Eduskuntavaalien tärkein teema on talouspolitiikka. Vaikka lukuisat muutkin asiat vaikuttavat ihmisten mielipiteiden muodostukseen, kaikkien hallinnonalojen käytettävissä oleva varat ja siten politiikka-mahdollisuudet riippuvat talouskehityksestä. Vasemmiston vaaliohjelman motto on ”jälleenrakennetaan hyvinvointivaltio”, mutta se ei onnistu ilman rahaa ja poliittista tahtoa. Viikkolehden näkökulma perjantaina 23.1.2015.
Mielipidetiedusteluiden perusteella näyttää todennäköiseltä, että keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä tulee vetämään vaalien jälkeisiä hallitusneuvotteluita. Myös siksi on syytä luoda katsaus keskustan talouspoliittisiin ideoihin.
Sipilän julkiset kannanotot ovat varsin yksiselitteisiä. Talous on vaikeuksissa ja reseptinä on julkisten menojen karsinta ja leikkaukset. Retoriikka on tuttua, sitähän on toistettu loputtomasti jo Esko Ahon ja Iiro Viinasen ajoista lähtien. Tarvitaan ”rohkeita ja realistisia talousohjelmia, joiden pitää sisältää myös kipeät asiat”, Sipilä totesi esimerkiksi kommentoidessaan presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuhetta.
”Suomi tarvitsee erittäin tiukan menokurin, suorastaan kulujen jäädyttämisen”, Sipilä korosti myös Talouselämän haastattelussa 24.10.2014. Keskustan puheenjohtajan mukaan aloitetaan menokurilla, ja jollei kasvua synny, tarvitaan vieläkin ankarampia leikkauksia. Paradoksi tässä on, että menokuri tulee osaltaan varmistamaan, että leikkauksia on edessä, koska se supistaa kokonaiskysyntää.
Varsinaisen pommin Sipilä päästi kun hän totesi toimittajalle lokakuun lopussa, että Valtion ja kuntien virkamiesten määrää pitää vähentää kymmenillä tuhansilla. Lausuntoa siteerattiin laajalti mediassa. Kunnissa on töissä reilu 400,000 suomalaista ja valtion palveluksessa noin 80,000. Sipilä siis esitti kuntien ja valtion alasajoa kenties kymmenellä prosentilla – ja työttömyyden lisäämistä saman verran.
Alkuperäisen jutun tehnyt toimittaja oli Teppo Kuittinen. Hän oli haastattelunauhalle varmistanut kuuliko hän oikein. ”Siis kymmeniä tuhansia virkamiehiä vähemmän?” ”Kyllä”, Sipilä vastasi haastattelunauhalle.
Jutun saaman hälyn myötä Kuittisen työsuhde Suomen Yrittäjien Yrittäjäsanomissa, Yrittäjä-lehdessä ja Yrittäjät.fi-sivustolla katkaistiin. Sipilän avustaja Riina Nevamäki oli keskustellut asiasta näiden lehtien päätoimittajan kanssa, mutta molemmat tietysti kieltävät, että tällä olisi mitään yhteyttä Kuittisen irtisanomisen kanssa.
Mitä muuta tiedämme nykykeskustan talouspoliittisista linjauksista? Kalevan haastattelussa 19. marraskuuta Sipilä ehdottaa perintöveron keventämistä tai poistamista kokonaan. ”Yritysten sukupolvenvaihdoksia pitää helpottaa.” Sipilä ehdottaa myös, että ”perinnön vastaanottamisesta ei maksettaisi veroa, vaan perityn asunnon myynnistä menisi suurempi vero kuin tällä hetkellä”.
Sipilä ehdottaa siis supistavaa talouspolitiikkaa, julkisten budjettien ja työntekijämäärien alasajoa, ja veropolitiikkaa, joka suosii varallisuuden kasautumista.
Hän on myös lukuisissa yhteyksissä puhunut keskustan yhteisesti teemakseen valitsemista ”normitalkoista”. Tämä tarkoittaa sääntelyn yksinkertaistamista ja vähentämistä. Vaikka on monia asioita, joissa sääntelyn yksinkertaistaminen on paikallaan, teema heijastelee myös uusliberaalia pyrkimystä lisätä työmarkkinoiden joustoja, heikentää työn tai ympäristön suojelua, ja avata lisätilaa yksityisten voittojen tekemiselle.
Toki keskustalla on myös kasvuohjelma. Sipilä on nostanut kasvurahaston keinoksi saattaa Suomi kasvu-uralle. Kuten hän blogissaan 10.10.2014 toteaa, ”keskusta on esittänyt yhdeksi ratkaisuksi kasvurahastoa, jonka pääoma saataisiin esimerkiksi TeliaSoneran omistusta myymällä ja eläkeyhtiöistä”. Idean rahoitus edellyttää siis vielä jäljellä olevan julkisen omaisuuden merkittävää yksityistämistä.
Miten idea sitten toimisi? Sipilä kirjoittaa: ”Valtio ei voi valita voittajia, sen vuoksi jokainen yhteiskunnan euro tarvitsee rinnalleen yksityisen euron. Nämä kaksi yhdessä antavat vipuvaikutuksen muun rahoituksen järjestymiseen. Tavoitteena olisi synnyttää vaikkapa tuhanteen yritykseen kahden Nokian verran uusia työpaikkoja.”
Suunnitelmat ovat epämääräisiä, mutta kasvurahaston kooksi on kaavailtu kenties kolmea miljardia euroa. Käytännössä jos rahasto lähtisi liikkeelle normaalin varovaisesti, se kykenisi tarjoamaan korkeintaan puolen miljardin verran lisärahoitusta yrityksille vuodessa, todennäköisesti selvästi vähemmän, esimerkiksi 200-300 miljoonaa euroa vuodessa. Vaikka summa laitettaisiin suoraan julkisiin investointeihin, se olisi täysin riittämätön kääntämään talouskehitystä. Tarkoitus on vain tarjota rahoitusta yrityksille.
Monien kommentaattoreiden mukaan ongelmana ei ole rahoituspääoman saatavuus. Kommentaattorit ovat oikeassa. Korot ovat historiallisen alhaalla ja markkinat pursuavat rahaa. Euroopan keskuspankin mukaan yritysrahoitus toimii Suomessa moniin muihin euromaihin verrattuna hyvin. Ongelmat ovat muualla.
Deflationaarisen talouskehityksen vuoksi vallitsee suuri epävarmuus tulevasta. Kun tuotto-odotukset ovat alhaalla, ei investointeja tehdä. Rahoituksen tuputtaminen ei tähän auta. Tarvitaan aivan toisenlaista julkisvallan roolia, sellaista, mitä hahmottelen uudessa kirjassani Suomen talouspolitiikan tulevaisuus: teoriasta käytäntöön.
Jotkut puhuvat siitä, että vaalien jälkeen saatetaan muodostaa uusi punamultahallitus. Sipilän kannanottojen perusteella keskustan talouspolitiikalla ei ole juurikaan tekemistä ”mullan” kanssa, ”punaisuudesta” puhumattakaan.
Heikki Patomäki
