Tammikuun puolessavälissä järjestettiin KATSE:n viides kansallinen konferenssi Aulangolla Hämeenlinnassa. Konferenssin teema oli tulevaisuus ja ennakointi kansainvälisisten suhteiden tutkimuksessa. Lauantaina konferenssi päättyi plenumiin, jossa pohdittiin tulevaisuuden tutkimuksen “haasteita ja mahdollisuuksia”. Jatkona konferenssissa käydyille keskusteluille järjestäjät pyysivät plenumin puhujia esittelemään lyhyesti itselleen erityisen tärkeän tulevaisuuden tutkimuksen kirjan. Esittelyt on julkaistu KATSE:en jäsenkirjeessä; tässä omani hivenen muokattuna.
W. Warren Wagar (1998) A Short History of the Future, 3. painos, University of Chicago Press.
Jacques Attali (2009) A Brief History of the Future (käänt. Laggett, J.), Allen & Unwin.
W.Warren Wagar (1932–2004) omisti elämänsä tulevaisuudelle, H. G. Wellsin jalanjäljissä. Tulevaisuudentutkimuksen metodologioita ja ideologioita käsittelevässä kirjassaan Wagar oli aiemmin erottanut kolme suurta paradigmaa, teknoliberalismin, marxismin ja syväekologisen ajattelun. Kirjassaan A Short History of the Future hän luo yhden polun skenaarion maailmanhistoriasta, joista jokainen näistä vuorollaan määrittää suuntaa. ”Maapallo OYJ” eli pääoman viimeinen kausi päättyy 2030-luvun globaaliin lamaan, maailmanlaajuisten konfliktien eskalaatioon ja lopulta tuhoisaan ydinsotaan kesällä 2044. Katastrofin jälkeen maailmanpuolue saa eri vaiheiden jälkeen johtoaseman ja perustaa demokraattisen sosialistisen maailmanvaltion.
Maailmanvaltio jää kuitenkin välivaiheeksi. Ihmiskunta kehittyy – myös geneettisesti – ja kyllästyy maailmanvaltion byrokratiaan ja suuruuteen. Ihmiskunta äänestää pienuuden puolueen valtaan ja jakaantuu tuhansiin pienyhteisöihin, joista osa elää jo maapallon ulkopuolella muualla aurinkokunnassa. Useimpien yhteisöjen maailmankuva perustuu syväekologiseen radikaalidemokratiaan, vaikka mukaan mahtuu myös joitakin kapitalismin palauttajia, monarkisteja ja islamisteja.
Wagarin kirjansa pohjalta pitämät luennot olivat Binghamtonin yliopiston suurhitti, eikä syyttä. Kirjan tekee eläväksi muun muassa jokaisen luvun perään sijoitetut aikalaisten päiväkirjaotteet ja kirjeet. A Short History of the Future on kirjoitettu tulevaisuuden historioitsijoiden näkökulmasta. Alkuosan kuvitelma maailmanjärjestelmän kehittymisestä tuntuu liiankin tutulta. Kauppajärjestöt ja suuryhtiöt dominoivat maailmaa, teknologia kehittyy, avaruuden tutkimus etenee, viimeinen pitkä kasvusykli päättyy yhä syvempiin taloudellisiin ongelmiin, eriarvoisuus lisääntyy, sananvapaus kapenee ja valvonta lisääntyy, globaali lämpeneminen kiihtyy, ekotuho kärjistyy, länsi tekee sotilaallisia interventioita etelään ja arabimaailmaan ja radikaali poliittinen Islam perustaa uusia valtioita.
Francois Mitterrandin neuvonantaja toiminut Jacques Attali (s.1943) näkee 2000-luvun jokseenkin samoin kuin Wagar, mutta sijoittaa katastrofin hieman kauemmaksi tulevaisuuteen. Kirjoittajat eivät ole samaa mieltä kaikista mekanismeista ja prosesseista, jotka tulevaisuuden tuottavat, mutta silti analyyseissa on paljon yhteistä. Attalin mukaan amerikkalaisen imperiumin viimeinen kukoistuskausi jo ohi ja sen loppu käsillä.
Sitä seuraa ei-territoriaalinen ”planetaarinen imperiumi” – diktatooriset maailmanmarkkinat ilman demokratiaa – joka jatkuu vuosisadan puoliväliin asti. Tämä järjestelmä kokee lopulta niin moraalisen kuin taloudellisen vararikon, jota seuraa planetaarinen sota. Yksityiset ja alueelliset entiteetit turvautuvat väkivaltaan ”ja kaikkia aseita voidaan silloin käyttää”. Jos katastrofista selvitään, mistä ei ole mitään takeita, seuraava vaihe on planetaarinen ”hyper-demokratia”.
