Yhdysvaltain kahden biljoonan paketti osoittaa uusliberaalin makrotalouspolitiikan perustelut vääriksi. Julkista rahaa löytyy, kun sitä tarvitaan. EU seuraa perässä. Jo talouskriisin ensimmäinen vaihe on paljastanut EU:n melkein 30-vuotisen budjettikurin mielivaltaisuuden. Kun poliittista tahtoa on, kurisopimukset voidaan nopeasti panna syrjään, koska niiden noudattamisesta olisi haittaa. Jäsenmaiden ja EU:n poliittinen eliitti on nopeasti ottanut käyttöön tukiohjelmia, joiden kokonaiskoko on vähintään 10 prosenttia EU:n BKT:stä. Tosin osa tästä on lainoja ja lainojen takauksia, mitkä eivät auta jo valmiiksi ylivelkaantuneita taloustoimijoita – narulla ei voi työntää.
Joka tapauksessa, vaikka jäsenmaita on vuosien saatossa kurjistettu yhteisten sääntöjen nimissä, nyt säännöt ovat tauolla. EU valtuuttaa jäsenmaat velkaantumaan. Euroopan keskuspankki EKP on julkistanut suunnitelman kasvattaa arvopaperien ostoja 750 miljardilla eurolla loppuvuoden 2020 aikana, mikä epäsuorasti tukee myös jäsenvaltioiden julkisia budjetteja (vaikka periaatteessa se on EU-sopimuksissa kielletty). Muutoksista huolimatta itse tukiohjelmat ovat edelleen kansallisia. Eurooppalainen solidaarisuus loistaa poissaolollaan EKP:n epäsuoraa kiertotukea lukuun ottamatta. Solidaarisuuden puute pätee sekä talouskriisin että itse pandemian hoitoon.
EU tai sen jäsenvaltiot eivät ole onnistuneet estämään pandemian leviämistä. Aluksi EU:ssa ei noudatettu maailman terveysjärjestö WHO:n linjauksia. On myös olemassa Euroopan tautien ehkäisy- ja valvontakeskus ECDC, jolla on oma varhaisvaroitus- ja reagointijärjestelmä, mutta sen olemassaolo on hyvin varjeltu salaisuus. Kun kriisin vakavuus alkoi paljastua jäsenvaltioille, monet niistä kielsivät hoitotarvikkeiden viennin muihin maihin, mukaan lukien toisiin EU-maihin.
Hoitotarvikkeista on ollut pulaa. Vaikka tulevasta pandemiasta on varoitettu pitkään, varautuminen siihen oli huonolla tolalla. Pian Kiina ja Venäjä ryhtyivät toimittamaan apua. Etelä-Euroopan valtiojohtajat ovat kiitelleet ja syyttäneet muita EU-maita itsekkyydestä ja lyhytnäköisyydestä (myöhemmin on tosin näkynyt raportteja, että Kiinasta tuodut testit olisivat olleet osin sekundaa). Pula testivälineistä on ollut seurausta kiireestä, sääntelystä, ja säästöistä.
EU on vuosikymmeniä ajanut markkinaperusteisia ”rakenteellisia uudistuksia”, joihin kuuluvat muun muassa julkisten palveluiden ulkoistaminen ja yksityistäminen. Terveydenhuoltojärjestelmän yksityistäminen, kustannusten leikkaukset ja voitontavoittelun seuraukset ovat kaikki osaltaan johtaneet tilanteeseen, jossa Italian kaltainen maa ei ole ollut riittävän kykenevä vastaamaan pandemian aiheuttamaan tilanteeseen. Kyvyttömyys testata ihmisiä laajamittaisesti ja auttaa vakavasti sairastuneita asianmukaisesti lisää pandemian vakavuutta.
Nyt on selvää, että yksityisistä sairaaloista ei ole juurikaan apua kriisin hoidossa. Päätaakan kantavat vajaakuntoisisiksi leikatut kansanterveysjärjestelmät. Kriisi osoittaa vahvan julkisen sektorin merkityksen ja tekee lopun uusliberalistisesta fantasiasta minimivaltion autuudesta.
Yksi tärkeä tapa osoittaa solidaarisuutta ja hoitaa kriisiä nykyistä tehokkaammin olisi ottaa yhteisvastuuta veloista. Eurobondeistä on puhuttu jo pitkään, mutta ne ovat kaatuneet Saksan ja Suomen kaltaisten konservatiivimaiden vastustukseen. Maaliskuussa 2020 EU:n asialistalle nousivat ”koronabondit”. Koronavelkakirjojen puolesta ovat puhuneet Euroopan keskuspankki, euromaiden keskuspankkiirit ja osa jäsenmaista. Suomi ja Hollanti jatkavat Merkelin Saksan peesaamista ja estivät niiden toteutumisen maaliskuun lopun huippukokouksessa. Marinin hallitus siis noudattaa EU-politiikassa Sipilän, Stubbin ja Kataisen hallitusten linjaa.[i]
EMU-järjestelmä on ollut luomassa taipumusta alhaisiin investointeihin ja korkeaan työttömyyteen. Eurokriisin aikaan EU alkoi hajota. Brexit-kansanäänestyksen välittömissä jälkimainingeissa näytti, että Euroopan talouden elpyminen antaisi EU:lle lyhyen mahdollisuuden kehittyä uuteen suuntaan. Myös Brexit-sotkut ja Macronin valinta Ranskan presidentiksi toukokuussa 2017 rauhoittivat tilannetta hetkeksi. Aikaa oli kuitenkin vain vähän, eikä sitä käytetty EU:n perustavien valuvikojen korjaamiseeen. Uusi suuri finanssikriisi oli odotettavissa jo 2020 kieppeillä.
