Pitäisikö antaa asiantuntijoiden päättää, ja pitäisikö meidän amatööriepidemologien vaieta suosiolla? Vastaus olisi ehkä helpompi, jos asiantuntijat olisivat yksimielisiä kaikesta, mutta näin ei selvästikään ole (ks. esim. tämä). Epävarmuus vallitsee ja eri asiantuntijat nojaavat erilaisiin historiallisiin kokemuksiin, oletuksiin ja teorioihin. On mahdollista arvioida heidän päättelynsä logiikkaa ja argumenttiensa pätevyyttä myös silloin, kun sisältö ei ole omaa alaa. [Tämä blogi on julkaistu myös Uusi Suomi puheenvuorona.]
Tosin tässä pitää olla varovainen, koska sisältöä ja muotoa ei voi koskaan kokonaan erottaa toisistaan, ja koska sisällön osalta heidän oppineisuutensa on aivan eri luokkaa kuin meidän maallikoiden. Toisaalta iso osa evidenssistä on julkista ja näin myös me maallikot voimme tarkistaa väitteitä. Viimein on mahdollista vedota siihen, että rajoituksissa on kyse myös muusta kuin vain pandemiasta. Monet laajemmista näkökohdista kuuluvat ihmistieteilijöiden asiantuntemusalueisiin.
Kun poikkeuslaista tiedotettiin 16. maaliskuuta, Suomessa oli tartuntoja yhteensä 272, joista 31 uutta. Tuona päivänä ensimmäinen henkilö joutui tehohoitoon HUSissa. Puolitoista kuukautta myöhemmin tartuntoja on ollut yhteensä noin 5000, joista uusia per päivä muutamasta kymmenestä sataan. Sairaalassa oli 187 ihmistä, joista 48 tehohoidossa (30.4.2020). Näiden lukujen valossa on vaikea nähdä miten tilanne olisi tällä välin parantunut. Epidemia-aalto jatkuu. Vaikka tilanne on vakiintunut, virusta on rajoituksista huolimatta edelleen liikkeellä enemmän kuin 16. maaliskuuta.
Sanna Marinin hallitus on nojannut joihinkin asiantuntijoihin, varsinkin niihin, jotka toimivat THL:ssä ja ministeriöissä. Mika Salminen (THL) ja Liisa-Maria Voipio-Pulkki (STM) kirjoittavat 29.4. esityksessään, että ”jos COVID-19 epidemian hidastamistoimet lopetetaan liian nopeasti tai hallitsemattomasti, epidemia voi käynnistyä voimakkaana uudestaan (’ruutitynnyri’)”. Ilmaisu ”voi käynnistyä uudestaan” viittaa siihen, että epidemia olisi hävinnyt tai laantunut olemattomiin, mutta selvästikään tämä ei pidä paikkaansa. Epidemia jatkuu huolimatta siitä, että rajoitustoimet ovat purreet hyvin, ja että tartuntoja on ollut vain pieni osa siitä mitä niitä olisi ollut ilman rajoituksia.
Jos yksi tartunnan saanut henkilö tartuttaa keskimäärin esimerkiksi kaksi tai jopa kolme muuta ihmistä, niin rajoittamattomalla epidemialla on taipumusta laajeta eksponentiaalisesti, kunnes epidemia saavuttaa jonkin kyllästymispisteen (avoimissa järjestelmissä prosessiin voivat vaikuttaa monet asiat, eikä uuden koronaviruksen toimintaa tunneta vielä kovin hyvin). Ruotsissa ihmisten välisiä kontakteja on vähennetty ja hygieniaa lisätty merkittävästi, mutta rajoituksia on vähemmän kuin Suomessa. Siksi kuolleiden määrä Ruotsissa on väestöön suhteutettuna jo viisinkertainen Suomeen verrattuna. Jos rajoituksia lähdetään purkamaan nyt, niin ilmeisenä seurauksena täytyy olla epidemian edelleen laajentuminen. Salmisen ja Voipio-Pulkin raportissa kirjoitetaan:
Hyvä nykytilanne, jossa epidemia on ikään kuin suvantovaiheessa, mahdollistaa keskustelun rajoitusten osittaisesta höllentämisestä. Rajoitusten poistaminen on tehtävä asteittain ja tarkkaan vaikutuksia seuraten, jotta voidaan myös reagoida, mikäli epidemia kiihtyy liikaa. Kaikkein haavoittuvaisimpia ryhmiä kuten ikäihmisiä on pyrittävä jatkossakin suojelemaan COVID-19 infektiolta erityisen huolellisesti.
