Yön ja aamun aikana tililleni oli tullut 82 ilmoitusta ja kun katsoin noita twiittauksia, niin monien niiden sävy oli alkanut muuttua vaativammaksi tai aggressiivisemmaksi. Lisäksi keskusteluun on nopeasti rynnännyt mukaan henkilöitä, jotka eivät ole lukeneet ensimmäistäkään keskustelun kohteena olevaa tekstiä (esimerkiksi Tuukka Saarimaa ilmaisi tämän avoimesti).
En ole koskaan ollut kovin innostunut sosiaalisen median käyttäjä ja usein menee viikkokin, etten edes avaa Twitteriä. Politiikka-lehden pääkirjoituksen, taloustiede-symposiumin ja blogini herättämän keskustelun vuoksi avasin kuitenkin Twitterin tänään heti aamusta. Yön ja aamun aikana tililleni oli siis tullut 82 ilmoitusta ja heti perään tuli 90 lisää. Parin päivän aikana olin jo ehtinyt lähettää 10-15 twiittiä (normaalikuukauden määrä).Vyörytys on sen verran massiivista, että joutuisin käyttämään työpäiviäni vain tuon kaoottisen, nopeasti vanhenevan “keskustelun” hahmottamiseen ja twiitteihin vastaamiseen. Nimimerkkien takaa toimivat tuovat vielä erityisen ikävän lisämausteen Twitter-“keskusteluihin”. Monet twiittaajat myös pyrkivät systemaattisesti viemään keskustelua harhapoluille.
On siksi syytä kerrata, mitä keskustelu koskee: talouden teoreettista ja käytännöllistä ymmärtämistä ja hyviä tieteellisiä käytäntöjä. Kuten Petri Koikkalainen, Hanna Wass ja Jenni Rinne kirjoittavat Politiikka-lehden 1/2018 pääkirjoituksessaan:
Etenkin taloustieteen alueelle kurottuvassa keskustelussa on ollut havaittavissa, että toista tutkimusperinnettä tai lähestymistapaa edustavien tutkijoiden avaukset saavat niskaansa systemaattisen, runsaslukuisen ja sävyltään aggressiivisen palauteryöpyn kollegakunnalta. Tässä julkisuudessa – usein sosiaalisessa mediassa ja etenkin Twitterissä – käytävässä keskustelussa on kyse eri asiasta kuin falsifioinnista tai ylipäänsä heikosti rakennetun argumentaation kumoamisesta, mikä on luonnollisesti tieteellisen kanssakäymisen ydintehtävä. Monet näistä kiistoista ovat luonteeltaan sellaisia, että niiden ytimessä oleva kysymys ei edes ole ”falsifioitavissa”, vaan pikemminkin puhutaan oikeudesta koko ilmiökentän tarkasteluun.
Riippumatta siitä, käyvätkö tutkijat keskustelua tieteellisillä tai laajemmin julkisilla foorumeilla, tieteen tekemisen omiin kirjoittamattomiin säätöihin kuuluu, että tämä toteutetaan kunnioittavalla tavalla keskinäisen arvostuksen vallitessa. ”Oman” tieteenalansa puolustajien, joihin voi kuulua myös ministeriöiden virkamiehiä tai poliitikkoja, verbaaliselle tykityslinjalle joutuminen on dissidentin asemaan asetetulle tutkijalle hämmentävä tai peräti musertava kokemus.
On hyvä myös kerrata, minkälainen reaktio oli odotettavissa:
[Politiikka-lehden artikkelini] viitteessä 26 ennakoin, että ”uusklassikoiden vastaus tulee todennäköisesti noudattamaan ryhmäajattelulogiikkaa” (sikäli kuin he ylipäänsä vastaavat, pelkän vaientamisyrityksen sijasta).
Aion osaltani lopettaa Twitter-keskustelun tähän enkä aio avata Twitteriä uudelleen ainakaan viikkoon sen jälkeen kun olen twiitannut linkin tähän blogiin. Tämä on perusteltua sekä ajankäyttöni että mielenrauhani kannalta. Toivotan kuitenkin kaikki asialliset puheenvuorot oikeilla tieteellisillä tai muilla julkisilla foorumeilla tervetulleiksi. Esimerkiksi TS-alioon voi tarjota vastinetta mielipidesivuille ja Politiikka-lehti varmasti julkaisee mielellään vastineita foorumiimme.
Blogiini voi puolestaan vastata esimerkiksi kirjoittamalla blogin, jossa (i) joko puolustetaan uusklassisten taloustieteilijöiden poissulkevaa yksinoikeutta taloutta koskevaan tietoon ja keskusteluun ja siten oikeutta toisinajattelijoiden usein aggressiiviseen ulossulkemiseen tai hiljentämiseen; tai (ii) sitten osoitetaan, että uusklassikot eivät harjoita muiden hiljentämistä talousasiantuntemuksen kentillä, ja että mm. esimerkinomaisesti kertomani episodit eivät pidä paikkaansa (minulla on kuitenkin kaikki sähköpostit ja kirjelmöinnit tallella, joten tämä voi olla vaikeampi projekti, mutta aina voi yrittää).
Keskustelu siis jatkukoon asianmukaisilla foorumeilla.
Heikki Patomäki
