YK:n tavoitteiden toteutuminen vaatii uusien, turvallisuusneuvostoa demokraattisempien instituutioiden kehittämistä (tämä kirjoitus on yhden kappaleen verran pidempi versio Helsingin Sanomissa 20.8.2012 julkaistusta yliöstä sarjassa ‘kohti turvallisuusneuvostoa’).
Kaikki tavoittelevat rauhaa sanan jossain mielessä. YK:n peruskirja täsmentää tavoitetta. Sota on kielletty. Väkivallan käytöllä ei saa edes uhata. Konfliktit pitää ratkaista rauhanomaisin keinoin sekä ihmisoikeuksia ja laillisuusperiaatetta kunnioittaen. Tämä tapa ratkaista konflikteja on demokraattisen politiikan perusperiaate.
Artiklan 26 mukaan turvallisuusneuvoston pitää edistää rauhaa ja turvallisuutta siten, että asevarusteluun käytetään mahdollisimman pieni osa maailman inhimillisistä ja taloudellisista voimavaroista.
YK:n turvallisuusneuvoston jäsenet ovat sitoutuneet tavoittelemaan sekä YK:n peruskirjan yleisiä periaatteita että luvussa 5 täsmennettyjä turvallisuusneuvoston erityisiä päämääriä. Tämä pätee myös Suomeen, jos Suomi tulee valituksi YK:n turvallisuusneuvostoon kaudeksi 2013-14.
Näiden päämäärien tavoittelu ei ole helppoa. Esimerkiksi itäisessä ja eteläisessä Aasiassa on käynnissä asevarustelukilpa. YK ei ole kyennyt toimimaan periaatteidensa mukaisesti Israelin ja Palestiinan konfliktissa. Syyrian tilanne on jälleen kerran avannut kysymyksen väkivallan käytön oikeutuksesta, ja kiista Iranin ydinkapasiteetista on johtanut uhkailuun voiman käytöllä. Rakentavilla uusille aloitteille olisi suuri kysyntä.
YK:n perusperiaatteiden toteuttamista vaikeuttaa paitsi se, että periaatteet ovat tulkinnanvaraisia, niin myös vallitsevien keinojen ja päämäärien väliset ristiriidat. Kiista Iranin ydinkapasiteetista on hyvä esimerkki.
Iran on mukana sopimuksessa ydinaseiden leviämisen estämisestä. Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA ja länsimaat ovat syyttäneet Irania sopimuksen rikkomisesta. Haukat Yhdysvalloissa ovat julistaneet sotaa, vaikka kaikki muistavat miten väitteille Irakin ydinaseista kävi. Lähi-idässä puolestaan epäillään laajalti, että voiman käyttö Irania saisi itsessään aikaan pelätyn lopputuloksen: Iran todella kehittäisi ja ottaisi käyttöön ydinaseet.
Ydinaseiden leviämistä estävän sopimuksen toinen pilari koskee ydinaseriisuntaa. Se myötäilee YK:n peruskirjan artiklaa 26, joka asettaa turvallisuusneuvostolle velvoitteen edistää aseriisuntaa. Ilman ydinaseriisuntaa sopimus ydinaseiden leviämisen estämisestä on ristiriitainen.
Miksi turvallisuusneuvoston pysyvillä jäsenmailla olisi oikeus pitää ydinaseita, muilla ei? Tai paremminkin, miksi niillä ei olisi positiivista velvollisuutta vähentää ydinaseitaan ja lopulta hävittää ne kokonaan?
Johdonmukaisuuden kannalta lisäongelma on se, että vaikka Israel, Intia ja Pakistan ovat hankkineet ydinaseita, niitä ei painosteta ydinaseriisuntaan. Tämä ristiriita voi tulevaisuudessa toimia joillekin hallituksille oikeutuksena hankkia ydinaseita: se luo jännitteen ydinsulkusopimuksen sisään.
Keinojen ja tavoitteiden ristiriitoja löytyy myös syvemmiltä tasoilta. Laillisuusperiaate ilmaistaan jo YK:n peruskirjassa ja se vahvistettiin vuoden 2005 maailman huippukokouksessa. Viime vuosikymmenenä keskusteltiin muun muassa Itävallan aloitteesta siitä, miten YK:n turvallisuusneuvosto voisi parhaiten edistää ihmisoikeuksia ja laillisuusperiaatetta.
