Tammikuussa 2011 esitin, että Suomen olisi tarjottava turvapaikka Julian Assangelle. Viime viikolla kävi ilmi, että Assangea todella odottaa syyte Yhdysvalloissa. Alkuperäinen argumentti on näin ollen osoittautunut oikeaksi ja on nyt syytä uudistaa. [Tämä kirjoitus julkaistiin alunperin Uuden Suomen blogina 28.11.2018]
Vuonna 2006 perustettu WikiLeaks on pystynyt käyttämään tehokkaasti internetiä paljastaessaan kansalaisille kuuluvia tietoja. Näin tehdessään se on luonut perusteita maailmanlaajuiselle salailun vastustamiselle, mutta samalla se on tullut vedetyksi mukaan suurvaltapolitiikkaan.
Demokratia on aina ollut taistelua julkisuusperiaatteen puolesta itse- ja harvainvaltiaiden salailupolitiikkaa vastaan. Julkinen mielipide edellyttää, että kansalaiset voivat vapaasti muodostaa järkeilevän yleisön, ja että he myös tekevät niin.
Harvain- tai yksinvaltaiset tavat järjestää valtasuhteet olettavat, että jotkut tietävät asiat muita paremmin. Sen takia näillä ”paremmin tietävillä” olisi oikeus päättää asioista muiden kansalaisten tahdosta välittämättä – ja myös toimia kansalaisten nimissä heidän tietämättään.
Mutta mistä nämä itsevaltiaat sitten tietävät, että he tietävät asiat muita paremmin? He eivät voi perustella parempaa tietoaan muuten kuin esittämällä julkisia pätevyysväitteitä, jotka väistämättä ovat alttiita kritiikille. Silloin he ovat kuitenkin jo hyväksyneet demokraattisen julkisuusperiaatteen ytimen.
Demokraattisilla kansalaisilla on oikeus kokoontua sekä ilmaista ja julkaista mielipiteensä kaikista niistä asioista, joilla on yleistä merkitystä. Valtiollisten elinten toiminnalla on aina yleistä merkitystä. Sananvapauden ja demokraattisen julkisuuden toteutumisen ehto on, että kansalaiset tietävät, mitä valtiolliset elimet tekevät ja miksi. Siksi viranomaisten asiakirjojen täytyy olla julkisia,
On mahdollista perustella joitakin poikkeuksia yleiseen julkisuusperiaatteeseen, mutta salailun mahdolliset perustelut täytyy ymmärtää mahdollisimman kapeasti ja rajatusti. Salailu pitää perustella tavalla, joka on kansalaisten tai ainakin heidän edustajiensa riitautettavissa milloin tahansa. Niiden, jotka luokittelevat teon salaiseksi, täytyy myös olla vastuussa luokittelustaan. Väärin perustein tehty salailu on vastoin demokraattisen julkisuuden normeja ja siten mahdollisesti rangaistava teko.
Demokratian yleisten periaatteiden kannalta ainoa järkevä tulkinta on, että asiakirjat voivat olla salaisia vain, jos niin erikseen osoitetaan hyvin tarkkaan määriteltyjen ehtojen puitteissa. Todistamisen taakka on aina salailijoilla, samoin kuin moraalinen ja laillinen vastuu salailusta. Demokraattisen median tehtävänä on tuoda julkisuuteen kaikki se mikä on asiattomasti salattu – ja samalla saattaa salailijat vastuuseen.
Monet maailman mediaa eniten kiinnostavista paljastuksista ovat kohdistuneet Yhdysvaltoihin. WikiLeaksin toiminta hermostutti amerikkalaiset ja heidän liittolaisensa viimeistään silloin kun se julkaisi ”Collateral Murder” videon vuonna 2010. Video oli otettu Irakissa tilanteessa, jossa yhdysvaltalainen armeijan helikopteri muun muassa tulitti maassa makaavaa haavoittunutta ja aseetonta toimittajaa. Siitä alkoi WikiLeaksin tunnetuimman puhemiehen, Julian Assangen, vaino.
Assange on Australian kansalainen, joten Yhdysvaltain, Britannian tai Ruotsin viranomaisten toiminta häntä vastaan on arkaluonteista myös tästä syystä. Vuoden 2010 aikana Assange joutui paitsi laajan kritiikin niin myös monien tappouhkausten kohteeksi. Kaikkein pisimmälle meni Kanadan pääministerin Stephen Harperin neuvonantaja Tom Flanagan, joka julisti marraskuun 2010 lopulla, että ”minusta Assange pitäisi salamurhata”. WikiLeaks jatkoi paljastuksiaan amerikkalaisten sodista ja muista asioista vuoden 2010 kuluessa.