2010-luvulla Italia on ollut yksi maailmantalouden hauraita osia. Työttömyys on pysytellyt kaksinumeroisissa luvuissa vuodesta 2012 alkaen. Vuosina 2018-19 on keskusteltu Italian talouskriisistä. Monet ovat ennakoineet, että Italia saattaa olla paikka, mistä seuraava eurokriisi tai globaali rahoituskriisi alkaa. Koronaepidemia iskee siis pahaan saumaan. Italian BKT laskee reippaasti vuonna 2020 ja velka/BKT nousee ainakin 150%:iin.[ii] Iso osa Italian julkisesta velasta on italialaisten pankkien hallussa ja siksi pelkona on, että velka- ja pankkikriisi yhdistyvät. Jos näin käy ja Italiaan aletaan soveltaa samanlaisia ”pelastus”paketteja kuin aiemmin Kreikkaan ja muihin eurokriisimaihin, niin Italia on pian valmis poistumaan eurosta. Ja siitä se lähtee…
Tendenssit kohti EU:n hajoamista vahvistuvat myös muualla. Kiinalla, Venäjällä ja Yhdysvalloilla on kaikilla omat syynsä tukea tätä kehitystä, joka saa erilaisia muotoja eri puolilla Eurooppaa. Ajatellaan esimerkiksi Unkaria, jossa on koronakriisiin vedoten juuri hyväksytty poikkeustilalaki, joka antaa Orbánille diktaattorin valtuudet määräämättömäksi ajaksi.[iii] Unkari on ollut Italian ohella Kiinan ”Vyö ja tie” kehityshankkeen innokkaimpia tukijoita Euroopassa. Esimerkiksi Puolassa on ollut ja on menossa samansuuntaisia kehityskulkuja kuin Unkarissa.
EU:lla on ollut edessään kolme mahdollista polkua.[iv] EU:n nykyisen strategian tarkoituksena on ollut parantaa sen ulkoista kilpailukykyä ja sitä kautta luoda taloudellista menestystä ja siten myös yhtenäisemmän unionin edellytyksiä. Käytännössä tämä linja on merkinnyt vyönkiristyskuureja, erilaisia markkinalähtöisia ”uudistuksia”, budjettikuria, työmarkkinoiden ”joustoturvaa”, sisäistä devalvaatiota ja niin edelleen. Strategiaan on kuulunut myös jonkinlainen pankkiliitto, ”vihreä diili” ja pari vaatimatonta yritystä rakentaa jotain, joka vähän näyttää finanssipolitiikalta. Tämä strategia ja sen taustaopit ovat EU:n vaikeuksien keskeinen syy.
EU:lla on kuitenkin enemmän kuin yksi mahdollinen tulevaisuus. Ehkä Ison-Britannian poistuminen helpottaa jäljellä olevan EU:n tiivistymistä? Yksi tie vie kohti yhä kurinalaisempaa ja militarisoidumpaa unionia. Yhteiset ulkoiset viholliset voivat yhdistää sisäisesti. Konflikti Venäjän kanssa jatkuu ja voi edelleen kärjistyä. Taustalla vaikuttaa myös pelko Kiinan dominoivasta asemasta ja Trumpin USA:n epävakaudesta. Jo aiemmin oli voimassa eräänlainen epämuodollinen ”hätätila”, joka liittyi terrori-iskuihin ja pakolaiskriisiin. Jälkimmäinen puolestaan on kiristänyt suhteita erityisesti Turkkiin. Nyt päällä on myös koronakriisi, joka on saanut valtiot nopeasti turvautumaan hätila- ja valmiuslainsäädäntöön, mikä puolestaan edustaa merkittävää askelta kohti diktatuuria.[v] Valtiovarainministeri Kulmunin kommentti turvallisuuspoliittisessa seminaarissa sopii tähän skenaarioon hyvin:
Suomesta ja Euroopasta pitää rakentaa kyberomavarainen alue. Vain näin teemme maanosastamme vähemmän haavoittuvan ja vähennämme riippuvaisuutta muutamasta yrityksestä. […] Tietoverkkojen ja tietojen hallinnan kautta tapahtuva vihamielinen vaikuttaminen on tulevaisuuden suuri uhka. Se saattaa ulottua perustarpeiden, kuten energian saannin tai maksuliikenteen häiriöihin.[vi]
Poikkeustilanne ja sotilaallinen varustautuminen voidaan nähdä oikeutetuiksi perusteiksi poiketa uusliberaalista markkinakurista, mikä voi mahdollistaa jonkinlaisen yhdistelmän hätätila-keynesiläisyyttä ja sotilaallista keynesiläisyyttä. Tunnetusti myös sotilaallinen keynesiläisyys voi toimia, ainakin jos sen mittakaava on tarpeeksi suuri, mutta tämä tie vie kohti maailmaa, jossa EU on yksi kilpaileva supervalta muiden joukossa. Suurvaltojen konflikti voi muuttua sodaksi.
