Sarjan kolmannessa osassa arvioin lähikuukausien ja vuosien talouskehitystä. Edessä on syvä taantuma tai lama, mutta kuinka laajalle levinnyt, syvä ja pitkäkestoinen talouden alamäestä tulee, riippuu osin myös siitä missä määrin MMT-teoreetikot ovat oikeassa. Onko valtioilla tai EU:lla tässä tilanteessa olennaisia budjettirajoituksia? Vastaan, että kaikesta huolimatta on. Kriisi on vasta alkanut.
”2020-luvun alkupuolen rahoituskriisi ja siitä johtuva lama vahvistavat sekä taannehtivaa että edistyksellistä oppimista. Kriisikokemukset saattavat riittää polun raivaamiseen kohti parempien yhteisinstituutioiden rakentamista, tavoitteena ylittää ristiriitoja osien ja kokonaisuuksien kuten maailmantalous välillä; silti edessä voi olla vielä paljon lisää kärsimystä. Ekologisesti vastuulliset ja demokraattiset globaali-keynesiläiset instituutiot veisivät 21. vuosisadan nykyistä terveemmälle ja kestävämmälle polulle, mutta patologiset oppimismuodot vallitsevat 2020-luvun alkupuolella. Lopulta muutokset ovat väistämättömiä. Uusliberalismin aikakausi on päättymässä 2020-luvun kuluessa, hallittuaan maailmanlaajuisia kehityskulkuja noin puoli vuosisataa.”[1]
Näin kirjoitin vuonna 2009 kun globaali rahoituskriisin pahin vaihe oli juuri takana. Oli pienestä kiinni, ettei maailma ajautunut jo tuolloin 1930-tyyliseen lamaan. Keskuspankkien (varsinkin Yhdysvaltain Fedin) massiiviset toimet sekä keskeisten talousmahtien hetkellisesti koordinoidut elvytystoimet estivät suurlaman toteutumisen. Pari vuotta myöhemmin Ry Cooder rallatteli sarkastisesti, että ”yhtään pankkiiria, yhtään pankkiiria ei jätetä taakse…”.[2] Toki kourallinen sijoittajia joutui vastuuseen, mutta useimmat saivat jättibonuksia hyvästä toiminnasta.
Taannoinen skenaarioni nyt edessä olevasta 2020-luvun kehityksestä on utuinen. Mitä tarkkaan ottaen tulee tapahtumaan lähitulevaisuudessamme, ja miten kehitykseen voisi vaikuttaa? Ennakoin, että laajenevan superkuplan seuraava puhkeaminen tulee johtamaan ”kaikkien aikojen suurimpaan rahoituskriisiin, jota seuraa syvä globaali lama”. Koronaviruksen lisävaikutuksen ansiosta tämä skenaario näyttäisi olevan toteutumassa – ja vielä ennen näkemätöntä vauhtia.
Arvio perustui oletukseen, että koska velkaantuminen on heikentänyt valtioiden kykyä vastata kriisiin, ne eivät enää pysty toistamaan vuosien 2009-10 haurasta menestystä. Mutta onko todella näin? Vastaamalla kysymykseen siitä missä määrin tämä oletus pitää oikeasti paikkansa, voin myös arvioida sitä, kuinka massiivisia ja pitkäaikaisia tämän kriisin seuraukset tulevat olemaan.
Merkittävää on, että velkarajoitukset eivät mitä ilmeisemmin enää päde. EU on jo ehtinyt väliaikaisesti perua kaikki jäsenmaiden velkaantumisrajoitteet. Yhdysvaltain keskuspankki Fed ja liittovaltio näyttävät antavan avoimen valtakirjan kaikkien velkojen takaamiselle – jopa lupauksen periaatteessa loputtomille arvopaperiostoille. Keskuspankin tuella valtio voi teoriassa maksaa vaikka kaikki lainat ja ostaa kaikki osakkeet, jotta talouden pyörät saadaan pidettyä pyörimässä.