Ongelma on, että YK:n turvallisuusneuvosto itse on poikkeama laillisuusperiaatteesta. Varsinkin kylmän sodan jälkeen turvallisuusneuvosto on alkanut yhä enenevässä määrin toimia yhtä aikaa lainsäätäjänä, tuomarina ja toimeenpanijana. Turvallisuusneuvosto ei siis noudata vallanjako-oppia.
Turvallisuusneuvostossa ei myöskään toteudu tasaveroisuusperiaate. Viidellä maalla on veto-oikeus, muilla ei. Ja vaikka YK:n peruskirja, kansainvälisen oikeuden ehdottomat normit ja yleiskokous voivat ehkä asettaa joitakin laillisia rajoituksia turvallisuusneuvoston päätöksille, turvallisuusneuvosto on monessa mielessä lain ulko- tai yläpuolella.
YK:n turvallisuusneuvoston luonteeseen kuuluu lisäksi nopeat päätökset. Sen on pakko joskus reagoida kriiseihin lyhyellä varoitusajalla. Nopeudella on kuitenkin haittansa. Se voi johtaa virhearvioihin ja varomattomuuteen, jopa piittaamattomuuteen seurauksista. Lainsäädännön luominen pikapäätöksillä puolestaan tarkoittaa, että monia olennaisia ja oikeutettuja näkökohtia ei ehditä kuuntelemaan ennen kuin laki on jo säädetty. Kukaan ei ole vastuussa vääristä päätöksistä.
Siksi YK:n turvallisuusneuvoston jäsenen olisi perusteltua pyrkiä mahdollisuuksien mukaan rajoittamaan turvallisuusneuvoston valtaa ja asettamaan sitä yleiskokouksen ja kansainvälisten tuomioistuinten alaisuuteen.
YK:n peruskirjan elintärkeitä tavoitteita ei kuitenkaan voida toteuttaa vain harkitsevalla rajoittamispolitiikalla. Tarvitaan myös aloitteita paremmista institutionaalisista ratkaisuista. Vaikka YK:n turvallisuusneuvosto ei välttämättä ole paras – tai edes luonteva – paikka esittää tällaisia aloitteita, täytyy globaalipoliittisen ajattelun olla strategista ja kokonaisvaltaista.
Peruskirja rajoittaa YK:n muuttamista. Artiklan 108 mukaan YK:n yleiskokouksen määräenemmistöllä hyväksymät peruskirjan muutokset astuvat voimaan vasta kun kaikki turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet ovat vahvistaneet muutokset. Toisin sanoen niillä on veto-oikeus myös peruskirjan muuttamiseen. Ainoa mahdollisuus on edetä YK-järjestelmän ohi.
YK:n ja laillisuusperiaatteen tukeminen on nykyisessä maailmantilanteessa ehdottoman tärkeää. Myös turvallisuusneuvostoon kannattaa hakeutua, jos on strateginen visio siitä miten siellä kannattaa toimia. Tuo visio ei kuitenkaan voi rajoittua laillisuusperiaatteen edistämiseen, harkitsevaan rajoittamispolitiikkaan tai ylipäänsä toimintaan vain YK:n kautta. Pidemmällä aikavälillä YK:n peruskirjan tavoitteita edistetään parhaiten luomalla pohjaa uudelle, demokraattisemmalle maailmanjärjestykselle.
Konfliktien ratkaiseminen rauhanomaisin keinoin ja rauhanomaisten muutosten avulla edellyttää asianmukaisten institutionaalisten mekanismien luomista. YK:n sisälläkin menettelytapoja voidaan parantaa ja asianosaisille luoda parempia mahdollisuuksia tulla kuulluksi. Kysymystä maailmanlain tulkinnasta, luomisesta ja soveltamisesta ei kuitenkaan voida ratkaista nykyisenkaltaisen YK:n kautta. Horisontin pitää ulottua kauemmas.
Mikä on siis paras vahvistaa laillisuusperiaatetta ja edistää konfliktien rauhanomaisia ratkaisuja? Aiemmin epäilin maailmanparlamentin idean järkevyyttä. Nykyään olen yhä vakuuttuneempi, että jos ideaa kehitellään vastaamaan hajanaisen, moninaisen ja moniarvoisen maailmanyhteiskuntamme olosuhteita, siitä voisi tulla keskeinen osa uutta maailmanjärjestöä.
