Ukrainan sodan jatkuessa ilmapiiri Euroopassa on edelleen kiristynyt. Rajaloukkaukset tai niitä koskevat syytökset ovat nykyään melkein jokapäiväisiä. Tässä suhteessa tilanne on yhtä vaarallinen kuin kylmän sodan kriisien aikana. Tilanne oli pahempi vain Kuuban ohjuskriisin aikana.
Syksyn 1962 ohjuskriisin jälkeen Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton johtajat tajusivat miten lähelle täysimittaista ydinsotaa he olivat tulleet. Siitä alkoi vähitellen aserajoitusneuvottelujen ja liennytyksen aika, joka kulminoitui Helsingin loppuasiakirjan hyväksymiseen 1975.
ETYKin turvallisuuskori sisälsi joukon luottamusta ja turvallisuutta lisääviä toimia. Niiden tarkoituksena oli vähentää epäluuloja toisen aikomuksista ja poistaa riski – tai ainakin merkittävästi pienentää riskiä – että välikohtaukset johtaisivat sotaan. Perusidea on, että sotilaallinen toiminta pitää tehdä toiselle osapuolelle läpinäkyväksi. Kaikista olennaisista asioista kuten sotaharjoituksista ja joukkojen liikkeistä pitää tiedottaa etukäteen.
Nyt olemme tilanteessa, jossa keskustelut ja neuvottelut uusista luottamusta ja turvallisuutta lisäävistä toimista olisivat kiireellisen tärkeitä. Aiemmin luodut säännöt ovat rapautuneet ja kommunikaatiokanavat ovat melkein kokonaan kiinni – rakentavaa kommunikaatiota ei juuri ole, joitakin alatason teknisiä yhteyksiä lukuun ottamatta. Tästä syystä on aivan liian helppo tulkita melkein mitä tahansa tapahtumaa provokaationa ja osoituksena vastapuolen pahantahtoisuudesta.
Geneven turvallisuuspolitiikan keskus (GCSP) käynnisti pohjoisia alueita koskevan prosessin kolme vuotta sitten, syyskuussa 2022 eli reilu puoli vuotta Venäjä-Ukraina sodan alkamisen jälkeen. Prosessi koskee Arktisen alueen turvallisuutta, hallintaa sekä tieteellistä ja ympäristöyhteistyötä.
Kysymys on niin sanotusta toisen tason (”track two”) diplomatiasta, jossa on mukana entisiä sotilaita ja diplomaatteja, joitakin nykyisten turvallisuusorganisaatioiden edustajia, jotka toimivat yksityishenkilöinä, tutkijoita sekä kansalaisyhteiskunnan edustajia (joita tässä prosessissa edustaa esimerkiksi Inuitien kansainvälinen neuvosto).
Suomen ja Ruotsin liityttyä Natoon, alueen kahdeksasta maasta seitsemän on nyt Naton jäseniä. Maantieteellisesti suuri osa pohjoisen alueesta kuuluu kuitenkin Venäjään. GCSP:n alulle panemassa prosessissa on siis kyse Venäjän ja lännen suhteista.
Minut kutsuttiin mukaan ”High North Talks” prosessin turvallisuusryhmään talvella 2024. Osallistuin ensimmäiseen kokoukseeni Genevessä (tai tarkemmin Montreaux’issa) saman vuoden maaliskuussa.
Tämän viikon maanantaina (22.9.2025) viimeistelimme konseptipaperin. Tiistaina esittelimme paperia laajemmalle ryhmälle, jossa oli mukana maiden pysyviä edustajia Genevessä (Genevessä toimii YK:n lisäksi monia muitakin kansainvälisiä järjestöjä). Tällaista toimintaa voidaan kutsua 1,5 tason diplomatiaksi, kun taas ykköstason diplomatiassa neuvottelijat ovat valtioiden ja mahdollisesti kansainvälisten järjestöjen virallisia edustajia.
Konseptipaperi esittää joitakin suosituksia turvallisuutta ja luottamusta lisääviksi toimiksi. Perusidea on samankaltainen ETYK’in kanssa, mutta olosuhteet ovat muuttuneet monella tavalla. Nykyisiin suosituksiin kuuluvat myös automaattisten tunnistamislaitteiden käyttö ja pidättäytyminen navigointilaitteiden häirinnästä muiden valtioiden alueella – sekä myös se, että ei puututa kaupalliseen laivaliikenteeseen kansainvälisillä vesillä. Suosituksissa on mukana viittauksia muihin sopimuksiin ja niiden säännöstöihin, sekä ehdotuksia tapaamisten järjestämisestä ja uuden kommunikaatiokanavan avaamisesta.
Pohjoisen alueen yhteistyö olisi todella tarpeen monesta muustakin syystä kuin vain turvallisuuden takia. Arktisen alueella on paljon merkitystä globaalilämpenemisen kannalta ja tieteellinen ja muu yhteistyö olisi nyt elintärkeää paitsi pohjoisten valtioiden niin myös koko maailman kannalta. Arktisen alueella on myös paljon luonnonvaroja ja kiinnostus niihin luo uusia ongelmia ja (yhteistyön puuttuessa) konflikteja.
Genevessä käytyjen keskustelujenkin perusteella on selvää, että pohjoisen alueen yhteistyö tuskin tulee kehittymään merkittävästi ennen kuin Ukrainen rauhanprosessi saadaan käyntiin. Donald Trumpin äkillinen käänne ja Venäjän vastaus siihen näyttäisi vain edelleen kiihdyttävän sotaa. Turvallisuutta ja luottamusta lisäävät toimet olisivat näissä olosuhteissa elintärkeitä, mutta juuri nyt niiden omaksuminen vaikuttaa epätodennäköiseltä.
Geneven ”High North Talks” prosessin merkitys on siinä, että kun mahdollisuuksien ikkuna avautuu, niin on valmiina käsitteitä ja ehdotuksia, jotka voidaan ottaa nopeasti (myös yksipuolisesti) käyttöön ja keskustelujen kohteeksi.