Keskuspankit ovat jo nyt pumpanneet rahaa pankeille ja ostaneet arvopapereita ja velkakirjoja samaan tyyliin kuin mitä ne tekivät 2008-9. Tärkeimmässä asemassa on Fed, koska maailmantalous on edelleen dollarikeskeinen, ja koska dollarimääräiset lainat ja sijoitukset ovat levinneet Pohjois-Amerikan ja Euroopan lisäksi nyt myös Japaniin, Taiwaniin, Kiinaan, Meksikoon, Brasiliaan jne. Kun dollareista tulee pula ja dollari kallistuu, uhkaa syntyä ketjureaktioita, joten Fed joutuu luomaan yhä uusia tapoja pumpatakseen dollareita keskuspankeille, pankeille, sijoittajille ja yhtiöille ympäri maailmaa. Esimerkiksi Kiina omistaa valtavasti Yhdysvaltain valtiovarainministeriön obligaatioita. Jos se alkaa myydä niitä suuressa mittakaavassa, liittovaltion rahoitus tulee vaikeaksi. Myös muut keskuspankit kuten EKP jatkavat ja laajentavat ”epäsovinnaista” rahapolitiikkaa eli pumppaavat rahaa markkinoille.[3]
Tämän lisäksi tulevat eri maiden elvytyspaketit. Esimerkiksi Saksan hallitus on luvannut 156 miljardin euron tukipaketin koronakriisistä kärsiville yrityksille. Yhdysvaltain kongressin 24.3.2020 hyväksymä kahden biljoonan dollarin elvytyspaketti on tähänastisista tukipaketeista suurin. Se sisältää muun muassa ”helikopterirahaa” kaikille amerikkalaisille. Suurin osa aikuisista saa 1200 dollaria, lapset 500 dollaria. Pienyrityksiä tuetaan ehkä 500 miljardin lainoilla. Mukana on merkittävää suoraa tukea yrityksille ja sairaaloille. Sairaalat saavat sopimuksen nojalla noin 150 miljardia dollaria ja pienyritykset noin 370 miljardia dollaria tukea. Valkoisen talon kansallisen talousneuvoston johtaja Larrry Kudlow on kertonut, että pakettiin käytettävät varat voidaan nostaa 4 biljoonaan dollariin keskuspankki Fedin avulla.
Paketin mittakaavaa voi verrata vaikka Yhdysvalloissa kiisteltyyn Medicare-järjestelmään. Vuonna 2019 Medicaren kokonaismenot olivat 0,6 biljoonaa. Obaman reformien tavoitteena oli laajentaa sosiaalivakuutuksen kattavuutta, jotta kustannuksia saataisiin alas. Katkera poliittinen kiistely on käytännössä koskenut muutamia kymmeniä miljardeja dollareita.
Yhtäkkiä vuonna 2020 julkisten budjettien rajoitteet ovatkin vähäisiä tai olemattomia. Lisärahaa löytyy hyvin lyhyellä varoitusajalla suorastaan uskomattomia määriä, jopa 4000 miljardia, mikä vastaa koko Yhdysvaltain liittovaltion vuotuista budjettia. Merkittävä (mutten tarkkaan tiedä kuinka suuri) osa tästä on tukea eri muodoissaan, eikä vain pelkkiä lainoja tai lainan takauksia. Vaikeuksissa olevat sijoittajat huokaisivat hetkeksi helpotuksesta ja elvytyspaketti siivitti pörssikurssit lyhyeen vastanousuun eri puolilla maailmaa.
Elvytyspaketti ei kerro ainoastaan Trumpin hallinnon keskuudessa vallitsevasta paniikista (vaalit on tarkoitus pitää syksyllä ja talous uhkaa romahtaa), vaan myös siitä, että vallitseva käsitys julkisista budjeteista ja velkarajoitteista on väärä. On olemassa teoria – moderni rahateoria MMT – joka on esittää, että valtiolta ei voi koskaan loppua rahat, jos se velkaantuu omassa valuutassaan.[4] Tämä pätee erityisesti sellaiseen valuuttaan, jolla on maailmantaloudessa keskeinen rooli (sille on laajaa kysyntää myös muualla maailmassa). Keskuspankkirahoituksella valtio voi periaatteessa hankkia kaiken haluamansa. Budjettirajoitusta ei ole, rajoitukset ovat reaalitaloudellisia. Kun resurssit ovat alikäytössä, ei ole pelkoa inflaatiosta.