Salminen ja Voipio-Pulkki ovat siis hyvin tietoisia, että epidemia kiihtyy, kun rajoituksia puretaan. Tämän logiikan mukaan se vaikuttaisi olevan ihan OK kunhan ”epidemia ei kiihdy liikaa”. Odotetaan siis teho-osastojen ja ruumishuoneiden täyttymistä, ja vasta sen jälkeen harkitaan rajoitusten uudelleen kiristämistä. Sitten päästään uuteen ”suvantovaiheeseen” – ja mitä sitten? Aloitetaanko sama sykli taas alusta? Kuinka kauan tällaista pitää jatkaa? Jopa vuosia?
Yksi mahdollinen tulkinta on, että taustalla on jonkinlainen laumasuoja-teoria (sen lisäksi että THL:n arviot koronan tappavuudesta ovat mitä ilmeisimmin ylioptimistisia)[1]. Laumasuojateorian mukaan niin kauan kuin rokotetta ei ole, taudin leviäminen loppuu vasta kun puolet väestöstä on käynyt taudin läpi. Vauhtia, jolla epidemia leviää väestön läpi, voidaan kontrolloida. Tästä näkökulmasta nykyvauhti on liian hidas, sillä suojan muodostuminen voisi kestää jopa 5-10 vuotta. Niin kauan ei voida odottaa. Siksi viruksen leviämistä täytyy alkaa hallitusti nopeuttaa.
Toinen ja edellistä täydentävä tulkinta vallitsevasta järkeilystä on, että epidemian kiihtyminen on hinta, joka täytyy maksaa siitä, että talous ja yhteiskunta saadaan toimimaan jotenkin normaalisti edes väliaikaisesti – vaikka sitten seurauksena olisikin, että pian täytyy taas kiristää rajoitteita.
Varmasti on totta, että ”infektiotautien epidemiologisesta tutkimuksesta tiedetään että tämän typpisten infektioiden aiheuttamien epidemioiden torjunta on hyvin vaikeaa, ellei tehokasta ja laajasti saatavissa olevaa rokotetta ole olemassa”. Ongelmaan ei ole helppoa ratkaisua enkä väitä tietäväni, mikä vaihtoehto toimisi parhaiten. Epävarmuus vallitsee ja asiassa täytyy ottaa huomioon monia näkökohtia. Tautiin sairastuneiden ja kuolleiden määrä on keskeinen näkökohta, muttei ainut.
Siitä olen kuitenkin vakuuttunut, että ilman rokotetta laumasuoja-ajattelussa ei ole järkeä. ”Pyrimme estämään taudin leviämisen siten, että melkein kaikki sairastavat sen ensin.” Ajatus on paitsi fatalistinen niin tällaiseen kärjistettyyn muotoon puettuna suorastaan päätön. Lisäksi realistisella kuolleisuusarviolla (ks. loppuviite 1) tämän strategian loppuunvienti tarkoittaisi 15 000 – 45 000 kuolemaa Suomessa. Määrä on samaa luokkaa kuin talvisodassa kaatuneiden määrä. Tosin nyt kuolevat enimmäkseen vanhat miehet, silloin kuolivat ja silpoutuivat nuoret miehet.
Virus on mahdollista saada häviämään ilman rokotetta tai laumasuojaa. Meidän maallikoidenkin on helppo ymmärtää perusmekanismi. Viruksen elämänkaari on hyvin lyhyt. Yhdessä ihmisessä koronaviruspopulaatio elää keskimäärin ehkä reilun kuukauden. Jos se ei pääse tarttumaan uusiin ihmisiin (tai muihin kantajiin), se häviää. Jos uudet tartunnat saadaan nollaan joksikin aikaa, virus käytännössä häviää väestöstä. Tähän päästiin Kiinassa ja vieläpä suhteellisen nopeasti.
Pulma on tietenkin siinä, että virus leviää maailmanlaajuisesti. Nyt rajat ovat suljettuja, mutta silti ihmisiä ja tavaroita liikkuu ja niiden mukana myös virus. Virus on ehtinyt jo takaisin Kiinaankin monia reittejä pitkin. Silti tilanne Kiinassa on hallinnassa. Kun tartuntojen määrä on hyvin pieni, seuranta ja eristäminen toimivat. Elämä voi palata suhteellisen normaaliuomiin.
