Keskustelu ydinaseiden tuomisesta Suomeen on surrealistista. Siinä asiat yhdistyvät kuin omituisessa unessa, joka ei tunnu todelliselta. Oppositio haluaa ehtoja ydinaseiden tuomiselle Suomeen, mutta miksi ihmeessä se sitten haluaa osallistua ydinenergialain muuttamiseen ylipäätään? Nykyinen lakihan jo kieltää ydinaseiden tuomisen Suomeen. Vain 3-4 vuotta sitten kaikki vakuuttelivat, että Nato-jäsenyys ei tuo ydinaseita Suomeen, koska laki estää sen. Ja mikä idea on siinä, että ydinaseita ei tuoda rauhan aikana, mutta voidaan tuoda maahan sodan aikana? Eikö Nato-jäsenyyden kannattajien ideana ollut, että Naton ”ydinsateenvarjo” (tämä metafora on itsessään surrealistinen) estää hyökkäyksen Suomeen?

Tarkastelen Jyri Lavikaisen väitettä, jonka mukaan Uusi START ‑sopimuksen päättyminen on hyvä asia, koska se vapauttaa Yhdysvallat vahvistamaan ydinasepelotettaan Kiinaa ja Venäjää vastaan ja luo pohjaa laajemmille neuvotteluilla. Lavikaisen analyysi nojaa yksipuolisesti Yhdysvaltain näkökulmaan ja sivuuttaa Yhdysvaltojen vastuun asevalvonnan rapautumisesta. Hänen tulkintansa heijastaa Washingtonin strategista ajattelua pikemminkin kuin mitään yleisempää tutkimuksellista näkökulmaa.

On selvää, että öljytankkerien kaappaukset, Yhdysvaltain hyökkäykset Venezuelaan ja Maduron kidnappaus rikkovat monia lakeja vastaan. Näihin kuuluvat YK:n peruskirja, merioikeussopimus (UNCLOS) ja 1988 huumekauppaa koskeva yleissopimus. Hyökkäys on ongelmallinen myös Yhdysvaltain oman poliittisen ja oikeusjärjestelmän kannalta. Trumpin hallinto toimii ilman kongressin lupaa ja sivuuttaa muitakin lakinäkökohtia. Tässä blogissa pohdin sitä, missä määrin hyökkäys vain syventää taantumista kohti perinteistä imperialismia ja missä määrin kyse on pikemminkin siitä, että vanha on kuolemassa mutta uusi ei voi vielä syntyä; tässä välitilassa ilmenee suuri määrä patologisia oireita.

”Suomen tila 2025” sarjan viimeisessä osassa tarkastelen globaalipolitiikkaa. 2020-luvun alussa Suomen kehitysapu oli eurooppalaista keskitasoa, mutta alle sen mitä muut pohjoismaat antavat. Nyt Orpon hallitus on leikannut ja leikkaamassa yhteensä yli 40 % kehitysavusta, mukaan lukien YK-järjestöjen tuista, mikä tulee edelleen heikentämään Suomen asemaa globaalissa kehityspolitiikassa.[1] Presidentti Alexander Stubb on tehnyt ehdotuksen YK:n uudistamiseksi, mutta sillä ei ole realistista pohjaa. Ehdotus on myös paljolti suunnattu Venäjää vastaan ja se vaikenee kysymyksistä, jotka koskevat maailmantalouden hallintaa. Ydinaseet ovat globaali ongelma, mutta sen sijaan, että Suomi jatkaisi pyrkimystä aseistariisuntaan, siitä on itsestään tullut osa ydinaseongelmaa. Seuraavan vakavan turvallisuuskriisin ytimessä saattaakin olla juuri Suomi ja puolustusyhteistyösopimukset Yhdysvaltain kanssa. Globaalissa ympäristöpolitiikassa Suomi lähinnä vain seuraa EU:ta, joka on ryhtynyt perumaan vihreää siirtymää.