Yksi MMT:n kehittäjistä, professori ja Helsingin yliopiston poliittisen talouden dosentti Bill Mitchell kirjoittaa suositussa blogissaan 22.3.2020:
Jos seuraat kirjallisuutta (sekä akateemista että laajalle yleisölle tarkoitettua lehtikirjoittelua), huomaat, että vain modernin rahateorian (MMT) edustajat ovat johdonmukaisesti luonnostelleet perustelun sille mitä nyt tapahtuu. Yksin vain me olemme argumentoineet sen näkemyksen puolesta, jota hallitukset kannattavat nyt.[5]
Hän siteeraa Alan Kohleria, joka on ollut perinteisemmän linjan kannattaja, mutta on kääntänyt kelkkansa:
Tähän saakka vasemmistolaiset ovat ajaneet MMT:tä, kun taas oikeistolaiset ja kaikki oikean laidan taloustieteilijät ovat vastustaneet sitä pelkkänä sosialistisen liikkeen ohuen ohuena kärkenä. Mutta yhtäkkiä kaikki onkin epävarmaa ja tulevaisuus näyttää ennakoimattomalta – on syntynyt kokonaan uusi tilanne. Kapitalismi täytyy panna kiinni hetkeksi ja valtion on astuttava sen tilalle.[6]
Tässä tilanteessa näyttää, että MMT on paras toivo niiden näkökulmasta, jotka janoavat nopeaa paluuta uusliberaaliin arkeen – yksityisiin voittoihin, jatkuviin voiton tavoittelua edistäviin ”uudistuksiin” ja vanhanmalliseen BKT-kasvuun. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, MMT ei itsessään takaa minkäänlaista edistyksellistä politiikkaa.[7] Sen sijaan MMT tarjoaa mahdollisuuden lyhentää ja keventää kriisin seurauksia ja yrittää nopeaa paluuta aiempaan.
Dramaattisista vastatoimista huolimatta kommentoijat ja tutkimuslaitokset ennakoivat historiallisen syvää talouskriisiä. Yksityisen sektorin velkaantuminen oli jo ennätyskorkealla tasolla. Konkurssien ja maksuhäiriöiden lisääntyminen alkoi ennen koronaa. Pelkkä kuukausien talouspysähdys on melkoinen isku taloudelle, samalla kun osakekurssien romahdus kymmenillä prosenteilla syöksee sijoittajia, rahoittajia ja pankkeja kuilun partaalle. Yksi lisäongelma on, että finansialisaation aikakaudella myös monet yritykset ovat toimineet pankkeina ja sijoittajina. Talousennusteet ja esimerkiksi ”ostopäällikköindeksit” maalaavat poikkeuksellisen synkkää tulevaisuudenkuvaa.
Kapitalistisessa markkinataloudessa on joitakin toistuvia kaavoja ja malleja. Lisäksi on olemassa sellaisia makrotason yleisiä tendenssejä, joiden varaan voi rakentaa esimerkiksi yleisen tason skenaarioita rahoituskriiseistä. Tarkasti mitään kriisiä tai sen seurauksia ei voi ennustaa. Ajoitus, laukaiseva tekijä, muut samanaikaiset prosessit, toimijoiden vastaukset ja kaikkien yhteisvaikutus jäävät valistuneiden arvausten varaan. Lisäksi pinnalla näkyvät säännönmukaisuudet muuttuvat heti kun alla olevat säännöt, käytännöt, rakenteet ja voimat muuttuvat.[8]
Jos hyväksymme jaksoittaisen järjestyksen ja kaaoksen mallin, niin on selvää, että olemme nyt kaaos-vaiheessa. Kaaos-vaiheessa vallitsee yleistetty ja jopa radikaali epävarmuus. Pienet erot toiminnoissa voivat saada aikaa suuria eroja seurauksissa. Riittävätkö esitetyt pelastus- ja elvytyspaketit kääntämään kehitystä? Edessä on syvät taantuma tai lama, mutta kuinka laajalle levinnyt, syvä ja pitkäkestoinen laskukaudesta tulee, riippuu osin myös siitä missä määrin MMT-teoreetikot ovat oikeassa. Onko valtioilla tai EU:lla tässä tilanteessa olennaisia budjettirajoituksia?
