Katsaus vaalien vaiettuihin aiheisiin ja näkökulmiin jatkuu. Vaikka jostain asiasta puhuttaisiinkin paljon, kysymykset voivat olla ladattuja ja keskustelu kehystettyä tavalla, joka tosiasiassa sulkee olennaiset kysymykset pois.
Tässä toisessa osassa käyn läpi vielä kolme keskeistä aihetta (5-7), joista on puhuttu pääosin yksipuolisesti, vain vähän tai ei juuri lainkaan.
5. Eurokriisi – EU:n tulevaisuus. Kreikasta ja eurokriisistä on kyllä puhuttu, mutta pääosin yhdestä ja samasta ladatusta näkökulmasta. ”Suostutteko siihen, että Suomi laittaa vielä lisää rahaa likoon Kreikan pelastamiseksi?”
Näkökulman kapeus seuraa suoraan kotimaisen talouspoliittisen keskustelun ladatusta luonteesta: velkaantuminen oletetaan itsessään ongelmaksi, joka johtuu siitä, että kulutetaan enemmän kuin ansaitaan (kotitalousanalogia).
Edes pientä merkkiä sen tajuamisesta, että kriisipaketit ovat olleet Kreikan ahdingon keskeinen syy, ja että kriisipaketeilla on pelastettu ensisijaisesti saksalaisia ja muita pankkeja, ei valtavirtamedian ja -poliitikoiden ajattelussa näy. Suomen itse-kurjistaminen ja Kreikan yksipuolinen syyttely kumpuavat samasta ideologiasta!
Vielä vähemmän on osattu kyseenalaistaa sitä, että samaa reseptiä sovelletaan myös esimerkiksi Ukrainaan. EU ei vain aiheuta turhaa ahdinkoa ja jakolinjoja unionin sisällä, vaan lietsoo ongelmia ja vastakkainasetteluja myös ulkopuolellaan.
Suomalainen valtavirtapolitikointi on kapeakatseista, itsekeskeistä ja ajattelematonta. Sitä on syytä verrata Kreikan uuden hallituksen kosmopoliittiseen laajakatseisuuteen. Valtiovarainministeri Yanis Varoufakis on kerta toisensa jälkeen korostanut, kuinka EMU:n ideologia ja perustavat valuviat ovat johtaneet me-vastaan-toiset vastakkainasettelujen syntymiseen unionin sisällä.
Syrizan ehdotukset eivät koske vain Kreikan sisäisiä uudistuksia ja velkojen sovittelua, vaan ensisijaisesti unionin kokonaisuutta. Tärkein idea on Euroopan investointipankin kautta luotavan investointiohjelman rahoittaminen EKP:n avulla. Tämä sitoisi EU-maat kokonaan uudenlaisen solidaarisuuden verkostoon.
Suomalaisessa vaalikeskustelussa ei näy merkkejä myöskään niistä debateista ja keskusteluista, joita Brysselissä käydään EU:n tulevaisuuden vaihtoehdoista. Esimerkiksi komission työllisyys- ja sosiaaliasioiden osasto on kehitellyt moninaisia ideoita eurooppalaisesta työttömyysvakuutusjärjestelmästä ja muista automaattisista vakautusmekanismeista. Oikein toteutettuna ne loisivat myös tulonjaon mekanismeja ja solidaarisuuden siteitä läpi unionin.
Tammikuussa 2015 julkaistu laaja työllisyys- ja sosiaaliasioiden raportti toteaa moneen kertaan, että EU-talouden ongelmana on pitkälti tehokkaan kokonaiskysynnän puute, jota ”austerity”-politiikka pahentaa. Raportti, jonka julkistamistilaisuudessa oli lisäkseni muitakin suomalaisia mukana, kritisoi voimallisin sanoin myös leikkauksia esimerkiksi koulutuksesta. Raportissa puolustetaan myös aktiivisia työllistämisohjelmia ja kritisoidaan ”jousto”-ajattelua.
Samanlaista keskustelua käydään myös esimerkiksi Euroopan talous- ja sosiaalikomiteassa, jonka kuulemiseen olen menossa antamaan lausuntoa toukokuun alussa. Kiinnostusta riittää siis jopa kirjani Eurokriisin anatomian kunnianhimoisille visioille globaalikeynesiläisestä tulevaisuudesta.
Vaikka troikka ja Saksan hallitus edustavat sellaista kovaa tahtoa, joka johtaa vastakkainasettelujen kärjistymiseen ja todennäköisesti myös unionin asteittaiseen hajoamiseen, EU:n kohtalo ei vielä ole suinkaan sinetöity.
6. Vapaakauppasopimukset. Aktivistit ja monet monet äänestäjät ovat aiheellisesti ihmetelleet, miksi TTIP (”Transatlanttinen kauppa- ja investointikumppanuus”) ja muut kauppaneuvottelut on sivuutettu vaalikoneissa ja -keskusteluissa. Kuvaavaa on, että saan kysymyksen kansalaiselta, joka kertoo löytäneensä minut vaalikoneen avulla ja olevansa hyvin monessa asiassa samaa mieltä kanssani.
