EU hälventää demokratian. Vanha valtakirja ei riitä uusiin päätöksiin

28. tammikuuta 2013

Eurokriisiin on haettu ratkaisua erilaisten tilapäisten säästöpakettien ja lainajärjestelyjen avulla. Samalla kun budjettikurista on tehty yhä tiukempi velvoite, talouspoliittista valtaa on siirretty yhä enemmän jäsenmailta Euroopan unionin toimielimille. Muutoksille tarvitaan selkeä valtakirja. Tämä kirjoitus julkaistiin Yliopisto-lehdessä 1/2013.

Jatka lukemista

Vetoomus Suomen eduskunnalle

11. joulukuuta 2012

Tämä alunperin Thomas Wallgrenin muotoilema vetoomus luovutetaan tänään eduskunnan suuren valiokunnan johdolle eduskunnan kansalaisinfossa klo 13. Jokaisen muotoilun kanssa ei tarvitse olla samaa mieltä allekirjoittaakseen itse vetoomuksen ja sen pääviestin: tässä tilanteessa tarvitaan demokraattisia linjauksia perussuunnasta. Olen yksi allekirjoittajista ja mukana luovutustilaisuudessa.

Jatka lukemista

Rahoitusmarkkinavero takaisin pöydälle

5. joulukuuta 2012

Hallitus päätti perjantaina EU-ministerivaliokunnassa jättäytyä eurooppalaista rahoitusmarkkinaveroa valmistelevan ryhmän ulkopuolelle. Perusteet pois jättäytymiselle ovat hatarat, jopa virheelliset. Lisäksi päätös on vastoin hallitusohjelman kirjauksia.  Tämä Attacin puheenjohtajien mielipidekirjoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa 4.12.2012.

Jatka lukemista

Julkisen talouden ja demokratian tulevaisuudesta: kolme näkökulmaa budjetti-kurisopimukseen ja sen toimeenpanoon

30. marraskuuta 2012

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on pyytänyt minua asiantuntijana kuultavaksi kokoukseensa, joka pidetään tänään perjantaina 30.11.2012 klo 11.30. Alla kirjoittamani lausunto ”hallituksen esityksestä eduskunnalle talous- ja rahaliiton vakaudesta jne” (itse esitys löytyy täältä: http://www.eduskunta.fi/valtiopaivaasiakirjat/he+155/2012). Luonnostelen siinä vaihtoehtoista näkemystä julkisen talouden ja demokratian tulevaisuudesta.

Jatka lukemista