Tänään julkistettavat työttömyysluvut Yhdysvalloissa tulevat mitä ilmeisemmin olemaan historian pahimmat. Jopa 1929 romahduksen jälkeiset lukemat tulevat jäämään taakse. Yhdessä neljänneksessä talous romahtaa 30% ja työttömyys nousee kymmenellä prosentilla kenties noin 13%:iin. Työttömyys nousee jo yksin sen takia, että monia talouden sektoreita on suljettu viruksen takia. Yhdysvalloissa palkkaeriarvoisuus on suurta, työntekijöitä on helppo irtisanoa ja työttömyysturva on matalalla tasolla. Talousromahduksen sosio-ekonomiset vaikutukset tulevat olemaan katastrofaalisen suuria. Esimerkiksi The Economist lehti epäileekin, että nyt hyväksytty paketti ei tule riittämään vaan pian tarvitaan uusia paketteja.[9]
On totta, kuten MMT sanoo, että keskuspankkirahoitusta voidaan käyttää julkisten menojen funktionaaliseen rahoitukseen ilman inflaatiota tai valuutan arvon laskua maailmanmarkkinoilla – ainakin johonkin rajaan saakka. Kuitenkaan kirjanpitoidentiteetit eivät riitä talousanalyysiin. Tärkeää on, hyväksyvätkö asiaankuuluvat toimijat sen, että valuutta X lasketaan rahaksi jossain tietyssä asiayhteydessä. Tämä hyväksyminen edellyttää luottamusta X:ään ja sen kykyyn täyttää rahan eri tehtäviä 2000-luvun kapitalistisessa markkinataloudessa.[10] Lisäksi luottamus valuuttaan ja valtion legitimiteetti ovat läheisessä yhteydessä toisiinsa. Esimerkiksi inflaatio voi olla myös seurausta ratkaisemattomasta akuutista tulonjakokamppailusta ja epäluottamuksesta instituutioihin, joka puolestaan voi johtua esimerkiksi korruptiosta tai eriarvoisuuksista.[11] Jo nyt kuuluu suuttumuksen ja jopa vihan ääniä, kun pankkeja ja sijoittajia taas kerran pelastetaan.
Funktionaalinen rahoitus maiden sisällä ei ratkaise keskinäisriippuvan maailmantalouden ongelmia tai ristiriitoja. Maan epäedullinen asema työnjaossa ja maailmantalouden prosesseissa voi aiheuttaa lisävaikeuksia. Pakkotilanteessa maat voivat yrittää päästä eroon dollarimääräisistä sitoumuksistaan, mikä puolestaan voimistaisi rahoituskriisiä Yhdysvalloissa.
Legitimaatiolla on myös kansainvälinen ja globaali puolensa. Yhdysvallat on erikoisasemassa, koska dollari on maailmantalouden tärkein reservivaluutta ja vaihdon väline. Silti luottamus myös dollariin voi rapautua. Edellisen globaalin kriisin aikaan Kiinan keskuspankki esitti dollarin korvaamista maailman yhteisellä keskuspankkivaluutalla. Perusteena oli se, että rahan painaminen Yhdysvalloissa aiheuttaa inflaatiopaineita eikä ole välttämättä kestävällä pohjalla.[12] Viimeisen kymmenen vuoden aikana Kiinan ja muiden ”nousevien talousmahtien” rooli on tullut yhä tärkeämmäksi ja samalla maailmantalous edelleen vähemmän USA-keskeiseksi. Trumpin hallinnon toiminta on tuskin lisännyt luottamusta Yhdysvaltoihin tai sen hallitukseen ja talouspolitiikkaan.
