Suomessa on alettu puhua ”talousviisaista”, joihin kuuluvat paitsi Martti Hetemäki, Juhana Vartiainen ja Vesa Vihriälä niin myös Bengt Holmström, Sixten Korkman ja Matti Pohjola. Nämä valtavirtataloustieteilijät ovat muodostaneet jokseenkin yhdenmukaisen tulkinnan Suomen heikosta taloustilanteesta ja sen vaatimuksista. Näkemys mukailee pääosin troikan eurooppalaisia linjauksia. Alla oleva teksti julkaistiin Viikkolehdessä tänään 7.3.2014 ja se saa pian jatkoa “Suomen tulevaisuus osat 1 ja osa 2” (ensimmäisen osan pitäisi ilmestyä lähiaikoina Turun Sanomissa).
Taloustieteilijöiden mukaan valtiontalous on sopeuttava kestävyysvajeeseen ja julkisen talouden alijäämään ja kilpailukyky on saatava palautettua. Nämä edellyttävät ”rakenteellisia” uudistuksia. Suositeltuihin toimenpiteisiin kuuluvat eritoten talouden sääntelyn vähentäminen, kilpailullisten markkinoiden alan laajentaminen, julkisen talouden roolin vähentäminen, yksityistäminen ja sosiaaliturvan heikennykset.
Pääministeri Jyrki Katainen on hakenut tälle talouspoliittiselle konsensukselle – jota valtamedia on aktiivisesti tukenut – myös opposition tukea. Käytännössä kumpikin oppositiopuolue on jo valmiiksi samoilla linjoilla. Puolueiden erot näkyvät lähinnä vain siinä, kenen kukkarolle säästötoimissa mieluiten käydään.
Ikävä kyllä sama näyttää pätevän myös vasemmistoon. Helmikuun viimeisessä Viikkolehdessä oli Paavo Arhinmäen kolumni ”Kylmää kyytiä hyvinvointivaltiolle”. Siinä, samaten kuin jäsenlehden haastattelussa ”Kova leikkauspolitiikka olisi vakava virhe”, Arhinmäki varoittaa rajujen leikkausten vaaroista. Mutta niin tekevät myös Suomen talousviisaat. Esimerkiksi valtiosihteeri Martti Hetemäen vetämä työryhmä ehdottaa, että valtiontalouden sopeuttaminen pitää jakaa usealle vuodelle.
Vasemmiston oma talouspoliittinen visio näyttäisi rajoittuvan siihen, että sopeutuksen pelivaraa etsitään mieluummin rikkaiden verottamisesta kuin heikompiosaisten kurittamisesta. Se on oikea tavoite, ja parempi vaihtoehto kuin pelkät leikkaukset, mutta ei muuta sitä tosiasiaa, että samalla hyväksytään uusklassisten taloustieteilijöiden ja troikan tapa kehystää talousongelmat. Kaupanhieronta koskee ainoastaan sitä kuinka paljon yksityistämisiä ja leikkauksia (ja myös veronalennuksia joillekin) ollaan valmiita hyväksymään jonkinasteisesta siirtymästä progressiivisen verotuksen suuntaan (tai ainakin käänteisen kehityksen estämisestä).
Tällä hetkellä Suomessa on siis vain yksi talouspoliittinen totuus, jonka taakse myös vasemmisto on näin Kataisen hallituksessa asettunut. Tämä ei ole hyvä asia pelkästään jo siitä syystä, että toimiva demokratia vaatii erilaisia näkemyksiä ja niiden välistä dialogia, väittelyitä ja demokraattista vaalikilpailua. Mikä vielä ongelmallisempaa, vallitseva ”totuus” on enemmänkin itseään toteuttava ennustus kuin realistinen analyysi talouspulmien syistä ja ratkaisuista.
Suomen pitkä taantuma on seurausta globaalista rahoituskriisistä ja eurokriisistä sekä troikan poliittisista vastauksista niihin. Kataisen hallitus on itse ollut aktiivisesti tukemassa kehitystä, joka on johtanut tukalaan taloustilanteeseemme.