Wagarin tarinassa itsekeskeisten suvereenien valtioiden ja kapitalistisen maailmantalouden järjestelmä on lähtökohtaisesti epävakaa. Lisääntyvä eriarvoisuus ja taloudelliset kriisit ja romahdukset vahvistavat vastakkainasetteluja ja lopulta yhtenä surkeana päivänä ydinsodan potentiaali aktualisoituu. Attalin tarinan metalogiikka perustuu ihmisen asteittaiseen, edistykselliseen vapautumiseen kaikista rajoitteista. Kapitalistisen maailmantalouden aikana niin yksilöllisen vapauden kuin markkinoiden ja demokratian kentät laajenevat ajan kuluessa, mutta näiden välillä on olennaisia jännitteitä ja perustavia ristiriitoja.
Kapitalismin sisäisellä kilpailulla on oma geo-historiallinen logiikkansa: kaupungit, alueet ja valtiot luovat strategioita päästäkseen ytimeen tai keskustaan ja pysyäkseen siellä. Globalisaatio ja teknologian kehittyminen tekevät tästä järjestelmästä yhä pidättelemättömämmän. Prosessit kiihtyvät, kestoajat ja aikahorisontit muuttuvat aina vain lyhemmiksi, ja individualistinen itsekeskeisyys tulee aina vain hallitsevammaksi.
Attalin ja Wagarin yhden polun tarinat maailmanhistorian seuraavista vaiheista saavat tukea esimerkiksi Thomas Pikettyn tuoreesta klassikosta Capital in the Twenty-First Century (2014). Pikettyn mukaan ainoastaan maailmansodat ovat onnistuneet kääntämään kapitalistiseen markkinatalouteen sisään rakennetun tendenssin kohti lisääntyvää eriarvoisuutta, joka rapauttaa demokratiaa, ja jolla on myös monia kokonaistaloudellisia vaikutuksia, jotka puolestaan voivat edesauttaa vastakkainasettelujen syvenemistä ja konfliktien laajenemista.
Skenaariot eivät ole ennusteita, vaan tarinamuotoisia kuvauksia tulevaisuuden mahdollisista episodeista ja prosesseista. Niiden tulkintoja mekanismeista ja prosesseista, tai niiden ennakointeja ei ole helppo osoittaa vääriksi. Historia paljastuu vähin erin, mutta järjestelmät ovat avoimia, tapahtumat ovat tulkinnallisia. Kussakin prosessissa on monta vaihetta. Kaikesta tästä seuraa, että ad hoc selitysten keksiminen oman pääskenaarion puolesta on aina helppoa.
Nämä metodologiset seikat mielessäni olen itse kirjoittanut monia vaihtoehtoisia skenaarioita ja myös yrittänyt uudelleen arvioida niiden todennäköisyyksiä historian käänteiden ja uuden evidenssin ilmaantumisen myötä. Olen tähän asti pitänyt (suhteellisen) rauhanomaisten muutosten skenaariota edelleen (melkein) todennäköisimpänä. On kuitenkin sanottava, että viimeisen reilun vuosikymmenen aikana jokseenkin kaikki prosessit ovat menneet huonoimman skenaarion polun mukaan. Huonoin skenaario muistuttaa Attalin ja Wagarin tarinoita ihmiskunnan matkasta kohti katastrofia. Kesän 2016 kuluessa olen muuttanut arviotani negatiiviseen suuntaan.
Mikä pahinta, sekä Attali että Wagar näyttäisivät olettavan, että 2000, 2010- ja 2020-luvuilla vallitsee pitkä suhteellisen nopean talouskasvun vaihe. Mitään merkkejä tällaisesta ei kuitenkaan ole. Globaalikeynesiläisestä näkökulmasta käänne voi tulla vain, jos finansialisaation ja eriarvoistumisen prosesseja saadaan käännettyä ja esimerkiksi koostumuksen virhepäätelmästä kumpuavia ristiriitoja ylitettyä maailmantalouden hallinnassa.
Vaihe ”Maapallo OYJ” voi lopultakin jäädä paljon lyhemmäksi kuin mitä Attali ja Wagar kirjoissaan uskovat.
Heikki Patomäki
PS. Jos joku on kiinnostunut varsinaisen plenum-esitelmäni sisällöstä, se mukaili osin tuoretta artikkeliani “Praxis, Politics and the Future: A Dialectical Critical Realist Account of World-Historical Causation”, Journal of International Relations and Development, advance online publication, May 13, 2016; doi:10.1057/jird.2016.17. Artikkelin varhaisempi versio on vapaasti saatavilla täältä.
