Pääoman vapaudesta ihmisten vapauteen

Keskustelu eduskunnassa lokakuussa 2010. Julkaistaan Vasemmistoliiton vaalilehdessä. Esko Seppänen ja Heikki Patomäki ovat yhtä mieltä siitä, että vaalirahoituksen pitää olla läpinäkyvää ja julkista. Vanhaa konkaria ja uutta tulokasta yhdistää myös natovastaisuus. Kansainvälisessä yhteistyössä Patomäki näkee mahdollisuuden, mutta Seppänen on epäilevä.

Kun Esko Seppänen ja Heikki Patomäki kohtaavat, puhe kääntyy kuin itsestään talouteen ja kapitalismin kriisiin. Kaikesta miehet eivät ole yhtä mieltä, mutta kummankin mielestä on selvää, että yksityistäminen johtaa vain tehottomuuteen ja elämänlaadun huononemiseen.

Kilpailu on päivän sana. Joka puolella kilpailutetaan ja ulkoistetaan, tavoitellaan säästöjä ja tehokkuutta. Laitoksia ja liikelaitoksia on yhtiöitetty ja yksityistetty kilpaa, ja valtio omistaa valtionyhtiöistään yhä vähemmän.

–Myymistään Fortumin osakkeista valtio sai 1 640 miljoonaa euroa, mutta ostajat ovat jo saaneet vastineeksi 4 000 miljoonaa osinkoina. Osakkeiden arvo taas on noussut 1 640 miljoonasta yhdeksäksi miljardiksi, helmikuussa ilmestyvää muistelmateostaan viimeistelevä Esko Seppänen laskeskelee.

–Eli jos yksityistämisratkaisua on perusteltu tavoitteella saada valtiolle rahaa, argumentti on ollut väärä, kiteyttää Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäki, joka päätti lähteä Vasemmistoliiton kansanedustajaehdokkaaksi kohdattuaan Australiasta palattuaan entistäkin eriarvoisemman ja aggressiivisemman suomalaisen todellisuuden.

–Moni asia oli parin vuoden aikana muuttunut muutaman piirun huonompaan suuntaan. En ole ollut aikaisemmin mukana puoluepolitiikassa, mutta olen toiminut monissa kansalaisjärjestöissä ja erilaisissa vastarintakampanjoissa. Ajattelin, että ehkä on aika koettaa vaikuttaa asioiden kehitykseen myös politiikan kautta.

–Hyvä päätös, sillä taloudellista osaamista tässä talossa ei ole liikaa, kehaisee eduskunnan kahvilassa Seppäsen ja Patomäen huomannut kansanedustaja Markus Mustajärvi (vas) tervehtimässä poiketessaan.

Kilpailu ei tuota tehokkuutta

Australian Melbournesta muuttaa takaisin koko Patomäen perhe. Neljästä lapsesta kaksi nuorimmaista tytärtä ovat vielä alaikäisiä. Heillä on edessään paluu suomalaiseen koulujärjestelmään, joka ei ole pätkätöihin turhautuneine opettajineen, liian suurine luokkakokoineen ja einesaterioineen lainkaan sellainen kuin isä toivoisi.

–Täällä säästetään ja luodaan tehokkuutta tekemällä isompia kouluja ja pihistämällä jopa kouluruoasta. Kuitenkin järkevin pitkän aikavälin investointi Suomen tulevaisuuteen on lapsissa ja nuorissa, Patomäki sanoo.

–Aivan sama kummallinen tehokkuusajattelu ajaa eläkeläiset ahdinkoon. Kun terveys huononee, vaikeudet kasvavat. On erittäin huolestuttavaa, ettei elämän lopussa saada ihmisarvoista hoitoa ja hoivaa, Seppänen huomauttaa.

Keskustelukumppani nyökyttelee: on selvää, että ihmisarvoinen elämä on turvattava kaikille. Eikä sitä tehdä luomalla systeemi, jossa joku voi tehdä yksityistä voittoa toisten kustannuksella.

–Kaiken yksityistämisen, ulkoistamisen ja kilpailuttamisen takana on kilpailun ihannointi, käsitys, että kilpailu johtaa aina hyvään lopputulokseen ja tehokkuuteen. Kuitenkin nimenomaan koulutukseen ja terveyteen liittyvissä organisaatioissa on nähty, että lopputulos on täysin päinvastainen: työn mielekkyys katoaa, byrokratia lisääntyy ja organisaatio tuottaa vähemmän, Patomäki sanoo.

Seppänen innostuu pohtimaan, onko yksityislääkärin 10 minuutin vastaanotto potilaan kannalta tehokkaampi kuin terveyskeskuslääkärin vartti.

–Niinpä. Tavoitteet ovat johtaneet siihen, että itse asia kuten terveys tai oppiminen korvataan mittaamalla asiakaskäyntien tai tutkintojen määrää. Tasolla tai laadulla ei ole väliä, Patomäki naurahtaa.

Syitä, ei syntipukkeja

Seppänen paljastaa päätyvänsä muistelmissaan siihen, että vasemmiston on vallattava uudelleen vapaus, annettava käsitteelle oikeanlainen sisältö.