EU:n kolmas mahdollinen tulevaisuus on lähellä sitä, mitä kosmopoliittinen vasemmisto tavoittelee. On esimerkiksi esitetty suunnitelmia käyttää Euroopan keskuspankin resursseja ja Euroopan investointipankin välineitä julkisen Euroopan laajuisen investointiohjelman luomiseen ja lievittää kansallisia budjettirajoituksia esimerkiksi soveltamalla ns. kultaista sääntöä (eli vapautetaan julkiset nettoinvestoinnit alijäämätavoitteista).[vii] Nämä suunnitelmat eivät edellytä muutoksia EU:n perussopimuksiin, joten ne voidaan panna täytäntöön melko nopeasti – vielä parempi olisi kuitenkin muuttaa itse sopimuksia. Tässä yhteydessä olennaisinta on, että nyt ollaan toteuttamassa laajoja eurooppalaisen vasemmiston alun perin hahmottelemia toimenpiteitä, mutta taannehtivaa kehitystä edustavan kakkosskenaarion puitteissa.
On myös ehkä hyvä todeta, että DiEM25:n tavoitteet ovat liikkeen laajakatseisuudesta huolimatta varsin eurokeskeisiä. Kuten olen aiemmin usein argumentoinut, erillinen ja Eurooppa-keskeinen liittovaltio-EU kohtaisi niin valtiosuhteiden pulmat kuin kapitalistisen maailmantalouden ristiriidat ja paradoksit ihan samalla tavalla kuin mikä tahansa suvereeni valtio, vaikka se pyrkisikin nykyistä sosiaalidemokraattisempiin sisäisiin ratkaisuihin (mikä ei edelleenkään ole vallitseva suunta). Mitä eurokeskeisempi ja lyhytkatseisempi uuden liittovaltion itseymmärrys on, sitä todennäköisemmin se muuntuu osaksi vallitsevia olosuhteita ja niiden ristiriitoja.[viii]
Tällaiseen liittovaltioon on kuitenkin pitkä matka. Välittömässä lähitulevaisuudessa edessä ovat ennen kaikkea hajoamistendenssit ja vetäytyminen valtiosuvereniteetin näköalattomuuteen.[ix]
Heikki
Patomäki
[i] Blogissani “Mitä voimme toivoa eduskuntavaaleista” kiinnitin viime eduskuntavaalien aikaan huomiota siihen, että edes vasemmiston vaalikärjissä ei ollut EU:sta oikeastaan mitään; ks. https://patomaki.fi/2019/04/mita-voimme-toivoa-eduskuntavaaleista/. Ei siis ihme, että Suomen EU-linja ei ole muuttunut — kukaan ei ole halunnut muuttaa sitä.
[ii] “Italy 2020 GDP to fall 6.5%, debt-to-GDP at 150% due to virus crisis”, Reuters 27.3.2020, https://www.reuters.com/article/italy-economy-prometeia/italy-2020-gdp-to-fall-65-debt-to-gdp-at-150-due-to-virus-crisis-think-tank-idUSL8N2BK2CX.
[iii] “Hungary passes law that will let Orbán rule by decree. Fears over coronavirus legislation that gives no time limit for state of emergency”, The Guardian 30.3.2020, saatavilla https://www.theguardian.com/world/2020/mar/30/hungary-jail-for-coronavirus-misinformation-viktor-orban.
[iv] Ks. artikkelini “Will the EU Disintegrate? What Does the Likely Possibility of Disintegration Tell about the Future of the World?” Globalizations, (14):1, 2017, ss. 168-177.
[v] Ks. esim. Levitsky, Steven & Ziblatt, Daniel (2018) How Democracies Die. What History Reveals about Our Future, Penguin: Lontoo.
[vi] ”Katri Kulmuni ehdottaa eurooppalaista käyttöjärjestelmää ja verkkoselainta – ’Suomesta ja Euroopasta pitää rakentaa kyberomavarainen alue’, Yle uutiset 26.2.2020, osoitteessa https://yle.fi/uutiset/3-11227888.
[vii] Varoufakis, Y., S. Holland and J. Galbraith (2013) “A modest proposal for resolving the Eurozone crisis – version 4.0.”, saatavilla https://yanisvaroufakis.eu/euro-crisis/modest-proposal/.
[viii] Ks. Eurokriisin anatomia. Mitä globalisaation jälkeen, Into: Helsinki, 2. painos 2013, luku 6.
[ix] Ks. myös https://patomaki.fi/2019/07/mita-eu-nimitykset-kertovat-eun-tulevaisuudesta/.
