Alexander Stubb väitti (vieraskynä HS 26.6.), että euro on parantanut Suomen asemaa. Ministerin mukaan vakaus on nyt ennen näkemätöntä ja kriisivalmiudet sen kuin paranevat. Vastaukseni julkaistiin HS:n mielipidesivuilla tänään 28.6.2013.
Vaikea on viimeistä kuutta vuotta kovin vakaana pitää – ellei mielessä sitten ole se, että keskimäärin on vajottu taannehtivaan kehitykseen. Vuonna 2013 BKT on samalla tasolla kuin vuonna 2006, talous laskee taas ja työttömyys on nousussa.
Nollakasvu ei kuitenkaan ole ollut vakaata, vaan viimeiseen kuuteen vuoteen on mahtunut monia dramaattisia käänteitä ja romahduksia ja hauraita nousuja. Kriisikokoukset ja -paketit ovat seuranneet toisiaan. Euroaikana Suomen talouskehitys on jäänyt jälkeen Ruotsista, vaikka myös Ruotsi on ollut osallinen maailmantalouden ja EU:n talousmyrskyissä.
Euro on kaikille jäsenmaille ulkomaanvaluutta, jonka määrään, korkotasoon tai käyttötarkoituksiin ne eivät voi juurikaan vaikuttaa. Lisäksi budjettikurisopimuksella ja muilla vastaavilla järjestelyillä Suomi on nyt sitoutunut eräänlaiseen kehysbudjetointijärjestelyyn, jota johdetaan komissiosta käsin. Tämä on takaisku demokraattiselle parlamentarismille.
Ainoa edes puolitotuus Stubbin väitteissä on se, että EKP on onnistunut ainoassa tavoitteessaan eli pitämään inflaation alhaisena.
Mutta juuri tässä piileekin ongelman ydin. Jo vuosikymmeniä jatkuneen rahoituksen aseman vahvistumisen myötä on yksipuolisesti alettu tavoitella alhaista inflaatiota ja ”kilpailukykyä”. EU on tästä malliesimerkki.
Julkisten säästökuurien, yritysten liikasäästämisen ja eriarvoistumisen tuloksena kokonaiskysyntä on pienentynyt ja siten myös kasvun edellytykset. Uusliberaali ”kilpailukyky” ei tuo investointeja eikä lisää kasvua.
Mitä tulee Stubbin väitteeseen kriisivalmiuksien lisäämisestä, eurokriisin syyt ovat paitsi globaalissa rahoitusjärjestelmässä niin myös EMU:n ristiriidoissa. Yhteinen raha ilman yhteisiä talouspoliittisia instituutioita ei toimi. ”Lisää ja tiukemmin samaa”-reformien ennuste on huono. Vain kriisialttius lisääntyy.
Hataralla perustalle rakennettu yhteisvaluutta on kääntynyt koko Eurooppa-projektia vastaan. Puhe euron tai koko EU:n hajoamisesta ja niistä eroamisesta on yleistynyt eri puolilla Eurooppaa. Saksan euroeroa on vaatinut mm. George Soros, Oskar Lafontaine ja monet taloustieteilijät. Britanniassa ollaan järjestämässä kansanäänestystä EU-jäsenyydestä ja konservatiivinen lehdistö kampanjoi EU:ta vastaan. Monet kriisimaat ovat poliittis-taloudellisen kuilun partaalla.
EU:n talouspolitiikan kääntäminen edellyttää uusia instituutioita ja valtaoikeuksia, mutta niitä ei voi eikä pidä luoda ilman kunnollista demokratiaa. Olemme Euroopan unionissa valinnan edessä: joko suunta muuttuu tai on todennäköistä, että pian alkaa hajaantuminen.
Heikki Patomäki
Maailmanpolitiikan professori, Helsingin yliopisto