Suomessa on jo nyt ollut väestöön suhteutettuja koronakuolemia moninkertainen määrä Kiinaan verrattuna. Kiinassa ei viime viikkoina ole kuollut koronatautiin enää juuri ketään, vaikka Kiinassa ei ole mitään laumasuojaan viittaavaakaan (tartunnan saaneita on vain prosentin murto-osa väestöstä). Kiinan tilastoja korjattiin 17.4. Todennäköisesti kuolleiden määrä on edelleen reilusti korkeampi kuin virallisesti ilmoitettu luku, mutta silti kaikkiaan todennäköisesti alhaisempi kuin jo nyt Suomessa. Wuhanin alue koki katastrofin, mutta Kiina kokonaisuutena ei. Pahempi ongelma Kiinalle on talouskriisi, josta olemme toistaiseksi nähneet vasta ensi vaiheet
Globalisoituneessa maailmassa pysyvä ratkaisu ongelmaan saadaan vasta kun joko kehitetään rokote tai toimiva lääke, tai kun useimmissa maailman maissa päästään yhtä aikaa nollaleviämiseen. Kiinan tilanne olisi silti tavoittelemisen arvoinen, varsinkin jos ja kun osoittautuu, että Kiina voi antaa ihmisten välisen vuorovaikutuksen jatkua varsin häiriöttömästi siihen saakka, kunnes rokote tai lääke valmistuu ja saadaan laajaan käyttöön. Epävarmuus vallitsee toki myös lääkkeen ja rokotuksen kehityksen suhteen, mutta merkkejä edistyksestä on jo nyt (ks. esim. tämä ja tämä).
Vaatisiko nollaleviämisen saavuttaminen totalitaristisia toimia? Epävarmuus vallitsee ja omat tietoni ovat rajallisia, joten en osaa varmasti sanoa mitä lisätoimenpiteitä vaadittaisiin. En kuitenkaan näe suurta laadullista eroa Suomen nykytilanteeseen verrattuna. Elämme jo poikkeustilan keskellä. Vapauden ja demokratian kannalta olennaista on, että poikkeuvaltuuksilla on tarkat rajat, määräaika ja laajalti hyväksytty tarkoitus. Poikkeustilaan liittyy aina suuria vaaroja vallan keskittymisestä.
Itse näkisin mielekkäämmäksi pyrkiä lyhyeeseen ja määrätietoiseen poikkeustilanteeseen kuin ottaa suuren riskin siitä, että joudumme kärsimään yhä uusia aaltoja ja palaamaan poikkeuslakiin ja rajoituksiin yhä uudelleen, samalla kun kukin vuorollaan odottaa omaa sairastumistaan. Lyhyt poikkeuskausi olisi myös talouden kannalta parempi vaihtoehto.
Nyt ei mielestäni ole oikea aika purkaa rajoituksia, vaan kiristää niitä vielä hieman, niin että pääsisimme Suomessa nollaleviämiseen, mieluiten jo ennen kesän alkua.
Skål på den idén! Glada vappen!
Heikki Patomäki
Loppuviite
[1] THL on esittänyt kuolleisuusarvion, jonka mukaan koronaan sairastuneista 0,05-0,1 prosentin arvioidaan kuolevan. Kuolleisuudesta on evidenssiä eri maista, mutta evidenssi on ristiriitaista ja tulkinnat monensuuntaisia. Esimerkiksi Suomesta tiedetään, että 14.5% potilaista on menehtynyt teho-osastolla, mutta kuinka suuri osa tartunnan saaneista päätyy teho-osastolle? Jos Suomessa tähän mennessä kuolleiden määrä suhteutetaan vahvistettujen tartuntojen määrään, kuolleisuusaste olisi yli 4%. Kuinka suuri osa tartunnan saaneista on oireettomia tai vähäoireisia ja jätetty testaamatta? Tämä on valistunutta arvailua. Viimeisimmät tiedot kuitenkin kertovat, että satunnaistestien mukaan taudin vasta-aineista on vain vähän merkkejä Uusimaalla. ”Ensimmäiset tulokset Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen väestötutkimuksesta osoittavat, että hyvin harvalla on muodostunut vasta-aineita uudelle koronavirukselle Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) alueella” (ks. tämä). Toisin sanoen vain harva on käynyt taudin läpi. Jos vain yksi viidessadasosa tähän mennessä annetuista näytteistä on positiivisia, vaikuttaisi todennäköiseltä, että Uusimaalla vain 5000 ihmistä on saanut tartunnan, korkeintaan 10 000. Vahvistettuja tartuntoja on n. 1600. Toisin sanoen vahvistettujen ja todennettujen tartuntojen suhdeluku olisi 3-6, jolloin kuolleisuusaste olisi 0,7-1,5%. Karkeasti ottaen tämä vastaa esimerkiksi Imperial Collegen tuoretta arviota, jonka mukaan kuolleisuus on keskimäärin 0,9 prosenttia, ollen välillä 0,4–1,4 prosenttia. Lisäksi kuolleisuusluku ei ole absoluuttinen tai kontekstista riippumaton, vaan se on olennaisesti kiinni hoidon laadusta ja saatavuudesta. Mitä kuormittuneempi terveydenhuoltojärjestelmä, sitä suurempi kuolleisuus. Kuolleisuuteen vaikuttaa moni muukin asia, esimerkiksi väestön keski-ikä tai antiobiooteille vastustuskykyisten bakteerikantojen kehittyminen (esim. Italiassa tämä ongelma on vakavampi kuin Suomessa).
