Uusi eurooppalainen liike on pantu alkuun Berliinissä. Liikkeen keulakuvan Janis Varoufakisin lisäksi puhujina tilaisuudessa olivat muun muassa Slavoj Žižek ja Julian Assange sekä joukko eturivin vasemmistolaisia, sosiaalidemokraattisia ja vihreitä poliitikkoja.
Merkittävä osa eurooppalaista vasemmistoa on alkanut vakavasti pohtia ”suunnitelma B:n” – siis eurosta eroamisen – mahdollisuutta. Varoufakisin ja kumppaneiden mielestä tämä on lyhytnäköistä. Olemme joka tapauksessa keskinäisriippuvaisia. Yhden maan talousongelmat ja valinnat heijastuvat muihin. Pahimmassa tapauksessa hallitsematon kehitys ja vastakkainasettelujen lisääntyminen voi päätyä sotaan.
Varoufakis ja kumppanit päättelevät, että siksi meidän täytyy demokratisoida EU. EU:n demokratisoiminen mahdollistaisi talouspoliittiset ja muut vaihtoehdot unionin sisällä. Liikkeen idea on toteuttaa demokratia unionin tasolla vuoteen 2025 mennessä.
Vasemmiston ”realistinen” suunta ei kuitenkaan enää usko tämän olevan mahdollista. Kreikan julma kohtalo sinetöi epäuskon unionia kohtaan.
Olen jo aiemmin esittänyt, miten kansalaisaloitteita ja kansanäänestyksiä voidaan käyttää strategisesti EU-muutoksen edesauttamiseen. Tämä strategia edellyttää, että eurosta eroaminen on äänestyksissä todellinen mahdollisuus.
Tässä blogissa yritän lyhyesti perustella, miksi talouspoliittisen itsenäisyyden lisääminen ei kuitenkaan olisi pysyvä tai kestävällä pohjalla oleva ratkaisu itsessään. Tarvitaan parempia yhteisiä instituutioita koko maailmantalouden tasolla – ja myös Euroopassa. Siksi DiEM25 on enemmän kuin tärkeä ja tarpeellinen, joskin sellaisenaan riittämätön.
Jokainen maa on osa maailmanlaajuista työnjakoa. Suuri osa kaikesta mitä kulutamme, tulee muualta. Työn tuottavuuden lisääntyminen seuraa teknologian kehityksestä, mikä suurimmalta osaltaan tapahtuu muualla kuin Suomessa. Ostamme uudet teknologiat tänne. Suurtuotannon edut toteutuvat merkittävimmiltä osin niillä sektoreilla, joilla tuotetaan tavaroita (pikemminkin kuin vain palveluita) koko maailmantalouden tarpeisiin. Autarkia eli tiukka pyrkimys omavaraisuuteen ei toimi.
Suhdannevaihtelut siirtyvät helposti maasta toiseen. Talouspoliittisten päätösten vaikutukset eivät koskaan pysähdy maan rajoilla. Mitä isommasta maasta on kyse, sitä enemmän sillä on rakenteellista valtaa yli muiden, halusi se sitä tai ei. Saksan keskuspankki dominoi Eurooppaa jo ennen euroa; nyt sen sijaan meillä on EKP.
Yhden maan ylijäämä on toisen maan alijäämä. Vaihtotaseen alijäämä merkitsee velkaantumista. Asemamme maailmantalouden työnjaossa vaikuttaa siihen, miten vaihtosuhteet kehittyvät. Osa maista on esimerkiksi joutunut toistuviin velkakriiseihin. Velkoja on peritty myös tykkiveneiden avulla. Yhteenkietoutuneessa maailmantaloudessa on epäsymmetrisiä valtasuhteita, jotka saavat monia muotoja.
Myös maailmanlaajuisella rahoitusjärjestelmällä – joka nousi maailmantalouden keskiöön ensimmäisen kerran jo kaudella 1871-1914 – on merkittävää valtaa. Joskus rahoituksen langat ovat tukeneet voimien tasapainottelua valtioiden välillä ja rauhaa, mutta usein rahoitusjärjestelmän toiminta on edesauttanut militarisaatiota tai johtanut romahduksiin, sellaisiin kuin vuonna 1929, mikä tarjosi Hitlerille tilaisuuden valtaan.
Myös sota, globaali lämpeneminen tai ekologinen katastrofi koskettavat meitä kaikkia. Valtion rajat eivät suojele näitä vastaan yhtään enempää kuin ne suojelevat meitä ydinonnettomuudelta, joka tapahtuu Tšernobylissä, Fukushimassa, Olkiluodossa tai jossain muualla. Olemme tehneet planeetastamme epäluonnollisesti radioaktiivisen muutamassa vuosikymmenessä, myös ydinasekokeiden takia.
Keskinäisriippuvuus tuottaa vaikeita strategisia pulmia. Parantaaksemme tuotteidemme kysyntää – siis joku erityinen ”me” yhdessä maassa – voimme yrittää alentaa tuotteiden hintaa. Turvaudumme ensin devalvaatioon. Muut vastaavat samalla mitalla. Tuloksena on valuuttasota. Sitten turvaudumme sisäiseen devalvaatioon, eli alennamme palkkoja ja yritysten kuluja (maksuja ja veroja). Muut vastaavat samalla mitalla. Lopputuloksena on se, että jokaisen maan kotimainen kysyntä pienenee – ja siten jokaisen maan vientimarkkinat pienenevät. Kaikki kärsivät.
Naapureita voidaan yrittää nuijia monella tavalla, mutta aina sen naapurin nuija osuu lopulta omaan nilkkaan – tai päähän. Jossain vaiheessa voimme päätyä 1930-luvun alun reseptiin ja luopua myös vapaakaupasta ja alkaa nostaa tulleja. Ja tietenkin luopua yhteisestä rahajärjestelmästä. Vaikka talouskehitys saataisiin pian käännettyä keynesiläisen politiikan ansiosta, se on myöhäistä, jos joku hitler on jo vallassa.
Voisin jatkaa, mutta tämä riittänee yhden blogin tarpeisiin. Päätän tämän lyhyen blogin DiEM25:tä koskevaan huomioon. Sen pyrkimys demokratisoida EU ja mahdollistaa vaihtoehdot EU:ssa on erinomaisen tärkeä ja hyvä tavoite. Toivon myös suomalaisen vasemmiston heittäytyvän tähän projektiin mukaan kaikin rinnoin! Tarvitaan vain oikea visio strategiasta, ja muutosten mahdollisuus on todellinen.
Samaan hengenvetoon lisään kuitenkin: DiEM25:n visio on kaikesta kunnianhimoisuudestaan huolimatta liian pieni ja rajoittunut. Olennaisin asia on koko maailmantalouden ja planeettamme elonkehän hallinta – ja siten globaali demokratia.
Tulevaisuutemme on kiinni siitä, pystymmekö itsemääräämään maailmanhistoriaa kokonaisuutena, osana vielä laajempia prosesseja.
Heikki Patomäki
