Totuus, politiikka ja puolue: tapaus Yrttiaho

13. kesäkuuta 2013

Vasemmistoliiton vasta valittu uusi puoluehallitus joutui keskiviikon 12.6.2013 kokouksensa lopuksi käsittelemään vaatimusta Jyrki Yrttiahon erottamisesta perusteena se, että hän on SKP:n puoluekokouksessa arvostellut Suomen nykyisen hallituksen politiikkaa ja erityisesti vasemmistopuolueiden roolia tuossa hallituksessa. Meille uusille puoluehallituksen jäsenille esitys Yrttiahon erottamisesta tuli yllätyksenä.

Eikö politiikan kaikkein yleisin ongelma ole totuuden ongelma? Michel Foucault, joka asetti tämän kysymyksen, oli kiinnostunut ennen kaikkea historiallisesti asetettujen totuuksien vallan vaikutuksista. Käytännöissä kierrätetyt totuudet tuottavat yhteiskunnallista todellisuutta määrittämällä asioita ja oikeuttamalla tekoja.

Toinen totuuden ja politiikan suhteesta kiinnostunut teoreetikko, Hannah Arendt, aloitti kuuluisan esseensä aiheesta toteamalla, että totuus ja politiikka eivät tule hyvin toimeen keskenään. ”Kukaan ei ole koskaan laskenut totuutta poliittiseksi hyveeksi”, totesi Arendt, joka kuitenkin nopeasti käänsi katseensa nimenomaan etiikkaan. Jos pitää valita totuuden ja hirvittävien seurausten (esimerkiksi sodan) välillä, saa totuus useimpien mielestä mennä, mutta olisiko jumalan paarma Sokrateen pitänyt olla hiljaa, jotta hän olisi välttynyt Ateenan kansalaisten vihalta?

Arendtin mukaan totuuden ja politiikan ongelma ei koske ensisijaisesti kysymystä totuudenmukaisuudesta (vilpittömyydestä), vaan ennen kaikkea tietämättömyyttä, virhearvostelmia, ja illuusioita. Jos politiikan julkisista tiloista suljetaan pois kritiikki ja avoin keskustelu, mikä estää tietämättömyyden, virhearvostelmien ja illuusioiden valtaavan yhä enemmän alaa? Jos ympärillä vaikuttaisi olevan vain samanmielisiä, ja vieläpä runsain joukoin, varmuuden ja luottamuksen tunne myös virheellisiin käsityksiin sen kuin lisääntyy. Valistuksen aikana tämä oli keskeinen peruste vaatimukselle ajattelun ja sanan vapaudesta. Se on edelleen sananvapauden keskeinen peruste – myös 2000-luvun poliittisten puolueiden sisällä.

Vasemmistoliiton vasta valittu uusi puoluehallitus joutui keskiviikon 12.6.2013 kokouksensa lopuksi käsittelemään vaatimusta Jyrki Yrttiahon erottamisesta perusteena se, että hän on SKP:n puoluekokouksessa arvostellut Suomen nykyisen hallituksen politiikkaa ja erityisesti vasemmistopuolueiden roolia tuossa hallituksessa. Meille uusille puoluehallituksen jäsenille esitys Yrttiahon erottamisesta tuli yllätyksenä. Asiaa ei ollut mainittu esityslistassa ja kokouksen piti päättyä klo 14, jolloin puheenjohtaja nosti esityksen erottamisesta esille kohdassa 16 ”järjestöasiat” (kuvioon kuului sekin, että minun piti alun perin poistua kiireisesti toiseen kokoukseen yliopistolla viimeistään silloin, mutta onneksi tuon toisen kokouksen tärkeimmän asian käsittely lykkääntyi). Oman puolueen kritiikki kilpailevan puolueen puoluekokouksessa oli kaiketi raskauttava asianhaara, ja ymmärrettävästi vasenryhmän ja vasemmistoliiton kansanedustajien välit ovat eduskunnassa kiristyneet, mutta mitä Yrttiaho oli oikeasti sanonut?

