Eurokriisiin on haettu ratkaisua erilaisten tilapäisten säästöpakettien ja lainajärjestelyjen avulla. Samalla kun budjettikurista on tehty yhä tiukempi velvoite, talouspoliittista valtaa on siirretty yhä enemmän jäsenmailta Euroopan unionin toimielimille. Muutoksille tarvitaan selkeä valtakirja. Tämä kirjoitus julkaistiin Yliopisto-lehdessä 1/2013.
Suomessa järjestettiin kansanäänestys Euroopan unioniin liittymisestä lokakuussa 1994. Keskusteluissa painottui maatalouden tulevaisuus, Suomi-kuva kylmän sodan päättymisen jälkeisessä tilanteessa, kansainvälinen kilpailukyky ja turvallisuuspoliittiset valinnat. Enemmistö (56,9 %) äänestykseen osallistuneista kannatti liittymistä, ja eduskunta noudatti tulosta.
Tampereen yliopiston politiikan tutkija Anne Koski esitti väitöskirjassaan Niinkö on jos siltä näyttää? (Tutkijaliitto 2005), että Suomen EU-jäsenyys olisi voinut jäädä toteutumatta, jos Maastrichtin sopimuksen ulkopoliittisista vaikutuksista olisi kerrottu selkeästi alusta alkaen ja jos jäsenyyssopimuksen kaikki maataloutta koskevat yksityiskohdat olisi tuotu selkeästi esiin. On myös kiistanalaista, antoiko vuoden 1994 kansanäänestys valtuutuksen liittyä yhteiseen eurooppalaiseen valuuttaan, euroon.
Nyt Euroopan unioni on kokemassa uuden muodonmuutoksen. Kansalaisten enemmistö ei edes tiedä, mitä vakausmekanismi, euro plus, ”six-pack”, ”two-pack” tai budjettikurisopimus ovat, puhumattakaan että osaisivat arvioida niiden vaikutuksia.
Jokainen näistä uusista direktiiveistä ja sopimuksista — joista osa on solmittu normaalien EU-menettelytapojen ulkopuolella – pyrkii jäsenvaltioiden talouspolitiikan kurinalaistamiseen ja ulkoiseen kilpailukykyyn. Tavoitteena ovat mahdollisimman tasapainoiset budjetit, julkisen velan ja kulutuksen vähentäminen ja ulkoisen viennin lisääminen.
Kuri on vallan yksi muoto. Talouspoliittista valtaa ollaan siirtämässä ennen kaikkea komissiolle ja tuomioistuimelle, joita ei ole valittu demokraattisesti. Valtaa siirretään myös muille jäsenvaltioille, jotka halutessaan voivat riitauttaa toistensa budjettiprosessin.
Demokratiaan ei kuulu myöskään se, että talouspolitiikan sisältö lukitaan. Esimerkiksi budjettikurisopimus ei ole muutettavissa. Missään ei säädetä valtaoikeuksista, jotka koskisivat sopimuksen muuttamista tai lopettamista.
Näistä syistä jätimme Thomas Wallgrenin alun perin muotoileman ja reilun 60 tutkijan ja kulttuurihenkilönallekirjoittaman vetoomuksen eduskunnalle tiistaina 11.12.2012 (saatavilla muun muassa osoitteessa http://www.promerit.net/2012/12/vetoomus-suomen-eduskunnalle/).
Vetoomuksen jokaisen muotoilun kanssa ei tarvitse olla samaa mieltä allekirjoittaakseen sen pääviestin: tässä tilanteessa tarvitaan kunnollista keskustelua ja perustavia demokraattisia linjauksia perussuunnasta.
Heikki Patomäki, Kansainvälisen politiikan professori