”On kuitenkin vielä yksi asia jota vaalikone ei kysy. Mitä mieltä olet TTIP:stä?”
Muutamat julkiset puheenvuoroni ovat hukkuneet median taustakohinaan. Professori Martti Koskenniemen innostava ja väsymätön investointisuojasopimuksen kritiikki tunnetaan ehkä paremmin, mutta vaalikeskusteluissa TTIP on yleensä sivuutettu.
Vapaan kaupan nimissä käydään tällä hetkellä useita neuvotteluja. Esimerkiksi CETA eli EU:n ja Kanadan ”Kattava talous- ja kauppasopimus” sisältää pääosin samat periaatteet ja ongelmat kuin TTIP. Sopimus on jo solmittu, mutta sitä ei ole vielä ratifioitu. Eduskunnan suuressa valiokunnassa vain vasemmisto protestoi sopimusta vastaan.
Yksi huomattava hanke on TiSA, joka koskee palveluiden kauppaa. Sen tavoitteena on kaupan vapauttaminen muun muassa terveydenhuollossa, pankkitoiminnassa ja liikenteessä. Kun kaupan este on kerran purettu, sitä ei voi enää koskaan palauttaa. TiSA tavoittelee myös rahoitusmarkkinoiden pysyvää ”vapauttamista”. TiSA on tähän mennessä saanut aivan liian vähän huomiota. Sillä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia myös Suomen tulevaisuuteen.
Vaikka uusien kauppasopimusten vaikutukset kasvuun ovat suhteellisen vähäisiä (mitättömiä) ja varsin kiistanalaisia, kaikilla näillä sopimuksilla on suuri merkitys demokratian, valtasuhteiden ja sääntelyn kannalta. Yleisesti ottaen käynnissä olevan sopimushankkeet heikentävät demokratiaa entisestään. Ne vahvistavat monikansallisten suuryhtiöiden valtaa ja markkinautopia-ideologiaa.
7. Globaalit kysymykset. 1990-luvulla ja vielä 2000-luvun aivan alussa kaikki puhuivat globalisaatiosta. Käänne tuli terrorismin vastaisen sodan myötä. Amerikka kääntyi imperiaalisen geopolitiikan tielle ja hyökkäsi Afganistaniin ja Irakiin.
Kansallismielinen populismi ja perinteinen geopolitiikka ovat kokeneet paluun myös Euroopassa ja Euraasiassa. Tämä ei ole sattumaa vaan paljolti seurausta vallitsevan ideologian tuottamista jakolinjoista ja vastakkainasetteluista. Kehityksen seurauksena myös median ja arkipolitiikan horisontti on kutistunut. Kauas on yhä vaikeampi nähdä. Globaalista lämpenemisestä kyllä puhutaan, mutta se näyttää irralliselta asialta.
Googlaamalla on helppo nähdä, että globaaleja kysymyksiä ovat näiden vaalien alla pitäneet esillä vain suhteellisen harvat vihreät ja vasemmistoehdokkaat. Vihreät ovat osallistuneet talouspoliittiseen vaikenemiseen ja ajattelemattomuuteen siinä missä muutkin. Kuitenkin tässä asiassa voin antaa tunnustuksen vihreiden Leo Straniukselle, joka tiivistää keskeisen kysymyksen myös demokratian kannalta:
”Kansallisvaltioiden demokratiasta on jäljellä pelkät kulissit. Todellinen valta on paennut muualle. Globaalin demokratian visio on hyvä ja kirkas, mutta käytännön malli vaatisi konkreettisia täsmennyksiä. Miten demokratia saadaan toimimaan globaalilla tasolla, kun homma yskii jo EU:n tasollakin.”
Maailmantalous on yhteenkietoutunut kokonaisuus. Valtasuhteet eivät noudata kansallisvaltioiden rajoja. Vaikka kansallinen toisin toimiminen esimerkiksi talouspolitiikassa on edelleen mahdollista, sille voidaan luoda paljon paremmat mahdollisuudet oikeanlaisten eurooppalaisten ja globaalien instituutioiden avulla.
Se, että laajakatseisetkin ehdokkaat ihmettelevät mitä ”globaali demokratia” voisi nykymaailmassa konkreettisesti tarkoittaa, kertoo osaltaan horisonttien lyhenemisestä ja kapeutumisesta. Kun laajoja prosesseja ja kokonaisuuksia ei enää nähdä, vaan arkipolitikointi lähtökohtaisesti hyväksyy jakolinjat, vastakkainasettelut, lyhytjänteisyyden ja itsekeskeisyyden, on kaikki valmista maailmanhistoriallista suuronnettomuutta varten.
Kohtalomme ovat yhteenkietoutuneita pienen planeettamme pinnalla myös siksi, että olemme kaikki osaa samaa elämän kehää ja ekologista järjestelmää. Tässä tilanteessa mikään ei voisi olla vaarallisempaa kuin näköalojen surkastuminen.
Heikki Patomäki
