Politiikka ilman moraalisia periaatteita, selkärankaa ja suuria tarinoita ei ole kiinnostavaa eikä herätä intohimoja. Toimiva demokratia edellyttää, että intohimot, merkitykset ja suuret tarinat voidaan tuoda takaisin politiikan keskiöön. Todellisista aiheista ei ole puutetta, jos vähänkään katsoo ympärilleen. Filosofit ja poliittisen talouden tutkijat tekevät erottelun sisäisen hyvän ja ulkoisen hyödykkeen välillä. Sisäinen hyvä seuraa asiasta tai prosessista itsestään. Usein yritys hyödykkeistää asia johtaa sen sisäisen arvon vähenemiseen. Omaa persoonallisuutta tai ystävyyttä tai rakkautta ei voi ostaa tai myydä tuhoamatta tai turmelematta sitä. Lasten tai elinten tai seksin kauppa turmelee tai muuttaa merkityksiä. Monilla arkisilla tekemisillä tai käytännöillä itsessään on ihmisille arvoa ja merkitystä, jonka niiden hyödykkeistäminen turmelee.
Kun opettaja saa opetettua lapsen lukemaan, molemmat osallistuvat sisäisen hyvän tuottamiseen, joka usein itsessään riittää toiminnan motivoimiseen. Kun sellisti tai rock-kitaristi oppii harjoittelun tuloksena soittamaan uuden vaikean kappaleen ja kykenee esittämään sen yleisölle, saa hän tyydytystä, joka on riippumatonta ulkoisista palkkioista. Kun tutkija keksii ratkaisun ongelmaan, joka on askarruttanut häntä ja hänen kollegoitaan vuosikausia, kokee hän täyttymyksen, jota mikään raha ei voi korvata.
Saman ajattelun mukaisesti Max Weber kirjoitti sata vuotta sitten politiikasta ”kutsumuksena”. ”Mikään sellainen ei ole ihmiselle ihmisenä minkään arvoista, mitä hän ei voi tehdä intohimoisesti.” Weber peräänkuulutti politiikkaa, jossa moraalista velvollisuutta korostava vakaumuksen ja poliittisen vastuullisuuden etiikka yhdistyvät.
Sata vuotta Weberin jälkeen länsimainen politikointi on menettänyt intohimon ja merkitykset. Politiikka on hyödykkeistynyt.
Helsingin Sanomien kulttuuriraati arvioi, että sisällölliset poliittiset erot ovat hälventyneet puolueiden sisälle. ”Kunpa tietäisi, mitä arvoja puolueet todella käytännössä edistävät, huokaa professori Kari Uusikylä.” Vaalivalinta ymmärretään kulutusvalintana markkinoilla. ”Nykyinen puoluejako osoittaa, miten markkinat toimivat, tuumii professori Alf Rehn. Puolueet yrittävät olla ’asiakkaille’ mieliksi.” Ja hän jatkaa: “Aivan kuten ruokakaupat, kaikki puolueet tarjoavat samaa. Ja kuluttajat ovat tottuneet tähän.”
Vaikka tämä analyysi aivan oikein kuvaa intohimon ja merkitysten katoa, niin siinä on kuitenkin kaksi isoa ongelmaa. Ensimmäinen on se, että monien puolueiden ja osin äänestäjienkin jakama tausta on itsessään ideologia, joka on yhteiskunnallisesti tuotettu. Uusiliberalismi perustuu sellaiselle arvo- ja talousteorialle, jossa (subjektiiviset) arvot ja hinnat markkinoilla ovat sama asia. Hyödykkeistäminen on tavoiteltava asia, koska siten arvoja voidaan mitata markkinoilla. Uusliberalismiin kuuluu myös ajatus, että vapaus on sitä, että kukin saa käyttää rahojaan kuten haluavat – esimerkiksi lahjoittamalla sitä puolueille, jotka siten voivat tuottaa mielikuvakampanjoita mediassa.