Kataisen hallituksen ohjelmaan on kirjoitettu sisään (i) tuki troikan rakennesopeutusohjelmille ja (ii) Euroopan taantuman kotimainen vahvistaminen veronkorotuksin ja leikkaus- ja säästötoimin. Hallituskauden alussa kotimaista kysyntää myös lisättiin, koska edellinen palkkaraami ja myös hallituskauden aluksi tehdyt perusturvan parannukset lisäsivät ostovoimaa.
Kokonaiskehitys on silti ollut ennakoitavissa. Suomi on harjoittanut ristiriitaista politiikkaa. Ensin raamisopimuksella huolehdittiin oman kulutuskysynnän säilymisestä, samalla kun euroryhmän rajoittava talouspolitiikka on leikannut vientiteollisuutemme kysyntää. Kun vienti ei vedä ja julkinen bruttovelkaantuminen jatkuu, hallitusohjelmaan sisältyvä automaattinen kululeikkuri syventää alamäkeä. Nyt myös uusi raamisopimus leikkaa osaltaan kotimaista ostovoimaa.
Toisaalta kyse ei ole vain Euroopan laskusta ja taantumasta tai koko maailmantalouden kehityksestä. Suomalaisen vientiteollisuuden lasku on ollut niin nopeaa, että sille pitää etsiä selitystä myös suomalaisen yhteiskunnan kehityskuluista.
Vaikka mukana voi toki olla myös huonoa onnea, uskallan väittää, että vallitsevat johtamisjärjestelmät, markkinavalintojen ja yksityisen markkinakilpailun ihailu, finansialisaatio ja siihen kuuluva pikavoittojen etsiminen, sekä oppimisen ja tutkimuksen alistaminen kaikelle tälle, ovat teollisuuden monien virhearvioiden takana. Investoinnit ovat valuneet muualle, markkinoiden, halvan työvoiman, alhaisen verotuksen ja illuusioiden perässä.
Jos Suomeen on panostettu, se on tehty pikavoittojen tai varman rahastamisen hengessä. Lyhytnäköisen ahneuden kulttuuri ei luo uutta tuotantoa.
Vasemmiston tehtävänä olisi puuttua näihin rakenteellisiin ongelmiin, samalla kun meidän pitäisi hakea aktiivisesti muutosta EU-politiikan suuntaan. Lisäksi tarvitaan muun muassa elvyttäviä investointeja, vapaata oppimista kaikilla tasoilla ja aktiivista talouden kehitykseen puuttuvaa teollisuuspolitiikkaa.
Heikki Patomäki
PS eli myöhemmin lisätty jälkinootti. Talousasiantuntemus muodostaa kentän, jossa erilaiset habitukset ja kasautuneen tiedon muodot kohtaavat, debatoivat ja käyvät kamppailuja. Oikeaoppiseen talousliberalismiin kallellaan oleva uusklassinen talousteoria on myös taipuvainen tietoimperialismiin: monet sen edustajat pyrkivät sulkemaan pois heidän tietoaan kyseenalaistavat toimijat talousasiantuntemuksen kentältä. Ainoastaan he ovat taloustieteilijöitä ja ainoastaan he saisivat puhua taloudesta tieteen nimissä. Viikkolehti osallistui (vahingossa) tähän politikointiin tituleeraamalla minua “politiikan tutkijaksi valtio-opin laitoksella”. Osuvampaa olisi kuitenkin puhua poliittisen talouden ja globalisaation tutkijasta politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksella, vaikka olen lisäksi julkaissut tieteellisissä sarjoissa tutkimuksia myös muun muassa filosofian ja yhteiskuntateorian, tulevaisuuden tutkimuksen sekä rauhan- ja turvallisuuden tutkimuksen aloilta. Yhtenä tavoitteenani on jo pitkään ollut vakiinnuttaa uudelleen poliittisen talouden asema myös Suomessa, kapea-alaisen, teknisen, ja maailmasta vieraantuneen (epä- tai irrealistisen) taloustieteen sijaan.
