Kohti liittovaltiota? Vastine Seppäselle

20. kesäkuuta 2013

Kansan Uutiset julkaisi 15.6.2013 Esko Seppäsen kritiikin Eurooppa- ja globaalipoliittista aloitettani kohtaan. http://www.kansanuutiset.fi/mielipiteet/lukijoilta/3011225/patomaen-mallilla-kohti-liittovaltiota. Tässä on 20.6. julkaistu vastaukseni.

Olemme Esko Seppäsen kanssa keskustelleet Euroopan unionista, sen uudistamisesta ja ylikansallisen demokratian mahdollisuudesta monia kertoja. Näkemyksemme nyky-EU:sta ja sen ajamasta talouspolitiikasta on aika samanlainen, siis varsin kriittinen.

Mutta mitä pitäisi tehdä? Seppänen kannattaa Euroopan keskuspankin mandaatin muuttamista. Alhainen inflaatio ei saa olla päätavoite. Rahaa pitää painaa silloin kun sitä tarvitaan, myös tukemaan julkisia budjetteja. Tämä on hyvä avaus, mutta se ei yksin riitä.

Seppäsen tärkein tavoite on varmistaa, ettei EU:sta vain tule liittovaltiota. Käytännössä liittovaltiokehityksen estäminen jättäisi nykymuotoisen EU:n uusliberaalit periaatteet ennalleen. Vapaiden markkinoiden ja yhteisrahan pitäisi automaattisesti taata hyvin toimiva ja nopeasti ja tasaisesti vaurastuva Eurooppa, ilman verotusta, finanssipolitiikkaa, tulonjakoa, tai ylipäänsä valtiota. Se ei ole vasemmiston visio.

EU:n talouspoliittisen suunnan kääntäminen edellyttää uusia institutionaalisia järjestelyjä. Johdonmukaisen vasemmiston pitää vaatia sosiaalisesti oikeudenmukaista, ekologisesti kestävää ja talouspoliittisesti jälki-keynesiläistä (tai jälki-marxilaista) EU:ta – tai sitten eroa koko EU:sta, jonka kehitys on ollut menossa yhä ongelmallisempaan suuntaan.

EU:n talouspolitiikan kääntäminen edellyttää uusia instituutioita ja valtaoikeuksia, mutta niitä ei voi eikä pidä luoda ilman demokratiaa. Itse asiassa sama pätee koko maailmantalouden kehityksen hallintaan. Eurodemokratian lisäksi tarvitaan myös globaalia demokratiaa sääntelemään, ohjaamaan ja hallitsemaan kapitalistista maailmantaloutta. Se on nykymaailmassa edellytys myös ”kansallisen demokratian” toteutumiselle.

Erimielisyytemme Seppäsen kanssa koskee ennen kaikkea kysymystä ylikansallisen demokratian mahdollisuudesta. Seppäselle demokratia on kansanvaltaa ja kansa tässä yhtälössä viittaa kansakuntaan, meille suomalaisille Suomeen. Nationalistisesta näkökulmasta EU ei voi olla (edes) sosiaalidemokraattinen. ”Sitä riittää kuvaamaan pelkkä sana ’federalistinen’, joka on EU:n liittovaltioimista ilman kansallista demokratiaa.”

Demokratia on paras ymmärtää avoimena prosessina. Ei ole yhtä demokratiamallia, joka tyhjentäisi kaikki mahdollisuudet demokratian syventämiseksi ja laajentamiseksi. Jos demokratiaa ei pyritä jatkuvasti syventämään ja laajentamaan, siitä tulee helposti pelkkä ulkokuori, jonka puitteissa kehittyy korruptiota ja harvainvaltaa. Globalisoituvassa maailmassa kansalliselle demokratialle on ollut käymässä juuri näin.

Mikä tahansa hallintajärjestelmä tai yhteiskunnallisen elämän alue voidaan demokratisoida, oli sen mittakaava kuinka suuri tahansa. Mitä laajempi joukko ihmisiä saa tasaveroisesti osallistua poliittisiin prosesseihin joko suoraan tai edustajiensa välityksellä, sitä demokraattisempia ne ovat. Mitä todellisempaa, asiantuntevampaa ja asioihin syventynyttä osallistuminen yhteisen tahdon muodostukseen on, sitä demokraattisemmasta prosessista on kyse. Demokratia ei edellytä kansakuntaa. Riittää, että vastavuoroisesti tunnustetaan elämänkohtaloiden yhteenkietoutuneisuus ja siten hyväksytään tietty yhteenkuuluvuus, mikä on myös solidaarisuuden perusta.

Kaikki eivät voi tietenkään osallistua kaikkeen – siksi tarvitaan valittuja edustajia ja harkitsevan keskustelun foorumeita – mutta jokainen voi osallistua joihinkin prosesseihin. Olennaista on, että kaikki ne joita päätettävät asiat koskevat saavat äänensä kuuluviin. Monimutkaisessa yhteiskunnassa, jossa on miljoonia tai jopa miljardeja asianosaisia kansalaisia, demokratiaan kuuluu myös esimerkiksi laillisuusperiaate, julkisuusperiaate, ja erilaisia vallanjakoperiaatteita, jotka sääntelevät valtasuhteita. Myös kaikkia näitä voidaan soveltaa sopivin muunnoksin missä tahansa asiayhteydessä, niin työpaikoilla kuin EKP:ssa, niin Suomen eduskunnassa kuin monikansallisissa tuotannollisissa organisaatioissa tai kansainvälisissä järjestöissä.

Käytännön toteutuksissa voidaan yhdistää perinteistä kansain-välistä demokratiaa, epäsuoraa edustuksellista demokratiaa, suoria vaaleja ja kansanäänestyksiä, ja kansalaisyhteiskunnan osallisuutta. Käytännön ratkaisuissa painoa voidaan antaa myös kansallisille tunnoille ja huolenaiheille eikä ylikansallisia päätöksiä pidä tehdä ellei se ole välttämätöntä asian luonteen vuoksi. Esimerkki tällaisesta eri periaatteiden yhdistämisestä on Lieven Denysin kanssa suunnittelemani sopimusluonnos globaalista valuutanvaihtovero-organisaatiosta (ks. http://docs.nigd.org/nan/nigd/ctt).

Heikki Patomäki