Toinen kulttuuriraadin analyysin ongelma on se, että kaikki erot eivät ole vain puolueiden sisäisiä. Kaksi suomalaista puoluetta erottuu selvästi muista vihreys-akselilla: vasemmistoliitto ja vihreät. Ja yksi puolue erottuu selvästi muista vasemmisto-oikeisto-akselilla: vasemmistoliitto. Esimerkiksi SAK:n vertailussa vasemmistoliiton vero-ohjelma poikkeaa yksiselitteisesti kaikista muista siten, että se selvästi tasoittaisi tuloeroja Suomessa.
Tarvitaan kuitenkin enemmän. Toimiva demokratia edellyttää, että intohimot, merkitykset ja suuret tarinat voidaan tuoda takaisin politiikan keskiöön. Todellisista aiheista ei ole puutetta, jos vähänkään katsoo ympärilleen. Ihmiskunta ja koko planeettamme tulee kohtaamaan suuria muodonmuutoksia seuraavien vuosikymmenten aikana.
Yhteenkietoutunut maailmantalous edellyttää kykyä ymmärtää kokonaisuuksia – holorefleksiivisyyttä. Fossiilisten polttoaineiden käyttöön perustunut teollinen sivilisaatio on suurten murrosten edessä. Kohtalomme on yhteen kietoutunut myös ydinaseiden ja muiden joukkotuhoaseiden kautta. Tarvitaan siis uusia demokraattisia ja sosiaalisesti ja ekologisesti vastuullisia hallintajärjestelmiä. Myös identiteetit ja poliittiset yhteisöt muuntuvat tässä prosessissa. Kaivataan uusia vastauksia kysymyksiin keitä me olemme ja mihin yhteisöihin me kuulumme?
Toisaalta jos selviämme kunnialla edessä olevista murroksista niin tulevaisuus voidaan nähdä kiehtovana uusien mahdollisuuksien kaleidoskooppina. Ajatellaan vaikka sellaista maailmaa, jossa meillä olisi globaaleja poliittisia puolueita, myös globaalin solidaarisuuden puolue. Globaalin solidaarisuuden puolue voisi ajaa planetaarista synteesiä sosialistien, liberaalien, globaalidemokraattien, ekologien ja mystikkojen ideoista tietoisena siitä, että mikään synteesi ei voi saada kaikkien kannatusta.
Demokraattinen puolue voisi ajaa uusia yhteisplanetaarisia instituutioita ja samalla valmistautua toimimaan noiden instituutioiden sisällä. Tällaisen kehityksen voisi helposti ymmärtää suurena harppauksena ihmiskunnan epävarmalla matkalla sukupuuton partaalla olevasta apinalajista kohti yhä korkeampia eettis-poliittisen oppimisen tasoja – ja jopa laajenemista tähtienväliseksi sivilisaatioksi.
Uskon, että kansalaiset eivät kaipaa lisää kuluttamista. Kuluttaminen turruttaa ja tylsistyttää. He tarvitsevat merkityksiä, moraalisia periaatteita ja vastauksia suuriin kysymyksiin. Politiikka ilman moraalisia periaatteita, selkärankaa ja suuria tarinoita ei ole kiinnostavaa eikä herätä intohimoja. Tulevaisuuden politiikka on intohimojen, kutsumuksen ja vastuun politiikkaa.
Toisaalta tarvitaan myös vastuullisuutta siitä miten suuria tarinoita kerrotaan. Erilaisuutta ja moninaisuutta täytyy kunnioittaa. Dialogin täytyy olla aina kaikkiin suuntiin. Ja kuitenkin täytyy osata myös sanoa: ”tässä seison enkä muuta voi”. Parlamentaarisessa politikoinnissa se tarkoittaa: ”olemme valmiita lähtemään oppositioon, jos tässä olennaisessa asiassa toimitaan tahtoamme vastaan”. Tulevaisuuden demokraattinen politiikka saa lisää tilaa sitä mukaa kun uusliberalismin aikakausi on tulossa vaiheittain päätökseensä.
