Tämä kirjoitus julkaistiin AKT:ssä eli Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton jäsenlehdessä no.5/2016 eilen 25.5. Se kertoo miten kriisitietoisuuden lietsomisella saadaan aikaan leikkauksia, työttömyyttä — ja kriisejä.
————————————
Suomi on kuilun partaalla. Kilpailukyky on sössitty ja julkiset rakenteet ovat edelleen ylipöhöttyneitä. Kestävyysvaje on yhä vain akuutti ongelma. Julkinen velkaantuminen on saatava pysähtymään ennen kuin on liian myöhäistä.
Luottoluokittaja Fitchin maaliskuinen päätös osoittaa, että luottamus maahamme on laskussa. Myös komissio vaatii Suomelta nopeita uudistuksia. ”Suomi on umpikujassa, josta ulospääsy vaatii määrätietoisia askeleita”, toteaa puolestaan ministeri Olli Rehn.
Tällaisella kriisitietoisuudella pyritään perustelemaan leikkauksia, jotka ”tekevät kipeää”, ja poistamaan ”rakenteellisia jäykkyyksiä”, jotka estävät palkkojen alentamista. Kun tavallisilta kansalaisilta ja työntekijöiltä otetaan pois, niin yrityksille ja heidän omistajilleen voidaan antaa, jotta yritysten kilpailukyky paranisi.
Kriisitietoisuuden lietsominen valmistaa kansalaisia hyväksymään, että heidän olosuhteitaan tai oikeuksiaan huononnetaan. Tulevaisuus on täynnä uhkia! Tällaisten pelottelupuheiden vastapainoksi korostetaan myös talkoohenkeä ja uhrautumista. ”Varakkaatkin voivat tulla mukaan talkoisiin”, kertoi Sipilä syksyllä.
Tosiasiassa Sipilän hallituksen politiikka saa itse aikaan juuri sitä negatiivista kehitystä, millä se kansalaisia pelottelee.
Jopa OECD pitää todennäköisenä, että Suomen julkisten menojen kerroinvaikutus on nykyolosuhteissa merkittävä. Neljän miljardin menoleikkaukset pyrkivät todennäköisesti supistamaan taloutta 5-8 miljardin euron verran. Tämä puolestaan vähentää valtion ja kuntien verotuloja 2,25-3,6 miljardia euroa ja lisää julkisia menoja erityisesti työttömyyden kasvun kautta ainakin 1-2 miljardilla.
Leikkaukset eivät siis paranna julkistalouden tilaa, mutta supistavat kansantaloutta ja lisäävät työttömyyttä. Pitkäaikaistyöttömyydellä on lisäksi merkittävä ns. hystereesivaikutus. Syrjäytyminen tulee yhteiskunnalle kalliiksi.
Sipilän hallitus haluaa parantaa talouden kilpailukykyä estämällä palkkojen nousun, tinkimällä työntekijöiden etuuksista ja oikeuksista, ja siirtymällä paikalliseen sopimiseen, mikä monilla aloilla tarkoittanee palkkojen alenemista. Positiivinen vaikutus viennin lisääntymisen kautta tuskin ylittää kotimaisen kysynnän heikentymisvaikutuksen. Niinpä myös nämä toimenpiteet pyrkivät supistamaan kansantaloutta, millä on edelleen negatiivinen vaikutus työllisyyteen.
Viime vuosikymmenten historiasta tiedämme myös, että tulojen uusjako pääoman hyväksi ei yleensä lisää investointeja tai kasvua. Suomi vuonna 2016 on tästä hyvä esimerkki. Historiallisen suopea tilanne yritysten kannalta ei ole johtanut investointeihin, vaan ennätysosinkoihin.
Sipilän hallitus tukee innokkaasti kansainvälisiä vapaakauppasopimuksia. Toivon asettaminen esimerkiksi TTIP:hen on kuitenkin turhaa. Jopa EU:n virallisten ennakointien mukaan TTIP:n vuotuinen vaikutus talouskasvuun on täysin marginaalinen, reilusti alle prosentin kymmenys BKT:sta.
Realistisempien arvioiden mukaan vaikutus varsinkin EU:n pohjoisosiin olisi kokonaisuutena negatiivinen. Kansantuote vähenee 0,2-0,5%. Työntekijöiden tulot putoavat tuhansia euroja vuodessa, sillä pääoma hyötyy työn kustannuksella. Verotulot vähenevät. Rahoituksen epävapaus ja epätasapainot lisääntyvät.
Toivoa on turha asettaa myöskään Venäjän kanssa käytävään kauppaan. Nato-sapelien kalistelu Suomessa tuskin vähentää konfliktia Venäjän kanssa.
Maailmantalouden näkymät ovat epävarmoja. Sipilän hallituksen EU- ja globaalipolitiikka vahvistavat huonoja ja vaarallisia tendenssejä. Talouskuriruuvin kiristäminen, vapaakaupan lisääminen tai yhtiövallan vahvistaminen eivät ratkaise vaan pahentavat maailmantalouden ongelmia.
Sipilän hallitus siis lietsoo kriisitietoisuutta, oikeuttaen politiikkaa, jolla on taipumusta tuottaa taannehtivaa kehitystä ja kriisejä.
Heikki Patomäki
