” valvomaan Angela Merkelin puolesta, ettei ranskalainen talouskomissaari vain poikkea valitun oikeaoppisen talouspolitiikan polulta. HS-pääkirjoittaja pohtii 2.8.2014 sitä kauhistuttavaa mahdollisuutta, että EU:ssa joku keksisi alkaa elvyttää taloutta. Onneksi Jyrki osaa käyttää kyynärpäitään tällaisia ideoita vastaan.
Seitsemän laihan vuoden ja massatyöttömyyden päälle halutaan vielä oikein kunnon deflaatiokierre. Tuskin edes sekään saa näitä ihmisiä uskomaan, että heidän talousoppinsa ei toimi.
Mikä pahinta, länsi on ajautunut uuteen konfliktiin Venäjän kanssa. Lännen ja unionin ajamalla talouspolitiikalla on ollut olennainen rooli konfliktin kehkeytymisen eri vaiheissa. Joka tapauksessa nyt Ukrainan sota uhkaa laajeta entisestään.
Kokoomuksen johtaessa Suomea ammattimaisesti puristetun kestohymyn voimin on Kekkosen valtiomiesviisaus unohtunut – eikä toistuvasti peräänkuuluttamastani emansipatorisesta ulkopolitiikasta ole merkkiäkään. Sauli Niinistö teki kyllä valtiomiesteon tapaamalla Venäjän ja Ukrainan johtoa, mutta jos pointtina oli vain viestittää pakoteterveisiä Brysselistä, vierailu oli lopulta yhtä tyhjän kanssa.
Vastaleivottu komissaari Katainen haluaa puolestaan tiivistää EU-rivejä, jotta EU olisi vahvempi ja tehokkaampi toimija myös suhteessa Venäjään. Ilman kunnon näkemystä Ukrainan konfliktin syistä ja mahdollisista ratkaisuista, tällainen vain pahentaa tilannetta. ”Katainen sanoo toivovansa jäsenmaiden yhteisiä puolustushankintoja ja parempia mahdollisuuksia käyttää EU:n taistelujoukkoja.”
Jäämme vain arvailemaan mihin Katainen EU:n taistelujoukkoja haluaisi lähettää.
Rautkallio julisti kylmän sodan päättymisen jälkeen, että totuus ja hyvyys asuvat lännessä, pahuus ja valheet idässä. Hyvän ja pahan taistelu näyttää nyt vuonna 2014 jatkuvan: taistelujoukkoja odotellessa Suomea voidaan käyttää Naton varastona ja kauttakulkumaana.
Sarkasmi sikseen: en kaipaa renkimäistä asennetta myöskään suhteessa Venäjään, joka on vajonnut yhä ongelmallisempaan uus-autoritaarisuuteen. Kaipaan omaehtoisuutta, kykyä nähdä pintaa syvemmälle ja ymmärtää historiallisia prosesseja; taitoa antaa viisaita arvostelmia ja toimia oikein, kun tehtävänä on ohjata maailmanhistoriaa kohti parempia uomia.
Pahoin pelkään, että olemme ajautumassa kohti katastrofia, ellemme saa suuntaa muutettua. Toki vastuu ei ole vain valtiomiesten ja -naisten, vaan meidän kaikkien kansalaisten. Tarvitaan uusia maailmanlaajuisen poliittisen toimijuuden muotoja; mutta tarvitaan myös valtioita, jotka kykenevät toisin toimimiseen, osoittamaan että vaihtoehtoja on, rakentamaan parempia yhteisiä instituutioita.
Eduskuntavaalien 2015 lähestyessä voimme aloittaa Suomesta. Tavoitteena on saada vasemmistolle kaikkien aikojen vaalivoitto ja kokoomus ulos hallituksesta. Se olisi jo iso askel kohti uuden talous- ja ulkopolitiikan aikakautta.
Heikki Patomäki