–Totta. Koko ajan puhutaan pääoman vapauttamisesta, mutta samaan aikaan ihmiset tuntevat olevansa säädellympiä, nurkkaan ahdettuja, vapautensa ja demokraattiset oikeutensa menettäneitä.

Tyytymättömyys näkyy liikehdintänä, protestimielialana, joka ennakoi perussuomalaisille suurta vaalivoittoa. Konkari Seppänen heittää tulokkaalle pohdittavaksi, mitä Vasemmistoliiton pitäisi tehdä kamppaillakseen samoista tyytymättömän keskiluokan äänistä.

–Minusta olisi tärkeää saada ihmiset ymmärtämään taustoja, eli sitä, miten sekä työllistämis- että talouspolitiikka tuottavat niitä ongelmia, joita he kohtaavat arjessaan. Kun asema tuntuu uhatulta, on helppo löytää syntipukkeja, Patomäki vastaa.

Hänen mielestään Vasemmistoliiton ei pitäisi lähteä mukaan syntipukkikeskusteluun vaan olisi keskityttävä löytämään syitä, jotka ovat tilanteen aiheuttaneet.

–Pikemminkin tehtävämme olisi laajentaa solidaarisuuden kenttää yli valtionrajojen ja osallistua yhteisen politiikan tekoon, jotta maailmanlaajuinen kapitalismi voitaisiin saada sellaiseen tilaan, että sitä voidaan demokraattisesti kontrolloida, säätää ja ohjata.

Kun Esko Seppänen aikoinaan 1987 asettui ehdolle, hänen vaaliteemanaan oli kapitalismin epäoikeudenmukaisuus.

–Itse asiassa Suomi oli silloin 23 vuotta sitten varsin tasavertainen, kehitys on mennyt taaksepäin ja tuloerot ovat vain kasvaneet, huomauttaa Patomäki, joka Seppäsen tavoin kannattaa progressiivista verotusta.

–Tosin verotuksen oikeudenmukaisuutta ei saada kuntoon ilman globaaleja toimenpiteitä. Jos veroparatiiseja ja muita tapoja kiertää veroja ei suljeta, systeemi vuotaa pahasti, vaikka Suomen oma verolainsäädäntö olisi kunnossa, hän muistuttaa.

Kohti globaalia solidaarisuutta

Europoliittisesti Heikki Patomäki ei ole aivan niin kriittinen kuin Esko Seppänen, vaikka näkeekin pelkän uusliberalismin varassa keikkuvan EU:n esteenä uudenlaisten globaalien instituutioiden tiellä, niiden, joiden kautta maailmantaloutta voidaan säädellä ja ohjata uusille kestävän ja oikeudenmukaisen kehityksen urille.

–EU ei kuitenkaan ole kiveen hakattu olio, jota ei voisi muuttaa. Muutos voi tulla myös kriisin kautta, ja siksi Eurooppa-visio, suunnitelma toisenlaisen EU:n varalle, on tärkeä, hän painottaa.

Seppänen patistelee Patomäkeä laatimaan kiireesti kriisisuunnitelmia, koska vasemmistolla ei niitä vuonna 2008 alkaneen kapitalismin kriisin varalta ollut. Tosin kriisikään ei ole vielä ohi.

–Se vasta vähitellen alkaa näkyä reaalitaloudessa, Seppänen huomauttaa ja ennustelee maailmanlaajuisen talouskriisin puhkeavan viimeistään vuosikymmenen loppupuolella.

Ennustukseen kansainvälisen politiikan ja globalisaation tutkijan on helppo suhtautua vakavasti, ja itse asiassa hänellä on jo pitkään ollut valmiina kasa toimintasuunnitelmia kriisin varalle.

–Yksi syy siihen, miksi hyvinvointivaltio on murtunut, on nimenomaan tämän yhteen pieneen alueeseen sidotun valtion ja maailmantalouden ristiriita, uusliberaali globalisaatio. Eikä vastalääke välttämättä ole vastustaa globalisaatiota sinänsä vaan tuoda tilalle ja vaihtoehdoksi globaali demokraattinen politiikka.

Mahdottomasta mahdolliseksi

Kun Heikki Patomäki vuonna 1998 osallistui Pariisissa ATTACin perustavaan kokoukseen ja alkoi kampanjoida Tobinin veron eli valuutanvaihtoveron puolesta, hanketta pidettiin mahdottomana. Nyt valuutanvaihtoveroa ollaan tosissaan ottamassa käyttöön.

–Veromalli, jota ollaan toteuttamassa, ei vastaa kaikkea sitä, mitä globaali kansalaisyhteiskunta on ajanut. Siitä huolimatta hankkeen eteneminen on tärkeää, koska se osoittaa, etteivät mitkään Tobinin veroa vastaan esitetyt argumentit ole koskaan olleet päteviä, Patomäki sanoo.

Enää on vain kysymys siitä, miten globaalit verot kuten valuutanvaihtovero tai kasvihuonepäästövero toteutetaan, kuinka kunnianhimoisia tavoitteita niillä yritetään ajaa ja kuinka demokraattisesti asiat organisoidaan.

–Kun Pandoran lipas kerran avataan ja tulee veroja, joita voidaan pitää globaaleina veroina, avautuu samalla kokonaan uudenlaisen maailmapolitiikan mahdollisuus, Patomäki visioi.