Venäjä ja Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys
Julkaistu alunperin osana kirjoitusta ”Kohti imperiaalista maailmanjärjestystä? Analyysi sotilasliitto Naton arvoista ja sen roolista globaalissa poliittisessa taloudessa” teoksessa M.Kangaspuro & T.Matinpuro (toim.): Uusi Nato. Eurooppalaisia näkökulmia sotilasliitosta ja Suomesta, Like: Helsinki, 2003, ss.11-58. Juurikaan mikään oleellinen ei ole muuttunut kirjoituksen julkistamisen jälkeen.
Kylmän sodan aikana Suomi oli puolueeton idän ja lännen eli Varsovan liiton ja Naton välillä. Neuvostoliittoa tai Varsovan liittoa ei enää ole. Venäjä kuitenkin peri sekä Neuvostoliiton ydinaseet että sen oikeudet ja velvollisuudet esimerkiksi YK:n turvallisuusneuvostossa. Suomessa Neuvostoliitto ymmärrettiin muutenkin aina “Venäjänä”. Niinpä kylmän sodan päättyminen ei suinkaan merkinnyt vanhojen huolenaiheiden kertakaikkista loppumista.
1990-luvun alkupuolelta lähtien Suomen sotilaallista liittoutumattomuutta on perusteltu “pohjoisen alueen vakaudella”. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Suomi voisi sotilaallisella liittoutumisellaan aiheuttaa joko kielteisiä voimasuhteiden muutoksia Venäjän sisällä tai – jos Venäjän hallituslinja ja perustuslaillinen järjestys säilyy – ainakin negatiivisia reaktioita tai vastatoimenpiteitä ja näin luoda konflikteja turvallisuuden lisäämisen sijasta.
2000-luvun alussa Venäjän tilanne näyttää vakiintuneen. Yhdistelmä talousliberalismia, oligarkkien valtaa, kansallismielistä voimapolitiikkaa ja bonapartelaista presidentti-keskeisyyttä on ainakin toistaiseksi pysynyt liberaali-demokraattisen perustuslaillisen järjestyksen puitteissa. Venäjä myös näyttää hyväksyneen – vaikkakin hyvin vastahankaisesti – esimerkiksi Baltian maiden jäsenyyden Natossa. Samaan aikaan Venäjä on lähentynyt sekä Natoa että Yhdysvaltoja. Venäjä liittyi Naton yhteistyöneuvostoon (NACC) vuonna 1991 ja rauhankumppanuusyhteistyöhön 1995. Vuonna 1997 perustettiin pysyvä yhteistyöneuvosto Naton ja Venäjän välille.
Vuosien 2001 ja 2002 aikana Venäjä ja Yhdysvallat löysivät lisäksi yhteisen sävelen islamilaisen fundamentalismin ja terrorismin vastaisessa sodassa. Näytti syntyneen yhteisymmärrys että Venäjä sai rauhassa sotia Tshetsheniassa ja Yhdysvallat rakentaa tukikohtia keski-Aasiassa Afganistanin sotaa varten (tavoitteena myös alueen öljykenttien hallinta).
Olisiko Suomen mahdollisella Nato-jäsenyydellä jotain merkitystä Venäjä-suhteiden kannalta? Venäjä vastustaa Suomen Nato-jäsenyyttä kuten se on vastustanut itäisen Euroopan maiden jäsenyyttä yleensä. Koska Suomi ei ole hakenut jäsenyyttä, asia ei kuitenkaan ole ollut paljon esillä. Toisaalta Venäjän asevoimat ovat olleet huolissaan jo nykyisestä Nato-yhteistyöstä. Käytännössä Suomen armeijasta on tehty yhteensopivaa Nato-järjestelmien kanssa jo vuosien ajan. Rauhankumppanuus on tarkoittanut myös yhteisiä sotaharjoituksia. Helmikuussa 2001 julkaistussa Venäjän hallituksen raportissa Suomea varoitetaan selvin sanoin liittymästä Natoon. (Katso Forsberg 2002: 231-236)
Perinteisestä geopoliittisesta näkökulmasta, joka edelleen vallitsee Venäjällä, Suomen liittyminen Natoon tarkoittaisi, että Venäjälle tulisi pitkä yhteinen raja Naton kanssa. Naton ilmavoimille rakennettaisiin toimintaedellytykset Suomen lentokentiltä. Joissakin olosuhteissa myös maajoukkoja, ohjuksia ja jopa ydinaseita voitaisiin sijoittaa Suomeen eli siis hyvin lähellä Pietaria ja varsin lähelle myös Moskovaa.
Venäjän nykyinen hallitus hyväksyisi Suomen Nato-jäsenyyden, koska ei muuta voisi ja koska Suomi on vain pieni osa laajempaa kuviota. On kuitenkin selvää, että parhaimmassakaan tapauksessa Suomen sotilaallinen liittoutuminen Naton kanssa ei saisi aikaan ainakaan mitään positiivista suhteessa Venäjään.