Johtopäätökseni on, että myös Yhdysvalloilla on budjettirajoituksia. Keskinäisriippuvassa maailmassa kukaan ei ehkä haluaa keikuttaa yhteistä venettä, mutta kukaan ei voi myöskään yksin kontrolloida kaoottiseksi muuttuneen maailman prosesseja.
Monet kehityskulut vahvistavat itseään ja vallitsevissa olosuhteissa helposti ajavat toimijat itsekeskeisiin ratkaisuihin. Kriisi on vasta alkanut.
Heikki Patomäki
[1] ’What Next? An Explanation of the 2008-2009 Slump and Two Scenarios of the Shape of Things to Come’, Globalizations, 7: 1, 2010, s. 81. Käännös ei ole sanatarkka vaan mukailtu, jotta teksti sopisi tähän kontekstiin. Artikkeli on vapaasti ladattavissa osoitteesta https://www.mv.helsinki.fi/home/patomaki/What-Next-FINAL-(Globalizations).pdf.
[2] Katso https://www.youtube.com/watch?v=LxaY_mxYflg
[3] Hyvä analyysi on Tooze, Adam (2020) ”This is the One Thing That Might Save the World From Financial Collapse”, New York Times 20.3.2020, saatavilla osoitteessa https://nyti.ms.
[4] Ks. blogini ”Moderni rahateoria – populistista retoriikkaa vai uskottava vaihtoehto?” ja sen viitteet, https://patomaki.fi/2019/12/moderni-rahateoria-populistista-retoriikkaa-vai-uskottava-vaihtoehto/.
[5] Mitchell, Bill (2020) “It’s Modern Monetary Theory time! No, it always has been!”, 23.3.2020, http://bilbo.economicoutlook.net/blog/?p=44547.
[6] Sama kuin viite 5.
[7] “The Future as Alter-Globalisation”, 12.3.2020, https://progressivepost.eu/no-category/the-future-as-alter-globalisation.
[8] Keskustelen näistä metodologisista kysymyksistäni muun muassa katsausesseessäni Anwar Shaikhin pääteoksesta, ”Capitalism: Competition, Conflict, Crisis”, Journal of Critical Realism, 16: 5, 2017, ss. 537-543, ladattavissa vapaasti osoitteessa https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/14767430.2017.1332807?scroll=top&needAccess=true.
[9] “Congress puts aside its habitual dysfunction and responds to covid-19. The fiscal stimulus is impressive, but America may need another one before too long”, The Economist 25.3.2020, https://www.economist.com/united-states/2020/03/25/congress-puts-aside-its-habitual-dysfunction-and-responds-to-covid-19?fsrc=newsletter&utm_campaign=the-economist-today&utm_medium=newsletter&utm_source=salesforce-marketing-cloud&utm_term=2020-03-25&utm_content=article-link-1.
[10] Ks. Lawson, Tony (2019) “Money’s Relation to Debt: Some Problems with MMT’s Conception of Money”, real-world economics review, issue no. 89, 1.10.2019, ss. 109-128, http://www.paecon.net/PAEReview/issue89/Lawson89.pdf.
[11] Inflaation konfliktiteoria esitti ensimmäisenä R.E.Rowthorne (1977) “Conflict, Inflation and Money”, Cambridge Journal of Economics, 1: 3, 1977, ss. 215–239. Tässä linkki lyhyeen johdatukseen, joka nojaa vahvasti MMT:hen ja Bill Mitchelliin, Zaman, Asad (2018) ”Class-Conflict Theory of Inflation”, WEA Pedagogy Blog, https://weapedagogy.wordpress.com/2018/12/27/class-conflict-theory-of-inflation/.
[12] Ks. esim. Drezner, Daniel W. (2009) “The Dollar Is Now a Negotiated Currency”, Foreign Policy 24.3.2009, https://foreignpolicy.com/2009/03/24/the-dollar-is-now-a-negotiated-currency/.
