Tämä artikkeli on julkaistu Kulttuurivihkojen teemanumerossa 4-5/2014 ”Imperialismi ennen ja nyt” ja ruotsiksi Fredspostenin teemanumerossa 3/2014 ”Efter kolonialismen”. Molempien teemanumerojen kimmokkeena on toiminut ensimmäisen maailmansodan syttymisen satavuotispäivä.
Maapallon todelliset tai kuvitellut tyhjät tilat oli täytetty 1800-luvun loppuun mennessä. Kun uudelle siirtomaa-asutukselle ei enää ollut tilaa, laajenemisopeille jäi vain imperialismin ja rasistisen kansanmurhan vaihtoehdot. Adolf Hitlerin yritys luoda mannereurooppalaista imperiumia ja tyhjentää tilaa saksalaisille siirtoasukkaille itäisessä Euroopassa oli moraalinen katastrofi. Pian myös Britannian, Ranskan ja muiden eurooppalaisten siirtomaavaltojen oli luovuttava imperiumeistaan.
George Orwell esitti sodanaikaisessa kolumnissaan, että Hitlerin opit merkitsivät moraalista paluuta kivikaudelle. Vaikka Orwell liioitteli, ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudoissa ja sotapropagandassa todella tapahtui moraalista taantumista, jota Hitler edusti. Historiallisten sattumien tuloksena taantumus pääsi valtaan ja sai lyhyessä ajassa paljon tuhoa aikaan, ennen kuin koki perikadon.
Laajemmassa historiallisessa perspektiivissä kolonialismin ja imperialismin historia voidaan ymmärtää eettis-poliittisena oppimisprosessina, jossa on tapahtunut myös aitoa edistymistä. Oppimisen tuloksena eettisistä ja poliittisista periaatteista tulee yhä yleistettävämpiä, samalla kun kyky tehdä erotteluja todellisuuden eri tasojen, kategorioiden ja aspektien välillä lisääntyy. Lopulta nousee vaatimus globaalista demokratiasta, joka kuitenkin herättää uusia eettisiä ja poliittisia kysymyksiä.
Uuden mantereen valloitus
Kristoffer Kolumbus päätyi Amerikkaan virhelaskelman seurauksena. Vasta hänen neljän pitkän matkansa jälkeen eurooppalaisille selvisi, että oli löytynyt uusi manner. Alkuperäisasukkaat eivät olleetkaan intialaisia vaan ”intiaaneja”.
Amerikan valloitus ja erilaiset tutkimusmatkat eivät olisi olleet mahdollisia ilman teknologisia ja yhteiskunnallisia muutoksia pohjoisen Välimeren alueella. Laivanrakennustaito ja navigointi mahdollistivat pitkät merimatkat, ja kapitalistisen markkinatalouden uudet käytännöt mahdollistivat esimerkiksi pankkiirien sijoitukset pitkiin matkoihin. Kun perille päästiin, ensireaktio oli, että intiaanit täytyy käännyttää kristillisyyteen. Pian peruste muuttui. Luonnonoikeudelliset argumentit kielsivät ei-uskovien hengen tai omaisuuden riiston, mutta oikeuttivat väliintulon ja jopa orjuuttamisen, jos ei-uskovat käyttäytyvät yleisen järjen ja moraalin vastaisesti.
Nopeasti väkivalta ja alkuperäisasukkaiden riisto ja orjuuttaminen herättivät kiivaan moraalisen ja oikeudellisen keskustelun. Kammottavan kohtelun ja tautien lopputulos oli kansanmurha. Intiaaniväestö romahti.
Bartolomeo de las Casas ja Franciscus de Victoria arvostelivat jyrkästi koloniaalisia käytäntöjä. Molemmat vetosivat yleispäteviin luonnonoikeudellisiin ja kristillisiin perusteihin. Myös intiaanit ovat ihmisiä, myös heillä on oikeuksia. Erilaisuudelle ei kuitenkaan jätetty tilaa. Intiaanit ovat meidän kaltaisiamme järkeviä ja kristillisiä ihmisiä, ainakin potentiaalisesti, ja siksi heihin soveltuvat samat normit ja periaatteet.
