Demokratiassa vallitsee kansalaisten tasa-arvo, mutta kapitalistisessa markkinataloudessa tulot ja varallisuus jakautuvat epätasaisesti. Kun taloudellinen eriarvoisuus lisääntyy, sillä on myös kauaskantoisia poliittisia seurauksia.
Eriarvoisuudesta osa 2: oikeudenmukaisuus
Valistusfilosofia ja klassinen poliittinen talous herättivät kysymyksen taloudellisesta eriarvoisuudesta. Filosofi Jean-Jacques Rousseau esitti radikaaleja argumentteja Ranskassa jo hieman ennen Adam Smithiä, mutta Smith pohti kysymystä myös poliittisen talouden kannalta.
Eriarvoisuudesta osa 1: tehokkuus
Viime vuosikymmeninä taloustiedettä on hallinnut oppi, jonka mukaan meidän on valittava tehokkuuden ja tasa-arvon välillä. Tämän opin mukaan tulo- ja varallisuuserot ovat hyvä asia (ainakin johonkin pisteeseen asti), koska ne kannustavat ahkeruuteen ja riskinottoon. Lisäksi kannustinloukut voivat lisätä työttömyyttä. Kasvavat erot pitää hyväksyä myös silloin kun ne johtuvat luonnollisista työn kysynnän ja tarjonnan vaihteluista tai noususuhdanteesta.
”Kilpailu tarkoittaa yhteistyötä. What?!”
Oikeisto näkee yhteiskunnan kilpailuna, vasemmisto yhteistyönä. Tämä vastaa myös erilaisia teoreettisia näkemyksiä. Sosiaalidarwinismi on äärioppi, se uskoo vain kelpoisimpien pärjäävän, muut saavat sortua kilpailussa. Tavanomaisen uusklassisen teorian perusta on vähemmän dramaattisessa ”täydellisen kilpailun” mallissa. Vastakohtana näille toimii esimerkiksi John Rawlsin teoria, jonka mukaan yhteiskunta on yhteistoiminnallinen yhteishanke, jonka tehtävänä on edistää kaikkien yhteistä hyvää. Saksalainen sosialidemokraatti Eduard Bernstein määritteli sosialismin liikkeeksi kohti yhteiskunnan sellaista järjestystä, joka perustuu vapaaehtoiseen kumppanuuteen ja demokraattiseen yhteistoimintaan, kilpailun sijaan.
