Vasemmiston juuri hyväksytyssä eurovaaliohjelmassa todetaan yksiselitteisesti, että eurokriisin myötä Euroopan unioni on kehittynyt yhä ongelmallisempaan suuntaan. Siksi mukana on kolmekin eri vaatimusta kansanäästyksistä koskien unionin tulevaisuutta. Itsenäisyyspäivän kunniaksi esitän, että yhdessä nämä kolme vaatimusta muodostavat johdonmukaisen muutosprojektin.
Suomessa järjestettiin kansanäänestys Euroopan unioniin liittymisestä lokakuussa 1994. Keskusteluissa painottui maatalouden tulevaisuus, Suomi-kuva kylmän sodan päättymisen jälkeisessä tilanteessa, kansainvälinen kilpailukyky ja turvallisuuspoliittiset valinnat. Enemmistö (56,9 %) äänestykseen osallistuneista kannatti liittymistä, ja eduskunta noudatti tulosta.
Tampereen yliopiston politiikan tutkija Anne Koski esitti väitöskirjassaan Niinkö on jos siltä näyttää? (Tutkijaliitto 2005), että Suomen EU-jäsenyys olisi voinut jäädä toteutumatta, jos Maastrichtin sopimuksen ulkopoliittisista vaikutuksista olisi kerrottu selkeästi alusta alkaen ja jos jäsenyyssopimuksen kaikki maataloutta koskevat yksityiskohdat olisi tuotu selkeästi esiin. Monien äänestyspäätöksen kannalta ratkaiseva seikka oli kuva EU-jäsenyyden tuomasta ”kansainvälistymisestä”. On myös kiistanalaista, antoiko vuoden 1994 kansanäänestys valtuutuksen liittyä yhteiseen eurooppalaiseen valuuttaan, euroon. Paavo Lipponen hallituksineen tulkitsi sekä perustuslakia että kansanäänestyksen valtuutusta omapäisen ”vapaamielisesti”.
Nyt Euroopan unioni on kokemassa uuden muodonmuutoksen. Mikään yksittäinen askel ei edusta ratkaisevaa muutosta aiempaan, mutta asteittain pienten muutosten kokonaisuudesta tulee merkittävä laadullinen muutos. Kansalaisten enemmistö ei edes tiedä, mitä vakausmekanismi, euro plus, ”six-pack”, ”two-pack” tai budjettikurisopimus ovat, puhumattakaan että osaisivat arvioida niiden vaikutuksia. Uusia vastaavia suunnitelmia on vireillä. Jokainen näistä uusista direktiiveistä ja sopimuksista — joista osa on solmittu normaalien EU-menettelytapojen ulkopuolella – pyrkii jäsenvaltioiden talouspolitiikan kurinalaistamiseen ja kilpailukykyyn. Tavoitteena ovat mahdollisimman tasapainoiset budjetit, julkisen velan ja kulutuksen vähentäminen ja ulkoisen viennin lisääminen keinoin, joihin kuuluu yksityistämisiä, palkkakuria tai palkanalennuksia sekä markkinakilpailun tehostamisia.
Kuri on vallan yksi muoto. Talouspoliittista valtaa ollaan siirtämässä ennen kaikkea komissiolle ja tuomioistuimelle, joita ei ole valittu demokraattisesti. Valtaa siirretään myös muille jäsenvaltioille, jotka halutessaan voivat riitauttaa toistensa budjettiprosessin. Demokratiaan ei kuulu myöskään se, että talouspolitiikan sisältö lukitaan. Esimerkiksi budjettikurisopimus ei ole muutettavissa; missään ei säädetä valtaoikeuksista, jotka koskisivat sopimuksen muuttamista.
Vasemmiston marraskuussa 2013 hyväksytyssä eurovaaliohjelmassa todetaan yksiselitteisesti, että eurokriisin myötä Euroopan unioni on kehittynyt yhä ongelmallisempaan suuntaan. Kriisimaat ovat menettäneet poliittista päätäntävaltaansa Euroopan komission, Euroopan keskuspankin (EKP) ja Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) muodostamalle troikalle. Valtaa on myös siirtynyt suurille jäsenmaille päätöksenteon kadotessa entistä enemmän Euroopan parlamentin parlamentaarisen valvonnan ulottumattomiin. Eurokriisin varjolla demokratiaa on kavennettu ja unionista on tehty tarpeettoman kurituspolitiikan liitto. Tämän takia keskeinen vaatimus on: unionin tulevaisuudesta on järjestettävä kansanäänestys.