Uusi tiede, uusi kosmopolitanismi
Perustavista moraalisista ja oikeudellisista ongelmistaan huolimatta löytöretket ja kolonialismi avasivat eurooppalaisten maailmankuvaa. Renessanssin myötä eurooppalaiset olivat jo tutustuneet antiikin stoalaisiin ja muihin toisinajattelijoihin. Kartografian kehitys ja tieto pitkistä merimatkoista Atlantin yli laajensivat 1500-luvun eurooppalaisten tilallista horisonttia. Tietoisuus maapallosta rajallisena planeettana yleistyi. Uskonpuhdistus rajasi kirkon valtaa ja loi uusia keskuksia, jossa tietoa voidaan tuottaa. Katsantokulma maailmaan alkoi muuttua.
Vuonna 1543 Kopernikus esitti teoriansa – tai uudelleen esitti Aristarkhos Samoslaisen teorian – aurinkokeskeisestä planetaarisesta järjestyksestä. Maapallo ei ole maailmankaikkeuden keskipiste, sen enempää kuin asioita havainnoiva oppinut mieskään, tai maallinen tai uskonnollinen hallitsija.
Giordano Bruno meni Kopernikusta pidemmälle ja argumentoi, että jokainen kiinteän tähden ympärillä on oma aurinkokuntansa, ja että monissa niissä voi olla samanlaisia maailmoja kuin meidän omamme. Bruno kannatti kosmista pluralismia: tietoisia olentoja on muuallakin. Ihmiskunnalla ei välttämättä ole mitään erityistä rooli kosmoksessa.
Bruno poltettiin roviolla vuonna 1600, mutta pian asetelmat muuttuivat. 1600-luvun lopulta alkanut valistuksen kausi kyseenalaisti aikalaistensa pienuuden ja heidän horisonttina kapeuden, suorastaan nauroi sille. Monet valistuksen tärkeimmistä ajattelijoista jatkoivat Brunon ajatuskulkuja ja sovelsivat niitä kolonialismin ja sotien kritiikkiin. Immanuel Kant, Denis Diderot, Voltaire ja useat muut valistuksen ajattelijat julkaisivat tekstejä kolonialismia ja imperialismia vastaan.
Kolonialismin loppu ja käänne uusimperialismiin
Vallankumous Amerikassa oli osaltaan edesauttamassa Ranskan vallankumousta. Napoleonin sotien aikana tai pian niiden jälkeen myös eteläisen Amerikan siirtomaat itsenäistyivät. Liberalistiset liikkeet kamppailivat orjuutta ja sotaa vastaan.
Tultaessa 1800-luvun puoliväliin vallitsi laajalti uskomus, että kolonialismin ja imperialismin aika alkaa olla ohi. Teollistuvassa maailmantaloudessa oli kuitenkin tendenssejä ja ristiriitoja, jotka johtivat imperialismin paluuseen. Tuotantokapasiteetti kasvoi nopeammin kuin ostovoima eriarvoisessa yhteiskunnassa. Myös nopea väestönkasvu loi ”sosiaalista ongelmaa”, jota ratkaistiin ulkoisella laajenemisella.
Espanjalaisten kolonialistien ajatus erilaisten toisten johtamisesta uskonnon ja järjen tielle sai uusia merkityksiä. ”Sivilisoivasta tehtävästä” tuli uusimperialismin oikeutus. Afrikka jaettiin ja Aasiaa alistettiin laajalti.
Kilpailevien imperialismien järjestelmä johti asevarustelukilpaan, ja lopulta olosuhteisiin, joissa ensimmäinen maailmansota syttyi. Juoksuhautojen moraalinen taantumus sai aikaan vielä yhden kierroksen vanhanaikaista imperialismia.
Dekolonisaation periaatteet
Kun maapallolla ei ollut enää tyhjää tilaa, ja valistuksen ihanteet rauhasta, vapaudesta ja itsemääräämisestä olivat levinneet kaikkialle, ihmiskunta järjestyi hetkeksi kansallisvaltioihin. Sodat kieltävä ja yleismaailmallisiin ihmisoikeuksiin nojaava YK-järjestelmä formalisoi ajatuksen, jonka mukaan tietyt yleiset eettiset ja lailliset periaatteet voidaan toteuttaa parhaiten valtiojärjestelmän kautta.