Löysin nopeasti tiivistelmän Yrttiahon puheesta internetistä. Ensimmäisessä puheenvuorossani totesin, että samaa kritiikkiä hallituksen linjauksia ja päätöksiä kohtaan kuulee niin puolueen sisällä kuin mitä erilaisimmissa julkisissa tiloissa, kaikkialla missä puhutaan politiikkaa. Totesin myös, että voin helposti yhtyä moniin kohtiin, eli ainakin osa kritiikistä vaikuttaa perustellulta. Yrttiahon tapa muotoilla sanottavansa voi olla taipuvainen poleemisuuteen – mikä myöhemmän Foucault’n mukaan on vastakohta eettiselle dialogille – mutta kuinka moni vasemmistolainen tai poliittisen talouden tutkija tai ajatteleva kansalainen voi olla eri mieltä tästä kommentista: ”Uusoikeistolaisen linjansa mukaisesti [hallitus] odottaa työllistämisihmettä hyytyviltä markkinoilta ja toivoo mittavien miljardiluokan verolahjoitusten herättävän joukkoirtisanomisia toteuttavia suuryrityksiä synnintuntoon ja työllistämään”? Yhteisöveron alennuksen vaikutukset työllisyyteen ja kasvuun ovat kaiken tietämäni perusteella pelkkä illuusio, ja yhteisöveroa alentamalla Suomen nykyinen hallitus itse aktiivisesti pyrkii edistämään haitallista kansainvälistä verokilpailua. Mikä tässä kritiikissä muka on väärin? Eikä ole edes pelkästään niin, että hallituksen leikkauspolitiikka kärjistää eurokriisin vaikutuksia, vaan eurotaantuma on suoraa seurausta noudatetusta EU-politiikasta.

Eri argumentteja kuunneltuani tulin kuitenkin vakuuttuneeksi siitä, että asian käsittelyä ei voi lykätä syyskuun alkuun. Lehdistössä Yrttiahon roolia SKP:n puoluekokouksessa oli kuulemma ihmetelty, ja media oli alkanut tivata puolueen johdon kantaa asiaan. Joku päätös oli tehtävä ja erityisen raskauttavana asianhaarana pidettiin oman puolueen kritiikkiä toisen puolueen foorumeilla.

Jos vallitsee ajattelun ja sanan vapaus, niin voidaanko puheen foorumeita rajoittaa? Eikö SKP ole pikemminkin niin marginaalinen foorumi, ettei koko asiasta kannata edes kauheasti välittää? Tai positiivisemmin, eikö dialogiseen demokratiaan kuulu se, että kaikki voivat käydä osallistumassa keskusteluihin mitä erilaisimmissa paikoissa? Vain pari viikkoa aiemmin – toukokuun lopulla – olin itse ollut puhumassa seminaarissa, joka järjestettiin vihreiden puoluekokouksen yhteydessä (tosin oman puolueeni kritiikin sijasta tulin ohimennen kehuneeksi vasemmistoliiton vihreyttä…).

Argumentteja kuunneltuani olin kuitenkin valmis hyväksymään sen, että yhdistyksellä tai puolueella voi olla oikeus ja hyviä perusteita olla näreissään jos joku jäsen systemaattisesti toimii vastoin yhdistyksen tai puolueen tarkoitusta tai kantoja. Tämäkin on kuitenkin monimielistä. Yhdistyksen tai puolueen tarkoituksesta voi olla monia tulkintoja, ja kuten sittemmin olemme saaneet julkisuudesta lukea, Yrttiaho itse korostaa toimineensa ”eduskunnassa ja kentällä puolueen vaalilupausten ja ohjelmien mukaisesti”. Lisäkseni ainakin Heidi Auvinen ja Joonatan Virtanen – ja osin myös monet muut puoluehallituksen kokoukseen osallistuneet – olivat sitä mieltä, että asian oikeudenmukainen käsittely olisi edellyttänyt Yrttiahon itsensä kuulemista. Demokratiaan kuuluu julkisuusperiaatteen lisäksi myös laillisuusperiaate: kukaan ei ole mihinkään syyllinen ennen kuin toisin osoitetaan, ja kaikilla on oikeus tulla kuulluksi ja puolustaa omaan näkökantaansa.

Joku päätös piti kuitenkin tehdä, ja aika oli loppumassa. Niinpä totesin kokouksessa, että jos asiasta ei päästä yhteisymmärrykseen kohtuuajassa, on parasta äänestää. Samalla tein vastaehdotuksen, että Yrttiaholla annetaan huomautus, jonka perusteena on puolueen kritiikki toisen puolueen puoluekokouksessa samaan aikaan kun vasemmiston puoluekokousta pidettiin Tampereella. Sananvapautta ei kuitenkaan pidä rajoittaa ja asian jatkokäsittely edellyttää Yrttiahon itsensä kuulemista. Kantani hävisi äänestyksessä numeroin 11-3. Enemmistö uuden puoluehallituksen jäsenistä tuki johdon esitystä Yrttiahon erottamisesta.

Päätöksen seuraukset puolueen avoimuuden ja demokraattisuuden kannalta jäävät nähtäväksi. Paras keino testata asia on käydä kunnollinen kriittinen keskustelu puolueen roolista nykyhallituksessa.

Heikki Patomäki

PS. Katso myös Heidi Auvisen hyvä puheenvuoro asiasta: http://heidiauvinen.blogspot.fi/2013/06/liskoralli.html.