Mediassa rummutetaan Alexander Stubbin eurovaaliehdokkuutta ja spekuloidaan jo komissiopaikoilla. Koko keskustelu on monella tavalla harhapoluilla. Niin Stubb itse kuin kommentaattorit ovat aivan liian innokkaita kiintiöimään komission paikkoja Suomelle ja suomalaisille, kansallisille puolueille, ja myös miehille ja naisille, kun kyse on olennaisista poliittisista linjanvalinnoista koko unionin kannalta.
EuroMemorandum 2014: Euroopan syvenevät jaot ja EU:n politiikkaohjelmien perusteellisen muuttamisen tarve
Tämä on tiivistelmä EuroMemo-ryhmän (”Eurooppalaiset ekonomistit vaihtoehtoisen talouspolitiikan puolesta”) vuoden 2014 raportista. Jo tiivistelmä itsessään on erinomainen katsaus ajankohtaiseen tilanteeseen ja eurokriisin kauaskantoisiin seurauksiin Euroopan Unionin kehityksen kannalta. Raportissa kyseenalaistetaan myös EU:n ja USA:n välinen kauppasopimus, jonka ”taloudellinen merkitys on kyseenalainen”, ja joka kaikkien muiden ongelmien lisäksi ”on suora hyökkäys EU:ssa tapahtuvaa demokraattista päätöksentekoa vastaan”. Olen yksi noin 300 raportin allekirjoittaneesta poliittisesta taloustieteilijästä; allekirjoituksia haetaan edelleen. Tiivistelmän on kääntänyt Erkki Laukkanen — olen osaltani ollut mukana viimeistelemässä suomennosta.
Nykypolitiikka on rikki: kohti tulevaisuuden politiikkaa
”Puolueiden ja poliitikkojen arvostus ja legitimiteetti – poliitikkojen kansalta saama valtakirja – on katoamassa. Tietoisesti äänestämättä jättävien määrä kasvaa.” Näin terävästi alkaa sunnuntain 5.1. HS-analyysi (s.A8). Lehti jatkaa: ”Tutkimustulosten mukaan potentiaalisten äänestäjien määrä on vähentynyt rajusti käytännössä kaikilta puolueilta”. ”Yhä useampi myös jättää tietoisesti äänestämättä, koska ei usko edustuksellisen demokratian nykymuodossaan toimivan”. Vaikka (itsekin vaikeuksissa oleva) Hesari kykenee tunnistamaan ongelman, sen tilannetulkinta on olennainen osa nykypolitiikan ongelmaa
Muutetaan Eurooppaa! Raportti Euroopan vasemmiston 4. kongressista
Raporttini Euroopan vasemmiston puoluekongressista ilmestyi englanniksi kokouksen päättymispäivänä eli 15. joulukuuta 2013. Tässä on lupaamani suomenkielinen versio.

