Kreikka on palannut eurooppalaisen politiikan keskiöön! Jotkut sanovat, että Kreikan hallitus piiloutuu kansan selän taakse. Syytös on absurdi.
Demokratia on sitä, että kansalaiset päättävät. Isot ja keskeiset kysymykset pitää alistaa kansalaisten päätettäväksi. Hallituksen mandaatti ulottuu ensisijaisesti vain niihin asioihin, jotka ovat sen vaalilupausten ja -ohjelmien mukaisia.
Tsipraksen, Varoufakiksen ja ylipäänsä Syrizan näkemys demokratiasta on jotain aivan muuta kuin mihin muualla Euroopassa ja myös Suomessa on totuttu.
Täällä VM hallitsee, tapahtui vaaleissa mitä vain. Koulutuksesta leikataan raskaasti vaalilupauksista huolimatta. ETYJ:in henki romutetaan ja välit Venäjään turmellaan heti hallitustaipaleen ensimmäisinä viikkoina, vaikka sellaista mandaattia ei kukaan ole Soinille, Stubbille tai Sipilälle antanut – ei edes presidentti Niinistölle.
Poliittinen sanastomme on peräisin antiikin Kreikasta: politiikka, demokratia, Eurooppa, kosmopoliitti, hegemonia ja oligarkia. Politiikka on julkista ja koskee kansalaisia. Demokratia on demoksen (~ kansan tai kansalaisten) valtaa. Eurooppa oli myyttinen foinikialainen nainen, jonka mukaan Euraasian pieni niemimaa nimettiin. Kosmopoliitin koti on kosmos, koko maailma, luontoa myöten. Hegemonia tarkoittaa johtamista ja hallitsemista ja oligarkia harvainvaltaa.
Suomen valtamedian Kreikka-kommentaattorit ovat paljolti olleet pankkien ekonomisteja tai kauppakorkeakoulun rahoituseksperttejä; teknokraattisia spesialisteja, joiden yksipuoliset poliittiset mielipiteet esitetään epäpoliittisina.
Politiikka sanan varsinaisessa merkityksessä on julkista toimintaa ja retoriikkaa, jolla on oma logiikkansa. Politiikka on kansalaisten julkista keskustelua ja kiistelyä siitä, mikä ja mitä on yhteinen hyvä. Politiikkaan kuuluvat vastakkainasettelut, mutta myös toisten arvostus ja kaikkien arvokkuus; siihen kuuluu myös uuden alulle paneminen.
Demokratiassa kansa ja kansalaiset määräävät omasta kohtalostaan itse. Suuri kysymys on aina ollut se, miten määrätä mikä demos on. Syrizan päätös järjestää kansanäänestys Kreikassa oli – ja on! – demokratian ylistys muuten yhä teknokraattisemmassa ja harvainvaltaisemmassa Euroopassamme.
Tämä ei kuitenkaan poista kysymystä siitä, miten määrätä demos? Nykyisessä demokratia-teoriassa yleisesti viitataan ”kaikkiin, joita asia koskee” -periaatteeseen. Kreikan lainojen ehdot koskevat tietenkin ensisijaisesti kreikkalaisia, jotka ovat joutuneet kärsimään kuri- ja kurjistamispolitiikan seurauksista.
Koska eurokriisin kuluessa saksalaiset ja ranskalaiset pankit on pelastettu eurooppalaisten veronmaksajien rahoilla, myös suomalaisia varoja on nyt merkittävä määrä kiinni Kreikan kriisissä.
Laajempi tulkinta ”kaikkiin, joita asia koskee” -periaatteesta olisi voinut ottaa tämän lähtökohdaksi ja vaatia EU:n tai ainakin euroalueen laajuista kansanäänestystä kriisilainojen ehdoista ylipäänsä. Kansanäänestys yleisistä ehdoista koskisi väistämättä periaatteita. Onko ”austerity”-politiikassa ylipäätään mitään järkeä? Mitä olisivat vaihtoehtoiset periaatteet?
Kysymykset voi tietenkin erottaa. Kreikkalaiset äänestävät heille tarjotuista erillisistä lainaehdoista ja EU-tasolla pitäisi päättää periaatteista ja instituutioista yleisemmin. Ongelma on se, että meillä ei ole kunnollista eurooppalaista demosta eikä eurooppalaista julkista tilaa demokraattiselle politiikalle, vain joitakin alkeismuotoja.
Vallitseva EU-hegemonia on uusliberaali ja hallintatapa oligarkkinen. Nämä periaatteet on lukittu kiinni moninaisin sopimusjärjestelyin, osa EU-oikeuden ulkopuolella. Eurokriisi on vahvistanut Saksan ja sen johtajien hallitsevaa asemaa. EU:ta hallitsevat lisäksi (i) demokraattisesta politiikasta eristetty EKP ja (ii) teknokraattinen komissio, jolla ei ole demokraattista mandaattia. Mikä hurjinta, myös kansainvälinen valuuttarahasto IMF saa osallistua päättämään EU-asioista.
Näin kiinni lukitut periaatteet ovat juuri niitä, joita vastaan kreikkalaiset järjestivät kansanäänestyksen. Toisin sanoen demokratian voitto Kreikassa riitauttaa koko EU:n poliittisen, laillisen ja institutionaalisen perustan.
Riitauttaminen tarkoittaa politisointia. Juuri siinä piilevät tämän episodin positiiviset mahdollisuudet. Perimmiltään Kreikan kansanäänestys herättää kysymyksen siitä, mikä ja missä on demos? Tämä on koko ajan ollut myös erityisesti Varoufakiksen ajatus, osallistua kosmopoliittisen eurooppalaisen kansan luomiseen.
Modernissa kompleksissa yhteiskunnassa demos ei voi kokoontua torille väittelemään ja äänestämään. Demokraattinen politiikka toteutuu monien erilaisten instituutioiden ja periaatteiden kautta, moninaisissa julkisissa tiloissa.
Demokratia voi voittaa Euroopassa vasta kun on perustettu uudet EU-instituutiot. Koska nykyinen EU-valta vaikuttaa niin kapealta ja vallitseva hegemonia jokseenkin oppimiskyvyttömältä, voi olla, että tähän pääsy edellyttää nykyisen EU:n hajoamista.
Varoufakiksen juuri julkistettu ero kertoo siitä, miten pitkälle Syriza on valmis menemään, jotta muutoksia voitaisiin saada aikaa ilman EU:n hajoamista.
Hyvää ei kuitenkaan lupaa se, miten kovapäisiltä ja yksioikoisilta EU-johtajat näyttävät. Demokratian voittoon Euroopassa on vielä pitkä ja kivinen tie.
Heikki Patomäki