Vasemmiston eurovaaliohjelmassa on itse asiassa kolme eri muotoilua kansanäänestyksestä, jotka päätyivät tekstiin monien vaiheiden ja myös yhden äänestyksen jälkeen:
- ”Vuoden 1994 kansanäänestyksessä annettu valtuutus ei enää kata budjettikurin ja kilpailukykyohjelmien sanelemaa nykykehitystä. Vasemmisto vaatii monivaihtoehtoista kansanäänestystä, joka politisoi unionin nykyisen kehityksen ja ohjaa sen paremmalle uralle.
- ”EU:n kehityksestä on järjestettävä Euroopan laajuinen kansanäänestys.”
- ”Mikäli eurokriisiä ja eurovaluutan ongelmia ei saada ratkaistua kestävällä tavalla, yhteisvalutta on purettava hallitusti, jolloin EMU- jäsenyydestä järjestettäisiin kansanäänestys.”
Järkevin tulkinta näiden muodostamasta kokonaisuudesta on, että ensimmäinen tekstikappale on ennen kaikkea viittaus suomalaiseen tilanteeseen, toinen EU:n kehittämiseen demokraattisesti, kun taas kolmas vaatii poliittista tahtoa ja lisätulkintaa ajan myötä.
Suomessa tarvitaan kansanäänestys, joka koskee nyt välittömästi edessä olevia valintoja: (1) nykymuotoinen, budjettikurilla vahvistettu EU, (2) ero eurosta ja (3) demokratisoitu ja yhteisvastuullistettu unioni, jolla on yhteisen talouspolitiikan vaatimia fiskaalisia välineitä (työllisyyttä ja kasvua tukeva keskuspankki, finanssipolitiikka, veroja, työttömyysvakuutus, minimipalkka, kunnon työehdot jne). Tämän kansanäänestyksen ensisijaisena tehtävänä on politisoida paitsi hallituksen europolitiikka niin myös nykymuotoisen EMU:n pääpiirteet.
Monivalintaisen kansanäänestyksen vaihtoehto (3) on pohjimmiltaan vasemmiston oma visio siitä, minkälainen unionin tulisi olla. EU:n talouspolitiikan kääntäminen edellyttää uusia instituutioita ja valtaoikeuksia, mutta niitä ei voi eikä pidä luoda ilman toimivaa moniulotteista demokratiaa. Pelkkä parlamentin aseman vahvistaminen ei riitä. Alkusyksystä 2013 suoritetun jäsenkyselyn mukaan ylivoimainen enemmistö vasemmistosta kannattaa tätä vaihtoehtoa. Se edellyttää EU:n peruskirjojen avaamista ja niiden sisällön kirjoittamista perustavalla tavalla uusiksi. Myös muutosprosessin täytyy olla demokraattinen. Juuri tähän viittaa kohta ”EU:n kehityksestä on järjestettävä Euroopan laajuinen kansanäänestys” — joskin muotoilu on hiukan epämääräinen.
Perussopimuksia voitaisiin muuttaa valitsemalla yleisillä eurovaaleilla perustuslaillinen konventti, jonka tekemä luonnostelma alistettaisiin kaksinkertaiselle kansanäänestykselle. Toinen, joskin minusta vähemmän tyydyttävä vaihtoehto olisi antaa Euroopan parlamentin valitsemalle elimelle vastaava perussopimuksia säätävä tehtävä. Joka tapauksessa hyväksyntään vaadittaisiin sekä äänestäneiden eurokansalaisten että jäsenmaiden enemmistö. Tähän viittaa ohjelman maininta Euroopan laajuisesta kansanäänestyksestä.
Viimein eurovaaliohjelmassamme 2014 on katettu se vaihtoehto, että nykymuotoinen EMU jatkuu, samaten kuin eurokriisi ja talouskuri, ja lopulta on pääteltävä, että ongelmia ei ole saatu ratkaistua kestävällä tavalla. Siinä tapauksessa tarvitaan kansanäänestys sen hetkisestä tilanteesta ja valinnoista, lähtökohtana euron hallittu purkaminen. Ajankohtaa ja kestävyyden kriteereitä ei kuitenkaan ole täsmennetty, joten tämä kohta vaatii eniten aktiivista tulkintaa ja poliittista tahtoa.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
Heikki Patomäki