Kesällä 2010 Assange ei enää kokenut voivansa turvallisesti matkustaa Yhdysvaltoihin. Useat amerikkalaiset poliitikot ja mediahahmot olivat jo tuolloin vaatineet toimien käynnistämistä Assangen luovuttamiseksi Yhdysvaltoihin – vaikka kukaan heistä ei täsmentänytkään, että mitä Yhdysvaltain lakeja Assange olisi rikkonut. ”Kyse on kansallisesta turvallisuudesta ja syyllistä täytyy rangaista”.
Marraskuussa 2010 Ruotsi antoi Assangea koskevan kansainvälisen pidätysmääräyksen. Syynä oli syyteprosessi seksuaalirikoksista. Syytteet ovat sen verran lieviä ja epämääräisiä, että kansainvälisen rikospoliisijärjestön Interpolin julistama ”punainen kuulutus” (red notice) hänestä herätti jo tuolloin monia kysymyksiä.
Ruotsalainen syyttäjä oli jo kerran käynyt tapauksen läpi ja luopunut syytteistä. Sitten tilalle asetettiin toinen syyttäjä, joka katsoikin asialliseksi jatkaa prosessia syyskuussa 2010. On vaikea olla suhteuttamatta tätä prosessia taannoisiin paljastuksiin siitä, että osa Ruotsin valtiokoneistoa – varsinkin armeija ja turvallisuusorganisaatiot – toimivat jo kylmän sodan aikana hyvin läheisessä yhteistyössä amerikkalaisten kanssa.
Tässä vaiheessa Assange oleskeli Britanniassa. Uhkana oli luovutus Yhdysvaltoihin ja epäoikeutettu oikeudenkäynti ja rangaistus siellä. Tiedossa oli, että Yhdysvallat oli aloittanut tutkinnan Assangea vastaan. Vuonna 2012 tietovuoto näytti lisäksi paljastavan, että Yhdysvallat olisi nostanut salaisen syytteen Assangea vastaan, minkä Yhdysvaltain viranomaiset kielsivät.
Assange antautui brittipoliisille joulukuussa 2010, mutta pakeni jonkin ajan kuluttua koriarestista ja päätyi lopulta Ecuadorin lähetystöön Lontoossa. Hän on ollut reilusti yli kuusi vuotta eristyksissä lähetystörakennuksessa Lontoossa, käytännössä siis kärsinyt pitkää vapausrangaistusta.
Ruotsin viranomaiset suostuivat haastattelemaan Assangea Lontoossa vuonna 2016, kun syytteet Ruotsissa olivat jo suurimmalta osin vanhentuneet. Seuraavana vuonna he lopulta luopuivat syyteprosessista.
Nyt on käynyt ilmi virallisista oikeusasiakirjoista, että Yhdysvalloissa todella on nostettu syyte Assangea vastaan. Uhkana on siis edelleen luovutus Yhdysvaltoihin ja oikeudenkäynti demokratiaan kuuluvan tietovuototoiminnan ja poliittisten mielipiteiden takia.
On paradoksaalista jos vain Venäjä voi tarjota turvapaikan läntisille tietovuotajilla ja sananvapauden puolustajille. Maailmankuulu tietovuotaja ja lehdistövapauden säätiön puheenjohtaja Edward Snowden on elänyt Moskovassa jo yli viisi vuotta, vaikka lehdistönvapauden tila Venäjällä on huono.
Parin viime vuoden aikana Assange ja WikiLeaks on enenevässä määrin yhdistetty Venäjän ja Putinin hallinnon pyrkimyksiin, syystä tai syyttä. Vaino itsessään luo vastakkainasetteluja ja varmasti myös katkeruutta ja vihaa. Paras vastalääke on rohkea toiminta avoimuuden, demokratian ja oikeudenmukaisuuden puolesta.
Suomi on edelleen muodollisesti liittoutumaton maa ainakin suhteessa Natoon ja Yhdysvaltoihin. On vaikea keksiä parempaa tapaa tukea demokraattista julkisuusperiaatetta sekä Euroopassa että koko maailmassa kuin tarjoamalla Assangelle turvapaikkaa Suomesta ja muutenkin takaamalla WikiLeaksille toimintaedellytykset. Suomalaisella periaatteellisella tinkimättömyydellä voidaan myös torjua amerikkalaisten ja muiden WikiLeaksin paljastuksista hermostuneiden painostusyritykset.
Turvapaikan tarjoaminen olisi tietenkin tässä vaiheessa vain symbolinen teko, mutta sellaisena tärkeä. Jotta Assange voisi hakea turvapaikkaa Suomesta (tai mistään muualtakaan), hänen pitäisi voida siirtyä Ecuadorin suurlähetystöstä muualle. Niin kauan kuin brittiviranomaiset aikovat pidättää hänet, tämä on mahdotonta. Assangen kohtelu on häpeällistä ja suuri takaisku demokraattisen julkisuusperiaatteen kannalta.
Heikki Patomäki