Lisäksi alkuperäinen Bretton Woods –järjestelmä oli yritys ylittää kapitalistisen maailmantalouden ristiriitoja, jotta menneisyyteen ei enää tarvitsisi palata.
1970-luvun julistus Uudesta kansainvälisestä talousjärjestyksestä vaati varallisuutta uudelleen jakavaa globaalia oikeudenmukaisuutta. Samalla se oli kuitenkin kaikkien aikojen yritys vahvistaa valtiosuvereniteettia myös talouden alueella. (Demokraattinen) itsemäärääminen ja valtiosuvereniteetti kytkettiin yhteen.
Vastareaktiota ei tarvinnut kauan odottaa. Margaret Thatcherin ja Ronald Reaganin uusliberalismi tarkoitti paitsi lännen ylivallan vahvistamista niin myös osittaista paluuta menneisyyteen. Tavoitteena oli uudelleen toteuttaa 1800-luvun lopun liberalismin arvot ja ihanteet. Samalla vapautettiin aiempia tendenssejä ja ristiriitoja. Niinpä olemme taas nähneet uusimperialismia, joskin de-territoriaalisessa muodossa.
Kohti globaalia demokratiaa
Globalisaation aaltojen myötä valistuksen kosmopolitanismille on kehkeytynyt materiaalinen perusta. Kaikille niille, jotka voivat matkustaa suihkulentokoneilla ja kommunikoida puhelimitse tai internetin välityksellä, maailma on pienentynyt.
Kun nyt kuvittelemme siirtomaita ja -asutusta, tapahtuu se kosmisessa mittakaavassa. Siirtokuntia kuuhun, Marsiin ja asteroidivyöhykkeelle suunnitellaan vakavasti. Eettisesti ja poliittisesta oppimisesta – tai sen puutteesta – kertovat monet tieteiskuvitelmat, jotka toistavat maailmanhistorian episodeja uusissa puitteissa.
Esimerkiksi H.G.Welssin Maailmojen sota otti ideoita Tasmanian kohtalosta brittien käsissä. Monet kohtaamiset muukalaisten kanssa ovat väkivaltaisia; usein maapallon ulkopuoliset osoittautuvat natseiksi, jotka haluavat lisää elintilaa itselleen. Amerikkalaisessa televisiosarjassa Falling Skies maapallolle hyökkäävä rotu haluaa hengissä säilyneet ja vielä vastarintaa tekevät ihmiset reservaatteihin. ”Tässä ei ole mitään sen kauheampaa kuin se mitä itse teitte menneisyydessä toisille ihmisille.”
Filosofit ja politiikan teoreetikot ovat pyrkivät kuitenkin viemään oppimista pidemmälle. Koska moraali ei voi enää perustua jumalan tai luonnon sanaan, tai minkään tietyn ryhmän tai tradition auktoriteettiin, vaan vaaditaan riippumattomia perusteluja, moraalista on tullut lähtökohtaisesti kosmopoliittista.
Globaalin demokratian kannattajat haluavat luonnostella ne periaatteet ja institutionaaliset puitteet, joissa yhtäläisen vapauden ja autonomian ihanteet voidaan toteuttaa kaikkein yleistetyimmässä muodossaan. Post-strukturalistit puolestaan epäilevät liiallista universalismia ja haluavat paljastaa, mitä sosiaalista todellisuutta rakentavia ja kenties väkivaltaisia tai alistavia vaikutuksia erojen vähättelyllä voi olla. He haluavat lisätä moraalista tarkkanäköisyyttämme.
Molemmat ovat osallisia keskustelussa, jossa eettisistä ja poliittisista periaatteista tulee yhä yleistettävämpiä, samalla kun kyky tehdä erotteluja todellisuuden eri tasojen, kategorioiden ja aspektien välillä lisääntyy.
Heikki Patomäki
